Ripaus sotkua ja sekamelskaa sekä saavillinen tempperamenttia, sisukkuutta ja periksiantamattomuutta. Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Kirjoituksia arjen hulinoista ja touhuista ja lapsettomuudesta sekä rakkaudesta geokätköilyyn sekä käsitöihin.


Translate

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Ihanat, hitaat aamut

Istun keittiön pöydän ääressä ja nautin aamukahvia. Tänä aamuna olen ehtinyt jo kaikessa rauhassa tutustumaan loppuviikkoon ja suomaan ajatuksia edessä olevaan tuöpäivään. Olen mietyinyt valmikksi mitä puuhaan lasten kanssa kerhossa ja olen saanut kaikessa rauhassa herätä tähän päivään. Kroppa kun väittää, kellon olevan ihan jotain muuta kuin mitä se todellisuudessa on.

Kahvia juodessa olen myös ehtinyt katsomaan kaikessa rauhassa ulos. Kevät on tullut. Ovat saaneet eilisen tai viime yön aikana hiekat putsattua lähikaduilta. Pikku hiljaa saan taas kaivaa rullaluistimet talviteloilta, jonne ne jemmasin 2014 maratonin jälkeen. Tovi onkin pyörähtänyt edellisestä luistelukerrasta jalkojen kipujen vuoksi. Ehkä nyt saan otettua itseäni jälleen niskasta kiinni.

Pikku hiljaa pitäisi lähteä liikkeelle ja kohti töitä. Päivän aikana pitäisi saada tehtyä vaikka ja mitä, vaikka kalenterissa on vain yksi merkintä. Kalenterikaan kun ei kerro koko totuutta työpäivän sisällöstä. Ehkä sitä pitäis kaikki se pikkusäläkin kirjoittaa kunnolla ylös, mutta olen viime aikoina huomannut muistavani asioita paremmin. Toki on päiviä, ettei mitään vaan tahdo saada aikaiseksi. Ehkä tuo valmiista kalenterista kellon aikoineen, oli mun pelastus. Nyt tuntuu, että työpäivätkin pysyvät oikeasti kohtuu mittaisina.


maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kunnallisvaalit tulossa, oletko hereillä?

Postin mukana tipahtelee lähes päivittäin jos jonkinnäköistä vaalimainosta. Vilkaisen ne kyllä huolella läpi, mutta.. Oma ehdokas on kuitenkin vielä hakusessa. Olen tehnyt vaalikoneita, mutten tiedä ketä äänestän. Kotona on opetetti, että jos jättää äänestämättä, ei saa valittaa. Voiko siis tyhjän arvan jättämistä sanoa äänestämiseksi?

Vaalimainoksia ja ehdokkaita seuratessa huomaan kiinnittäväni huomiota siihen samaan, joka herätti huomioni jo edellisten kirkollisvaalien aikaan. Joka paikassa puhutaan lapsista, nuorista, eläkeläisistä, työttömistä yms. mutta jälleen kerran päättäjiksi hakevat unohtavat meidät normaalit työssä käyvät ihmiset... Ai niin, mutta mehän olemme vaan niitä veronmaksajia, joista ei tarvitse välittää ja joihin ei tarvitse panostaa, tai siltä se ainakin vaikuttaa vaalimainoksia lukiessa.

Olen hämmentynyt. Miksi minun pitäisi äänestää jota kuta sellaista, joka ei minun asioita ajaisi? Miksi kaikessa on painotus aina lapsissa ja nuorissa tai sitten eläkeläisissä ja työttömissä? Ei sillä, etteikö nämä olisi tärkeitä asioita, mutta miksi aina joka paikassa unohdetaan työssä käyvät? Toki oman kaupungin ehdokkaista löytyi heitä, jotka ajavat ulkoilupaikkojen asemaa vahvasti ja haluavat luoda kotikaupungistani turvallisen paikan kaikille.

Mistä siis löytyy ehdokas, joka olisi tasapuolinen ja hahmottaisi kokonaiskuvan? Sellainen taitaa tosin olla utopiaa..

Lukulista - Ainoa

(Kiera Cass, Ainoa. 2017. Pokkaripaja?)

Jokin tovi sitten kaupassa käydessä osui silmiini Kiera Cassin Valinta-sarjan kolmas osa. Mukaanhan se tarttui, sillä aikaisemmat osat Valinta ja Eliitti  olivat ehtineet koukuttaa minut osaksi huikeaa seikkailua ja hienoa rakkaustarinaa. Hyvä kun kaupasta kotiin pääsin ennen kirjan aloittamista pääsin. Lukuhimot pääsivätkin kasvamaan äärimmilleen ja oikeastaan ahmin kirjan kerta rykäisyllä loppuun asti.

Ainoa jatkoi tarinaa siitä, mihin Eliitti loppui ja noudatteli hyvin samanlaista linjaa kuin Cassin Valinta-sarjan ailaisemmat kirjat. Kapinaa, tyttöjen välisiä kiistoja ja suuria tunteita. Epävarmuutta, pelkoa ja ystävyyttä, mutta ennen kaikkea rakkautta. Kirjan lopputulos ei omalla tavallaan ollut yllättävä ja valinta osuikin juuri sen tytön kohdalle, jolle olin sen mielikuvissani jo pedannutkin, vaikka hetken näyttikin joltain ihan muulta.

Kiera Cassin Ainoa päätti omalta osaltaan American tarinan, mutta jatkoa on kuitenkin sarjaan tykästyneille luvassa. Sarjan seuraava kirja ilmestyy nimittäin suomeksi markkinoille syksyllä 2017. Ooh, ja taas pitää odottaa.

Tätä sarjaa suosittelen kyllä kaikille, joiden mielestä Nälkäpeli- ja Outolintu -trilogiat tuottivat lukemisen nautintoa. 

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Earth Hour

Sammutin valot ja sytytin kynttilöitä tuomaa valoa pimeytyneeseen iltaan. Ajattelin ensin viettäväni hetken hyvän kirjan parissa, mutta avatessani kirjaa tajusin, etten yksin kertausesti näe lukea. 

Sammutin valot hyvällä mielellä. Ehkä vietänkin hetken omien ajatusten parissa kirjan sijaan. Harvoin sitä ehtii pysähtymään aloilleen kaiken arjen kiireen keskellä. Juuri nyt ei ole kiire mihinkään. 

Tämän hetken, jolloin valot ovat pimeänä koko maailman puolesta, minä saan katsella kynttilän liekkiä ja nauttia hiljaisuudesta. Saan kaikessa rauhassa suoda ajatukseni luontoon ja maailmaan, mutta samalla myös itseeni. 

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Miten olisi epätäydellisen täydellinen nainen?

Kodinkuvalehti yrittää antaa naisille vinkkejä siitä, miten esim. facebookissa saa elämänsä näyttämään täydelliseltä. Toisaalta miksi ihmeessä sitä pitäisi facessakaan esittää jotain muuta kuin sitä oikeasti todellisuudessa on.

Kodinkuvalehden mukaan helposti saa elämänsä näyttämään teennäisen täydelliseltä kun päivittelee sinne yltiöpositiivisia ja itseään ylistäviä päivityksiä. Ei sillä, etteikö niitä saisi näkyä ja olla, mutta millaisen kuvan oikeasti haluamme näyttää muille?

Mutta entä jos en halua olla täydellinen? Saanko olla epätäydellinen kaikkine vikoineni? Miksi minun pitäisi silloin yrittää esittää Facebookissakaan jotain muuta kuin todellisuudessa olen?

Voisin haastaa itseni ja siinä samalla kaikki muutkin todellisen arjen ja itsensä paljastamiseen. Miten olisi, jos uskaltaisinme paljastaa muille sen epätäydellisyydeen, jota kannamme mukanamme?

Mun epätäydellisen viikon päivitykset olisi todennäköisesti tätä luokkaa:

Maanantai: Aamulla melkein tunnin torkutus ennen kuin pääsin sängystä ylös. Kahvitkin kaatui pitkin lattioita kiireessä, kun tajusin olleeni myöhässä. Enkä muuten ehtinyt niitä moppaamaan.

Tiistai: Aamukahvia juodessa tajusin eilisten kahvien olevan edelleen pitkin lattiaa. Siihen jäi, kun en siihen hätään löytänyt rättiä ja aikataulu alkoi painaa päälle..

Keskiviikko: Kaaos ja päänsärky. Ranne sanoi yhteistyösopimuksen irti. Aito ei lähtenyt käyntiin ja koirakin karkas.

Torstai: Yritin tehdä herkkuruokaa. Poltin sen pohjaan. Jälkkärikin epäonnistu.

Perjantai: Ajattelin aamulla repäistä ja käydä uimassa ennen töitä. Harkitsin jopa lähteväni salille töiden jälkeen. Ja paskat. En vaan saanut itseäni liikkeelle.

Lauantai: Tehoton vapaapäivä. Koomamakasin ja katsoin vain netflixistä sarjoja.

Sunnuntai: Mikä viikko takana. Just huomasin, että ne maanantain kahvit on edelleenkin siinä lattialla. Noh, en edellekään löydä rättiä.

Jep, jep.Todennäköisesti viikkoni olisi kutakin tuollainen. Aah, ihana kaaos ja sitä rataa.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Kirjeystäviä

Olen sosiaalinen, mutta ei minulla ole aikaa tavata edes niitä lähimpiä ystäviäni. Heidän kanssaan tosin tulee pölistyä puhelimessa usein pidempikin tovi ja sitten kun kahville asti ehditään, siinä vierähtää helposti useampikin tovi, että saa kaikki kuulumiset päivitettyä ajantasalle.

Koko lapsiuden ja nuoruuden ajan minulla oli kirjeystäviä. He asuivat pitkin maailmaa ja Suomea. Mutta näistä kirjekavereista yksi sun toinen tippui aikojen saatossa pois. Yhden kanssa taidetaan edelleen olla jonkinlaisessa tekemisissä facebookin kautta. Taisin jo viime syksynä kertoa, kuinka kyllästyin kielitaidottomana oleniseen ja otin itseäni niskasta kiinni ja sain itselleni ihania kirjekavereita pitkin maailmaa. Nyt oli tämä vuosi hyvä aloittaa uusiin ihmisiin tutustumalla ihan täällä kotimaan kamaralla. Nyt on liuta uusia kirjekavereita Suomesta ja nippu vanhoja ulkomailta.

Olenkin miettinyt, että mikä perinteisessä kirjeessä viehättää. Sähköpostista en ole koskaan pahemmin välittänyt kirjemuotona. Se on niitä virallisia asioita varten, mutta siihenkin olen ollut valmis turvautumaan viime aikoina, kun ulkomailta tuleva posti tuppaa aina välillä katoamaan matkan varrelta. Kotimaisten kirjekaverien kohdalla on ollutkin ilo huomata, että posti tulee nopeasti perille. Liekö sitten pahimmat jakeluongelmat taitettu.

On kiva tulla töistä kotiin, kun mainosten ja laskujen joukosta pilkistää kirje. Kuinka hyvälle mielelle siitä tulee, kun saa kaikessa rauhassa tutustua uusiin ihmisiin. Kirjeissä on se hyvä puoli, että halutessaan sitä voi kaikessa rauhassa miettiä mitä kirjoittaa. Ja minulle tärkeää on ylipäätään käsinkirjoittaminen. Tosin kirjoitan käsin kyllä ihan kaiken, usein myös blogin tekstin luonnokset löytyvät käsinkirjoitettuna.

Onko sinulla kirjekavereita?