Ripaus sotkua ja sekamelskaa sekä saavillinen tempperamenttia, sisukkuutta ja periksiantamattomuutta. Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Kirjoituksia arjen hulinoista ja touhuista ja lapsettomuudesta sekä rakkaudesta geokätköilyyn sekä käsitöihin.


Translate

torstai 17. elokuuta 2017

Kesän viimeinen lukumaraton

Tälle kesälle osuu vielä yksi lukumaraton, jolle minäkin lähdin taas mukaan. Tällä kertaa Oksan hyllyltä -blogin Marika emännöin lukumaratonia. Tämä maraton osuukin sopivasti lomalle, joten kerrankin voin nauttia täysin rinnoin lukemisesta ilman suurempaa trafiikkia ympärillä.

Olen jo ehtinyt miettimään lukulistaa lauantaita varten ja muutamaa kirjaa olen koko kesän pantannut tätä viimeistä maratonia varten. Jos saisin viimein luettua loppuun Diana Gabaldonin Luiden kaiun, niin sitten pääsisin jatkamaan Ruusujen sota-sarjaa eteenpäin.

Tämän kesän maratoneilla olen saanut luettua leiriolosuhteissa kohtuullisesti, mutta tälöä kertaa ajattelin, että jos sen 500 sivua saisin luettua olisin enemmän kuin tyytyväinen. Toki hienoa olisi, että lauantai hurahtaisi kirjoihin uppoutuneena ja luettuja sivuja tulisi enemmän kuin tuo 500.

Oletko sinä osallistumassa lukumaratonille?

lauantai 5. elokuuta 2017

Niitä päiviä

Tämä on taas niitä päiviä, jolloin kaipaus käy voimille ja sitä miettii, että miksi emme me. Vaikka sitä yrittää pysyä positiivisena ja toiveikkaana, niin kuitenkin epätoivo yrittää puskea ajoittain läpi. 

Olisi ihana saada kertoa lähipiirille onnellisia uutisia, joita tiedän monen odottavan. Olisi ihana uppoutua siihen humuun, jonka niin moni muu saa kokea. Olisi ihanaa vihdoinkin ommella omalle eikä vain lahjaksi muille. 

En tiedä saanko koskaan pitää sylissä omaa. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä useammin epätoivo nostaa päätään ja sen ulkopuolisemmaksi sitä itsensä tuntee muiden seurassa. Ehkä tämä tunne menee taas kohta ohi ja arki palaa uomiinsa siihen samaan vanhaan..

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Posti, vuosituhannen suurin vitsi

Postin suuret muutokset ovat olleet vahvasti esillä jo pidempään. Ensin oli uutisissakin asti nurmikon leikkuut ja vanhushuolto. Lisäksi monet omakotitalossa asuvat joutuivat siirtämään postilaatikkonsa helpottaakseen postin jakoa. Nyt uutisvirrat hehkuttavat ja nostavat esille postilain muutosta.

Posti heikentää palveluitaan muuttamalla jakoaikataulujaan ja samalla nostavat hintoja koko ajan ylöspäin. Mihin tämä kaikki perustui? Posti vetoaa, että ihmiset saavat niin vähän nykyää  muuta postia kuin laskuja, joten ei ole tarvetta viis päiväiseen jakeluun ja sen tähden postimaksuja tulee myös nostaa ylöspäin. 

Uusi postilaki mahdollistaa entistä enemmän postin yksinvaltiudun ja monopolin. Kirjeenvaihto ei ole enää kannattava harrastus. Ei missään määrin. Kotimaan postimerkki maksaa 1,30 ja ulkomaille lähtevä postimerkki 1,40€. Jos ja kun kirjekavereita on useampia sekä koti- että ulkomailla alkaa tämä hupi pikkuhiöjaa käydä kalliiksi. 

Mielestäni olisi iha  positiivista, jos postille saataisiin kilpailija, joka voisi oikeasti lyödä postille luun kurkkuun ja osoitta, että homma voitaisiin saada oikeasti toimimaan. Postin yksinvaltius on lähinnä suuri vitsi. Siis oikeasti. Eihän se oikeasti voi mennä niin, että posti voi jakaa postit miten huvittaa ja yksi kirje voi tehdä kotimaan sisällä matkaa viikon ja lisäksi postin jakelun hidastuessa myös postin katoamisen riskit kasvavat. 

Onneksi olkoon Posti! Olette jälleen heikentäneet omaa asemaanne. Eihän tässä ome mitään järkeä. Luopuisitte kaikesta ylimääräisestä niin voisitte keskittyä siihen päähommaanne. 

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Heinäkuun lukumaraton (päivittyvä)

Kyllä minun piti tulla teillä kertomaan jo aikaisemmin tämän päivän lukumaratonista, mutta kaiken kiireen ja häslingin keskellä se vain jäi. Terveisiä siis jälleen rippileiriltä. Päivän maraton osuus alkoi 8.7. klo 9.05.

Päivän ensimmäinen lukuhetki alkoi kahden kirjan yhdistelmällä. Molemmista kirjoista valittuja paloja ääneen luettuna. Kati Jansan Pyhiinvaellus -kirjasta luin 19 sivua ja Kaisa Raittilan Martti Lönnebon Rukoushelmet -kirjasta puolestaan 5 sivua. (Luettuja sivuja yhteensä 24.)

Toinen luku-urakka alkoi Barbara Taylor Bradfordin Cavendon Hall -sarjan toisella kirjalla Muutoksen tuulia. Urakka alkoi klo 10.45.

Klo 12.00 Lounastauko

Cavendon Hallista luettu 74 sivua. Iloksi sain huomata kirjan olevan sarjan edellistä osaa helppolukuisempi ja vielä enemmän mukaansatempaava. Hyvä kun kirjaa malttaa kirjaa kädestä pois laskea. 

Klo 00.40 nukkumaan menoaika

Luettuja sivuja Cavendon Hallista 207. Lukeminen tyssäsi totaalisesti. Päivän aikana aina kun oli mahdollista tuli luettua, mutta eipä siinä kunnolla pystynyt keskittymään. Jää siis tämäkin maratoni tyngäksi.

Toki vielä olisi aikaa lukea aavistuksen verran. 9.7. Klo 9:00 kutakuinkin tulee täyteen maratonin aikaraja. Todellisuus tosin iskee vasten kasvoja. Leiriolosuhteissa lukumaratonille osallistuminen on vaan toisinaan puhdas mahdottomuus. Tiedän jo valmiiksi, että aamulla en saa kirjaa enää otettua esille vaan valitsen mielummin aamulla vähän pidempään nukkumisen. 

Kaipa sitä tässä vaiheessa voi jo todeta maratonin saldoksi 231 sivua. Ihan en päässyt tavoitteeseen, mutta onneksi tälle kesälle on tiedossa vielä yksi lukumaraton ja mikä parasta. Se osuu keskelle lomaa.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Lukumaraton - Cavendon Hall

Lukumaratonin urakan aloitin eilen kymmenen aikoihin ja valitsin itselleni kirjaksi uuden tuttavuuden, Barbara Taylor Bradfordin Cavendon Hall -sarjan ensimmäisen kirjan Uuden ajan portailla, sivuja 444.

Kirja kertoo kahden suvun tarinaa, jotka nivoutuvat yhteen mielenkiintoisella tavalla. Inghamit ovat aatelisia ja Swannit puolestaan palvelijoita, jotka ovat palvelleet samaa perhettä 160 vuoden ajan. Swannien tehtävä on olla uskollisia loppuun, he ovat auttaneet Inghamien perhettä aina ja seisseet heidän tukemaan. Inghamit ja Swannit ovat rinnakkain eläen jakaneet surut ja murheet, ilot, salaisuudet ja skandaalit.

Uuden ajan portailla -kirjasta näkee maailman muutoksen. Kirjan tapahtumat ajoittuvat 1913-1920 ajan Britanniaan. Ensimmäinen maailmansota lähestyy ja Inghamin perhe on joutumassa skandaalin keskelle. Inghamien eteen tulee haasteita, joita he eivät olisi osanneet kuvitellakaan. Kirjassa ihmissuhteet laitetaan koetukselle, se kenen uskollisuuteen voi luottaa, on epävarmaa siinä vaiheessa kun salaisuuksia nousee pintaan. Ainoa varma asia on se, ettei mikään ole niin kuin ennen.

Bradford on omalla tavallaan lähtenyt jäljittelemään Downton Abbeyn tyyliä. Hänen kirjassaan on saman tyylisiä asetelmia kuin Abbeyssa. Rikas perhe, luotto palvelijat, avioton lapsi yms. Toisaalta kirja on kyllä jotain ihan muuta. Cavendon Hall - Uuden ajan portailla oli helppo lukuinen ja mukaansa tempaava kirja.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Kesän eka lukumaraton

Tämän kesän lukumaratonit osauvat kaikki pitkälti töiden kanssa päällekäin. Varustauduin riparille kuitenkin parilla hyvällä kirjalla, joyen ajatukseni oli jo kotoa lähtiessä osallistua lukumaratoniin mukaan. Kävi viel niinkin hyvin, että viralliselle maraton päivälle eli tälle päivälle napsahti opetukseton päivä.

Tällä maratonille luettavana ei ole kuin kaksi kirjaa ja raamattu. Näillä siis mennään. Toisessa, Diana Gabaldonin, kirjassa on kyllä sivuja reilusti, joten luettavaa riittää leiri oloihin enemmän kuin tarpeeksi.

Lukumaratonia voi seurata sekä facessa Rapatessa Roiskuu -sivulla että instagramissa rapatessa_roiskuu

tiistai 2. toukokuuta 2017

Helpot reseptit arjea helpottamaan - Hätävaramakea

Ne hetket, kun iskee aivan jäätävä makean himo ja saatavilla ei ole mitään hyvää. Kuulostaako tutulta? Itse en kovinkaam usein koe makean himoa, mutta välillä islee ihan älytön makean tarve, kuten tänään. Tällä kertaa tosin olin osannut ennakoida ja varata hätävaramakean valmistustarvikkeet jo kotiin valmiiksi. Saanko siis esitellä helpon ja nopean hätävaramakean, eli itsetehdyn riisisuklaan.

Olen aikaisemmin tehnyt riisisuklaata töissä lasten kanssa ja moneen kertaa on pitänyt kotona tehdä erä miehelle, joka rakastaa riisisuklaata. Tänään makeanhimoissa ja vapaan kunniaksi päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhtyä tuumasta toimeen. 
Riisisuklaan reseptinä olen käyttänyt Yhteishyvän riisisuklaan ohjetta. Riisisuklaan teko on muuten sujunut täysin reseptin mukaisesti paitsi, että olen ensin sekoittanut kaikki kuiva-aineet keskenään ja sitten vasta lisännyt kookosrasvan joukkoon. Hyvänä kikkana olen kuitenkin huomannut sen, että alusta, jolle suklaa asetetaan jälhtymään kannattaa laittaa hetkeksi pakastimeen ennen riisisuklaan massan valmistusta.

Valmis massa asetaan joko leivinpaperin päälle jäähdytettyyn vuokaan levymäisesti tai vaihtoehtoisesti massa voidaan lusikoiden avulla laittaa pieniin muffinsivuokiin. Muffinsivuoka voi olla helpompi, ainakin tarjolle laittaessa, sillä jähmettynyttä massaa ei tarvitse enää pilkkoa paloiksi vaan vuuassa ne voi helposti nostaa vaikka kahvipöytään tarjolle. 

Nautinnollisia kahvihetkiä makeanhimon taltuttamiseen!





perjantai 21. huhtikuuta 2017

Mystinen plannerpeace

Kun on kolme kalenteria rinnakkain käytössä, voisi joku jo luulla hulluksi. Saatika sitten siinä vaiheessa, kun mainitsen, että ai niin, tilasin yhden kalenterin  vielä lisää. Niin no, kyllähän tuo hullulta kuullostaa. Tosin voin syvästi vakuuttaa, että jokaisella kalenterilla joka on käytössä tai käyttöön tulossa, on oma tarkoituksensa.
Diy-kalenteri, jonka tekemisen aloitin vuoden vaihteessa, jäi Carpe Diemin käyttöön oton jälkeen päiväkirjaksi. Siihen tuo soveltunee kaikkein parhaiten ja nippa nappa kiinni pysyvää kirjaa ei tarvitse enää kantaa mukana joka paikkaan ja siihen saa muistot näppärästi kirjattua ylös, jotteivat ne katoa. Diy-kalenterissä viikko on mahdutettu neljälle sivulle ja yksi päivä mahtuu näppärästi puolelle sivulle. Lisäksi jokaiselle kuukaudelle löytyy oma koonti aukeama ja samalla sieltä löytyy tilaa laajemmin muistiinpanoille ja muille tärkeille asioille.
Always Smile -kalenteri on taskukokoinen ja viikko mahtuu yhdelle aukeamalle. Kalenteri viettää aikaa pääsääntöisesti kotona. Siihen kirjaaan ylös ajatuksia lapsettomuudesta ja muutennin toimii kehollisena kokonaisuutena. Olen huomannut sen, kuinka helpottavaa on kirjata olotiloja johonkin ylös. Se miltä kroppa tuntuu ja mikä mieltä painaa. On hyvä, kun on paikka johon voi laittaa ylös ne kipeimmätkin asiat.
Ja sitten uusin rakkauteni, jokapäiväiseen käyttöön otettu, niin ihana Carpe Diem A5. Ostin kannet käytettynä ja mukaan sain vaakapäivä sivut. En vaan osannut niitä ottaa käyttöön ja kalenteri jäi hetkeksi jemmaan lojumaan. Tosin kauaa se ei ehtinyt nurkassa pölyä kansiinsa keräämään, kun päätin ottaa härkää sarvista ja tehdä siitä juuri omanlaisen. Nyt on pystypäivät ja muuta sellaista, jonka vuoksi siihen on helppo tarttua ja sitä on helppo käytyää. Ihastuin CD:n ominaisuuksiin niin paljon, että laitoin tilaukseen toisenkin, jolle käyttötarkoituskin on jo valmiina.
Monet puhuu jostain mystisestä plannerpeacestä. Siinäpä termi, jonka vain harrastaja oikeastaan ymmärtää kunnolla. Tai näin voisin uskoa. Kai olen oman plannerpeacen löytänyt, kun en osaa muita kalentereita katsellakaan kuin Carpe Diemiä. Vaikka selailen kalentereita ahkeraan verkkokaupoista, ei mikään muu CD:n kanssa ole niin lähellä sitä mitä haluan. Niin ja tämä kolmen kalenterin kombo sopii minulle hyvin. 

torstai 13. huhtikuuta 2017

Arjen teologiaa - Minunkin vuokseni

En ole mikään aktiivinen kirkon penkin kuluttaja, vaikka työni puolesta kirkoilla tuleekin vietettyä aikaa. Täytyy myöntää, että paljon mielummin sunnuntai aamuisin jään vällyjen väliin kuin suuntaisin kirkolle. Usean vuoden ajan olen kuitenkin huomannut suuntaavani kiirastorstain iltana kirkkoon messuun, sillä jotenkin minusta tuntuu, että juuri tuo messu aloittaa pääsiäiseni.

Kotikirkossani kiirastorstain iltamessu on aina ollut hienosti toteutettu kokonaisuus. Yhteinen ehtoollinen, alttarin riisuminen ja suruhuntuun pukeutuminen. Valojen ja kynttilöiden sammuttaminen. Kaiken kruunaa vielä Juudaksen kolikot. Tunnelma on aina lähes käsin kosketeltavissa. Ja mikä parasta, kirkosta pois lähtiessä on rauhallinen ja kevyt olo.

Monena vuotena olen kiirastorstain iltamessuun lähtenyt rikkinäisenä. Omat huolet ja murheet ovat olleet vahvasti pinnalla. Sisäisten kipujeni kanssa olen saanut istua kirkonpenkissä kaikessa rauhassa tietäen, että joku näkee minut ja kipuni. Messun aikana olen aina saanut sisäisen rauhan ja ajatukset ovat selkiytyneet kummasti.

Joka vuosi olen kirkosta ppis lähtiessäni ymmärtänyt vahvemmin sen merkityksen, mitä minunkin vuokseni on tehty. Se, että saan olla juuri minä omine kipuineni ja suruineni, mutta kuitenkin jättää ne kaikki jonkun muun huomaan luottaen siihen, että joku suurempi pitää minusta kyllä huolta ja että jokaisella asialla on jokin tarkoitus elämässäni.

Tähän saan luottaa tänäänkin. Saan jälleen tulla nähdyksi kipuineni ja ajatuksineni. Saan luottaa siihen, että huolet ja murheet jäävät kirkkoon, sillä saan hetkeksi jättää ne harteiltani jonkun toisen kannettavaksi ja itse saan lähteä kotiin kevyin mielin. 

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Teoriaa Miehistä - "Puumaa mä metsästän..."

Taannoin kuulin villiä huhua nuorista miehistä, jotka halusivat päästä kokeilemaan onneaan Puuman metsästyksessä. Olivat vaan poikarukat ihan hukassa ja paineen alaisina. Mielikuvissaan he jo virittelivät saalisverkkojaan villien sotahuutojen kaikuessa takaraivon perukoilla ja nostivat rintansa pystyyn. He tekivät sisäistä ryhdistäytymistään ja huolittelivat ulkonäköään pärjätäkseen parhaalla mahdollisella tavalla Puuman metsästyksessä ilman että heidän egonsa kokisi kovinkaan suurta kolahdusta todellisuuden iskiessä päin näköä.

Olipa nämä nuoret miehet innosta piukeana, kun saivat kontaktin Puumaan. Eivät vaan ymmärtäneet, ettei Puumaan kunnolla tehoa mitkään soidintanssit vaan ihan muut keinot olisi syytä ottaa käyttöön. Unohtivat poikarukat virittää verkkonsa ja jättivät mielensä perukoilla pauhaavat sotahuudot huomiotta soidintanssien melskeessä ja Puuma toisensa perään siirtyi paremmille apajille jättäen yli-innokkaat nuoret miehet nuolemaan näppejään ja itkemään menetettyjen päiväunien perään.

Lähes toivonsa menettäneenä poikarukat päättivät lyödä päänsä yhteen luodakseen toimivan suunnitelman. Heittivät he romukoppaan soidintansssit ja verkot sotahuutoineen ja päättivät he keskittyä omasta mielestään olennaiseen. Niinpä he virittivät Puumille ansoja. Korostivat nuoren miehen viattomuutta ja siirtyivät Tinderin ihmeelliseen maailmaan sepittämään satujaan nuorista ja viattomista miehistä, jotka haluaisivat kokeneen Puumaan hellää ohjausta lemmensaloissa.

Unohtivat poikarukat vaan erään tärkeän seikan, jonka jokainen nainen ja Puuma tiesi. Ei ole olemassa viatonta nuorta miestä, etenkään sellaista, joka Puuman ohjausta kaipaa...

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Ihanat, hitaat aamut

Istun keittiön pöydän ääressä ja nautin aamukahvia. Tänä aamuna olen ehtinyt jo kaikessa rauhassa tutustumaan loppuviikkoon ja suomaan ajatuksia edessä olevaan tuöpäivään. Olen mietyinyt valmikksi mitä puuhaan lasten kanssa kerhossa ja olen saanut kaikessa rauhassa herätä tähän päivään. Kroppa kun väittää, kellon olevan ihan jotain muuta kuin mitä se todellisuudessa on.

Kahvia juodessa olen myös ehtinyt katsomaan kaikessa rauhassa ulos. Kevät on tullut. Ovat saaneet eilisen tai viime yön aikana hiekat putsattua lähikaduilta. Pikku hiljaa saan taas kaivaa rullaluistimet talviteloilta, jonne ne jemmasin 2014 maratonin jälkeen. Tovi onkin pyörähtänyt edellisestä luistelukerrasta jalkojen kipujen vuoksi. Ehkä nyt saan otettua itseäni jälleen niskasta kiinni.

Pikku hiljaa pitäisi lähteä liikkeelle ja kohti töitä. Päivän aikana pitäisi saada tehtyä vaikka ja mitä, vaikka kalenterissa on vain yksi merkintä. Kalenterikaan kun ei kerro koko totuutta työpäivän sisällöstä. Ehkä sitä pitäis kaikki se pikkusäläkin kirjoittaa kunnolla ylös, mutta olen viime aikoina huomannut muistavani asioita paremmin. Toki on päiviä, ettei mitään vaan tahdo saada aikaiseksi. Ehkä tuo valmiista kalenterista kellon aikoineen, oli mun pelastus. Nyt tuntuu, että työpäivätkin pysyvät oikeasti kohtuu mittaisina.


maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kunnallisvaalit tulossa, oletko hereillä?

Postin mukana tipahtelee lähes päivittäin jos jonkinnäköistä vaalimainosta. Vilkaisen ne kyllä huolella läpi, mutta.. Oma ehdokas on kuitenkin vielä hakusessa. Olen tehnyt vaalikoneita, mutten tiedä ketä äänestän. Kotona on opetetti, että jos jättää äänestämättä, ei saa valittaa. Voiko siis tyhjän arvan jättämistä sanoa äänestämiseksi?

Vaalimainoksia ja ehdokkaita seuratessa huomaan kiinnittäväni huomiota siihen samaan, joka herätti huomioni jo edellisten kirkollisvaalien aikaan. Joka paikassa puhutaan lapsista, nuorista, eläkeläisistä, työttömistä yms. mutta jälleen kerran päättäjiksi hakevat unohtavat meidät normaalit työssä käyvät ihmiset... Ai niin, mutta mehän olemme vaan niitä veronmaksajia, joista ei tarvitse välittää ja joihin ei tarvitse panostaa, tai siltä se ainakin vaikuttaa vaalimainoksia lukiessa.

Olen hämmentynyt. Miksi minun pitäisi äänestää jota kuta sellaista, joka ei minun asioita ajaisi? Miksi kaikessa on painotus aina lapsissa ja nuorissa tai sitten eläkeläisissä ja työttömissä? Ei sillä, etteikö nämä olisi tärkeitä asioita, mutta miksi aina joka paikassa unohdetaan työssä käyvät? Toki oman kaupungin ehdokkaista löytyi heitä, jotka ajavat ulkoilupaikkojen asemaa vahvasti ja haluavat luoda kotikaupungistani turvallisen paikan kaikille.

Mistä siis löytyy ehdokas, joka olisi tasapuolinen ja hahmottaisi kokonaiskuvan? Sellainen taitaa tosin olla utopiaa..

Lukulista - Ainoa

(Kiera Cass, Ainoa. 2017. Pokkaripaja?)

Jokin tovi sitten kaupassa käydessä osui silmiini Kiera Cassin Valinta-sarjan kolmas osa. Mukaanhan se tarttui, sillä aikaisemmat osat Valinta ja Eliitti  olivat ehtineet koukuttaa minut osaksi huikeaa seikkailua ja hienoa rakkaustarinaa. Hyvä kun kaupasta kotiin pääsin ennen kirjan aloittamista pääsin. Lukuhimot pääsivätkin kasvamaan äärimmilleen ja oikeastaan ahmin kirjan kerta rykäisyllä loppuun asti.

Ainoa jatkoi tarinaa siitä, mihin Eliitti loppui ja noudatteli hyvin samanlaista linjaa kuin Cassin Valinta-sarjan ailaisemmat kirjat. Kapinaa, tyttöjen välisiä kiistoja ja suuria tunteita. Epävarmuutta, pelkoa ja ystävyyttä, mutta ennen kaikkea rakkautta. Kirjan lopputulos ei omalla tavallaan ollut yllättävä ja valinta osuikin juuri sen tytön kohdalle, jolle olin sen mielikuvissani jo pedannutkin, vaikka hetken näyttikin joltain ihan muulta.

Kiera Cassin Ainoa päätti omalta osaltaan American tarinan, mutta jatkoa on kuitenkin sarjaan tykästyneille luvassa. Sarjan seuraava kirja ilmestyy nimittäin suomeksi markkinoille syksyllä 2017. Ooh, ja taas pitää odottaa.

Tätä sarjaa suosittelen kyllä kaikille, joiden mielestä Nälkäpeli- ja Outolintu -trilogiat tuottivat lukemisen nautintoa. 

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Earth Hour

Sammutin valot ja sytytin kynttilöitä tuomaa valoa pimeytyneeseen iltaan. Ajattelin ensin viettäväni hetken hyvän kirjan parissa, mutta avatessani kirjaa tajusin, etten yksin kertausesti näe lukea. 

Sammutin valot hyvällä mielellä. Ehkä vietänkin hetken omien ajatusten parissa kirjan sijaan. Harvoin sitä ehtii pysähtymään aloilleen kaiken arjen kiireen keskellä. Juuri nyt ei ole kiire mihinkään. 

Tämän hetken, jolloin valot ovat pimeänä koko maailman puolesta, minä saan katsella kynttilän liekkiä ja nauttia hiljaisuudesta. Saan kaikessa rauhassa suoda ajatukseni luontoon ja maailmaan, mutta samalla myös itseeni. 

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Miten olisi epätäydellisen täydellinen nainen?

Kodinkuvalehti yrittää antaa naisille vinkkejä siitä, miten esim. facebookissa saa elämänsä näyttämään täydelliseltä. Toisaalta miksi ihmeessä sitä pitäisi facessakaan esittää jotain muuta kuin sitä oikeasti todellisuudessa on.

Kodinkuvalehden mukaan helposti saa elämänsä näyttämään teennäisen täydelliseltä kun päivittelee sinne yltiöpositiivisia ja itseään ylistäviä päivityksiä. Ei sillä, etteikö niitä saisi näkyä ja olla, mutta millaisen kuvan oikeasti haluamme näyttää muille?

Mutta entä jos en halua olla täydellinen? Saanko olla epätäydellinen kaikkine vikoineni? Miksi minun pitäisi silloin yrittää esittää Facebookissakaan jotain muuta kuin todellisuudessa olen?

Voisin haastaa itseni ja siinä samalla kaikki muutkin todellisen arjen ja itsensä paljastamiseen. Miten olisi, jos uskaltaisinme paljastaa muille sen epätäydellisyydeen, jota kannamme mukanamme?

Mun epätäydellisen viikon päivitykset olisi todennäköisesti tätä luokkaa:

Maanantai: Aamulla melkein tunnin torkutus ennen kuin pääsin sängystä ylös. Kahvitkin kaatui pitkin lattioita kiireessä, kun tajusin olleeni myöhässä. Enkä muuten ehtinyt niitä moppaamaan.

Tiistai: Aamukahvia juodessa tajusin eilisten kahvien olevan edelleen pitkin lattiaa. Siihen jäi, kun en siihen hätään löytänyt rättiä ja aikataulu alkoi painaa päälle..

Keskiviikko: Kaaos ja päänsärky. Ranne sanoi yhteistyösopimuksen irti. Aito ei lähtenyt käyntiin ja koirakin karkas.

Torstai: Yritin tehdä herkkuruokaa. Poltin sen pohjaan. Jälkkärikin epäonnistu.

Perjantai: Ajattelin aamulla repäistä ja käydä uimassa ennen töitä. Harkitsin jopa lähteväni salille töiden jälkeen. Ja paskat. En vaan saanut itseäni liikkeelle.

Lauantai: Tehoton vapaapäivä. Koomamakasin ja katsoin vain netflixistä sarjoja.

Sunnuntai: Mikä viikko takana. Just huomasin, että ne maanantain kahvit on edelleenkin siinä lattialla. Noh, en edellekään löydä rättiä.

Jep, jep.Todennäköisesti viikkoni olisi kutakin tuollainen. Aah, ihana kaaos ja sitä rataa.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Kirjeystäviä

Olen sosiaalinen, mutta ei minulla ole aikaa tavata edes niitä lähimpiä ystäviäni. Heidän kanssaan tosin tulee pölistyä puhelimessa usein pidempikin tovi ja sitten kun kahville asti ehditään, siinä vierähtää helposti useampikin tovi, että saa kaikki kuulumiset päivitettyä ajantasalle.

Koko lapsiuden ja nuoruuden ajan minulla oli kirjeystäviä. He asuivat pitkin maailmaa ja Suomea. Mutta näistä kirjekavereista yksi sun toinen tippui aikojen saatossa pois. Yhden kanssa taidetaan edelleen olla jonkinlaisessa tekemisissä facebookin kautta. Taisin jo viime syksynä kertoa, kuinka kyllästyin kielitaidottomana oleniseen ja otin itseäni niskasta kiinni ja sain itselleni ihania kirjekavereita pitkin maailmaa. Nyt oli tämä vuosi hyvä aloittaa uusiin ihmisiin tutustumalla ihan täällä kotimaan kamaralla. Nyt on liuta uusia kirjekavereita Suomesta ja nippu vanhoja ulkomailta.

Olenkin miettinyt, että mikä perinteisessä kirjeessä viehättää. Sähköpostista en ole koskaan pahemmin välittänyt kirjemuotona. Se on niitä virallisia asioita varten, mutta siihenkin olen ollut valmis turvautumaan viime aikoina, kun ulkomailta tuleva posti tuppaa aina välillä katoamaan matkan varrelta. Kotimaisten kirjekaverien kohdalla on ollutkin ilo huomata, että posti tulee nopeasti perille. Liekö sitten pahimmat jakeluongelmat taitettu.

On kiva tulla töistä kotiin, kun mainosten ja laskujen joukosta pilkistää kirje. Kuinka hyvälle mielelle siitä tulee, kun saa kaikessa rauhassa tutustua uusiin ihmisiin. Kirjeissä on se hyvä puoli, että halutessaan sitä voi kaikessa rauhassa miettiä mitä kirjoittaa. Ja minulle tärkeää on ylipäätään käsinkirjoittaminen. Tosin kirjoitan käsin kyllä ihan kaiken, usein myös blogin tekstin luonnokset löytyvät käsinkirjoitettuna.

Onko sinulla kirjekavereita?




lauantai 25. helmikuuta 2017

Arjen teologiaa - Mitä kuuluu?

Vuosien kuluessa sitä oivaltaa ajan pysähtymisen ja kohtaamisen merkityksen samoin kuin sen, että jokaisella olisi mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi juuri sellaisenaan kuin on. Aina se ei ole helppoa ja välillä sitä miettikin, että miten ihmessä voin kohdata toisen siinä arjessa joka juoksee karkuun sen minkä ehtii. Pitäisikö sitä juosta itse perässä ja pakottaa arki pysähtymään pieneksi hetkeksi vaikka sitten väkisin.

Ottaisinko Arkea olkapäistä kiinni ja kääntäisin hänet puoleeni ja silmiin katsoen kysyisin, että mitä kuuluu? Olisiko minulla aikaa pysähtyä kuulemaan se mitä sieltä vastaan tulisi tai haluaisinko ehkä kuulla sen kaiken mitä toiselle olisi sanottavana? Osaisinko vain olla ja kuunnella?

Taannoin minulle sanottiin, että jos kysyt toiselta mitä kuuluu, kysy se niin, että mitä sinulle oikeasti kuuluu. Se kuullosti silloin oudolta, mutta ei enää. Kun kysyn toiselta, että mitä kuuluu, on siihen helpompi vastata se perinteinen "ihan hyvää" kuin todellinen olo. Mutta mikä onkaan vaikutus kun kysyykin toiselta,  että mitä sulle kuuluu, siis oikeasti. Toinen joutuukin pysähtymään ja miettimään ja samalla toivottavasti ymmärtää, että kysyjä on juuri siinä, juuri nyt ihan häntä varten.

Hetkeen pysähtyminen ja läsnäolo. Suuret korvat ja pieni suu. Iso olkapää ja pitkät kädet. Mitä sinulle kuuluu, juuri nyt, oiekasti?

perjantai 24. helmikuuta 2017

Aamun ajatuksia

Onpas huomaamatta tullut pitkä tauko blogin kanssa. Ei ole juurikaan ollut inspistä eikä kyllä aikaakaan istua alas ja kirjoittaa asioita ylös. Toisaalta olen ollut kriisissä jälleen kerran blogini kanssa sen suhteen mitä haluan ja mitä oikeastaan voin kirjoittaa. Toisaalta sitä kaipaa muutosta, mutta toisaalta olen miettinyt, että onko tämä blogia lopulta kuitenkaan se, jonka haluan muuttuvat.

Olen onnellinen siitä, että sain otettua vuosien tauon jälkeen kalenterin kunnolla taas haltuun. Viime vuosi opetti siinä suhteesa hyvin paljon. Kun kalenteri on oikeasti ajantasalla ja kaikki muistiinpanot hallinnassa, sitä jaksaa itsekin paremmin. Kalenterin kautta olen saanut tutustua ihan huikeisiin ihmisiin. On ihanaa huomata, kuinka moni muukin on hurahtanut samaan ja kuinka helppoa toisten kanssa on puhua asiasta kuin asiasta.

Töissä on varsinainen hulina päällä. Jotenkin itse haluaisin vaan viime vuoden jälkeen olla hetken paikallaan ja oikeasti ihmetellä maailman menoa. Siihen ei ole nyt mahdollisuutta. Muutoksen tuulet puhaltaa ja siinä rytmissä on vaan yritettävä pysyä mukana. Toivon vain, että kaikilta löytyisi malttia ja armollisuutta sekä sitä tietynlaista hitautta, jottei asioita tehtäisi vain tekemisen vuoksi vaan myös siksi, että muutos antaisi mahdollisuuden pysähtyä ja katsoa rauhassa ympärilleen.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Maniaa, maniaa, kalenterimaniaa

En todellakaan muistanut, kuina koukuttavaa kalenterin väsääminen voikaan olla. Olen nyt melkein koko loman käyttänyt kalenterin väsäämiseen ja rakentamiseen ja lähes aiheuttanut itselleni harmaita hiuksia koko projektin tähden. En ole kuitenkaan ollut valmis lopettamaan, sillä olen vakaasti päättänyt, että itse tekemän kalenterin on vaan yksinkertaisesti toimittava työoloissa.

Tämä kalenteri on kolmas lyhyen ajan sisällä aloitettu kalenteri ja samalla ensimmäinen, johon voisin sanoa olevani tyytyväinen. Kaksi muuta, noh olivat ehkä enemmänkin harjoituskappaleita, jotka kaatuivat lopulta epäkäytännöllisyyteen.
Kalenterin kun avaa, tulee heti vastaan kaksi kirjekuorta. Tärkeät kuitit eivät tahdo pysyä järjestyksessä lainkaan ja lopulta ne ovat milloin missäkin ja sitten niitä etsitään kissojen ja koirien kanssa. Jos ne nyt pysyisivät jossain järjestyksessä tai edes tallessa niin olisi hyvä.

Alunperin ajattelin, etten voi elää sellaisen kalenterin kanssa, josta puuttuu kellonajat. Otin riskin ja jätin ne pois. Ok, en nyt suoraan näe missä kohtaa päivää on tyhjää tilaa ja töihin lähtemisten kanssa on oltava tarkempi kuin ennen, mutta entä sitten? Ehkä tämä on samalla keino oppia hallitsemaan omaa kalenteria ja samalla voi helpommin miettiä sitä omaa jaksamistakin.
Muistelin niitä kalentereita, joita tein opiskeluaikoina. Eipä niitä oikeastaan tullut juurikaan koristeltua. Lähinnä sinne tuli kirjoitettua runon pätkiä ja aforiskema. Saattoi seassa olla muutama Raamatun lausekin. Värejä kyllä käytin, ehkä jopa rohkeammin kuin nyt. Ja nyt kalenteria koristaa värien lisäksi myös kuvat ja tarrat. Tosin hillittyhän tämä vielä on. Mutta loppuvuodesta tilanne on varmaan hyvin toisenkaltainen.
Pitkään jo luulin, että kohdaltani kalenterin tekemiset olisi kokonaan ohi. Mutta kuinka väärässä oikeasti olinkaan. Ei työni rajoita kalenteria vaan minä. Tämän oivalluksen myötä en malttaisi odottaa että pääsen ensi vuodelle rakentamaan kalenteria. Niin, jos nyt vuosi kerrallaan.

Tässä kalenterissa on hyvänä puolena se, että sain mahtumaan samoihin kansiin kaiken mitä oikeasti tarvitsen. Nyt kulkee päiväkirja, kalenteri ja muistiinpanovälineet kokoajan yksissä kansissa. Enää pitäisi tuonne väliin laittaa talteen pienet muistikirjat Arjen teologiaa ja Teoriaa miehistä varten. Muuten homma on hyvin hallussa. 

maanantai 9. tammikuuta 2017

Lomalla kalenterin päivitystä

Lomaa on vielä tovi jäljellä. Ihana olla lomalla ja antaa kaikkien työasioiden jäädä reilusti taka-alalle. Toki päiviin on kalenteri innostuksen myötä löytynyt täytettä ja huomaan, että saatan istua kalenterin ääressä tunteja näperrellen kaikenlaista.



Käytössä on tällä hetkellä kolme eri kalenteria. Kaupasta syksyllä ostettu almanakka, jossa on kaikki työjutut ylhäällä. Kansiossa tulostettu versio ja kolmaneta muistikirjaan tehty versio, jossa seassa myös paljon muuta.

Eilisen istuin kirjoittaen kirjettä Australiaan. Hidasta tuo englanniksi kirjoittaminen. Mutta ei haittaa. Ainakin siinä oppii kokoajan uusia sanoja.

Yritän jossain vaiheessa saada lahjaomoelujakin taas nähtäville. Kunhan jaksaisi koneen käynnistää ja kirjoittaa auki kaiken sen, mitä on taas tullut tehtyä. Myös Teoriaa miehistä -sarjaan on tulossa uusi luku, kun vaan saisi luonnoksen ensin tehtyä. Sama juttu koskee myös Arjen teologiaa -sarjaa ja kahvinkeitintä ja ja ja..

Ehkä nyt vielä nautin lomasta kun sitä on jäljellä.