Ripaus sotkua ja sekamelskaa sekä saavillinen tempperamenttia, sisukkuutta ja periksiantamattomuutta. Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Kirjoituksia arjen hulinoista ja touhuista ja lapsettomuudesta sekä rakkaudesta geokätköilyyn sekä käsitöihin.


Translate

tiistai 29. syyskuuta 2015

Pari projektia... ja vähän kaikkea muutakin...

Syksy ja flussa. Kuullostaa varmaan tutulta ja lopun saattaa joku ehkä arvatakin. Veto on nimittäin ihan veks. Töiden jälkeen, kun pääsee kotiin ei van jaksa. Sitä olisi ihan valmis kaatumaan suoraan sänkyyn ja vetämään sikeitä vaikka aamuun asti. Jos minulla olisi oma työpöytä kotona (Onneksi ei todellakaan ole), olisi sen päälle kasaantunut vaikka mitä puuhaa ja projektia odottamaan vain sitä, että saisin jotain oikeasti aikaiseksikin.

Olisihan tuossa noita projekteja, joita pitäisi yrittää viedä eteenpäin. Olisi parit housut korjausta odottamassa ja yhdet keskeneräiset villasukatkin. Niin ja muutamiin villasukkiin langatkin on ostettu valmiiksi. Olisi yksi opettajan opas, jota pitäisi oikeasti yrittää työstää eteenpäin, jotta sen saisi joskus sinne piispan tarkistukseenkin asti, mutta edelleen opinnäytetyö tulee rehellisesti sanottuna korvista ulos, vaikka sekin on jo valmistunut useampi vuosi takaperin. Olisi toinenkin kirjaprojekti, mutta kun ei ole sellaista aikaa, että ehtisi oikeasti kunnolla istumaan alas ja kirjoittamaan. Niin ja sitten on tuo työ, joka haittaa vapaa-aikaa. Niin tai siis kun sitä työaikaa ei ole, niin varsinaisesti ei ole sitä vapaa-aikaakaan tai siis on viikonloppuisin, mutta nytkin olin viikonlopun töissä ja noh vapaat siirtyi johonkni hamaan tulevaisuuteen.

Kylläpä sitä taas miettii, että jos sitä vuoden lopussa meinaa sen erityispedagogiikan appron aloittaa, niin millä ajalla sitä sitten tekisi. Tai millä ajalla sitä sitten kirjoittaisi. Voi kun vuorokaudessa olisi muutama tunti lisää.. Tai no ei sittenkään, nekin menisivät varmasti töitä tehdessä. Eniten harmittaa se, että tänään olisin halunnut lähteä kävelemään tuonne metsään, mutta ei. Nyt hämärtää jo ja ei siellä hämärässä ilman lamppua mitään sieniä löydä. Mies on purkilla ja lamppu on hällä matkassa mukana. Tosin, mulla piti mennä myöhään töissä, mutta jokin vanne on asettautunut asemaan mun pään ympärille ja ei lähde pois.

Projektia projektin perään. Kalenteri punaisella. Olis vähän partiojuttuja tehtävänä, mutta ei aikaa tehdä. Plaah. Vaikka omalla tavallani rakastan syksyä ja sen väri loistoa, niin se missä en syksyssä tykkää yhtään on se, että kalenteri huutaa punaista. Tosin niin se taitaa kyllä tehdä keväälläkin. Ehkä se on vaan tään työn varjopuolia. Tuossa taannoin tuumasin eräälle ystävälleni, etten voi oikeastaan kenellekään suositella enää tätä työtä. Ei siis sillä, ettenkö tykkäisi omasta työstäni, mutta eipä tässä tahdo selväjärkisenä pysyä.

Siispä, jos näette minun juoksevan jossain ympyrää ilman, että näyttäisin olevan menossa kätkölle, niin todennäköisesti yritän ottaa järkeäni kiinni, joka haluaa leikkiä kuurupiiloa. Siis, ei huolta.. Silloin kannattaa soittaa pii-paa auto ihan rohkeasti hakemaan. Sille saattaa olla sillä hetkellä tarvetta.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Lopputsekkaus - Parvekekasvatusta

Viime keväänä iskin kädet multaan ja laitoin parvekkeelle hyötykasvipuutarhan. Ihan kokeilu mielessä, mutta lähtihän se tapansa mukaan hieman tai no oikeastaan aika paljonkin lapasesta.
Parvekkeelle laitettiin ensin siemenistä kasvamaan kausimansikkaa ja kaveriksi parvekeruukkuihin sipulia. Lopputulos oli se, että mansikka ei vaan lähtenyt kasvamaan ja kävimme sitten ruukkuun ostamassamonivuotisia mansikan taimia. Satoa tuli ihan hyvin ja suun sai makeaksi.

Ja mitä tulee perunaan. Pieni perunasato saatiin, tosin pieniä perunoita. Ehkä meidän ruukut olivat liian kuivia. Ehkä olisivat saaneet olla pidempään. Vadelma oli puhdas yllätys parvekkeella. Se kasvoi pituutta ihan urakalla ja loppu kesästä sen oksat puskivat jo parvekekaiteiden yli. Vadelmiakin saatiin. Ei nyt kovin paljoa, mutta saatiin kuitenkin. Saattoi käydä jopa niin, että vadelmaa tuli enemmän kuin mansikkaa, tosin mansikan kannalta olimme lomalla ehdottomasti huonoimpaan aikaan ja sen vuoksi sato jäi niukaksi.

Tomaatti on villissä vauhdissa vasta nyt. Siitä en tiedä kuinka normaalia se on, mutta kuitenkin. Meidän tomaattipuskaska on täynnä raakoja tomaatteja, joita käyn yksi kerrallaan sieltä napsimassa kun saavat kauniin punaisen värinsä. Ja ovat muuten hyviä. Toivon, että sato kausi jatkuu myös sisätiloissa ympäri vuoden.

Valkosipulit ovat vielä ruukussaan. En tiedä mitä niistä tulee, mutta varret menevät ainakin kuivurin kautta säilöön mauste seosta varten. samoin käy sitten omalla vuorollaan ruohosipulille, kirvelille ja basilikalle.

Kaiken kaikkiaan parvekasvatuskesä oli suhteellisen onnistunut. En usko, että samalla mittakaavalla ensi vuonna parveketta laitan. Toivoisin vaan, että olisi oma piha, johon voisi laittaa pienen kasvimaan.



lauantai 26. syyskuuta 2015

pienentyvät vaatekoot

Olen jo aikaisemmin kiinnittänyt huomiota pienentyviin vaatekokoihin. Vaikka painollani on tapana seilata aavistuksen verran, ei se juurikaan vaatekokoon ole vaikuttanut vuosien varrella. Aikoinaan lakkasin ostamasta itselleni mm. Icebeakin housuja, koska niiden koot yhtäkkiä kutistuivat. Ja todellakaan kyse ei ollut sillä kertaa mun painon noususta. Tuumailin silloin, että etsin kaupan, jossa vaatteet miellyttää silmää ja koko on todellisuuden mukainen. 

Jep. Kuulun siis niihin, jotka ostavat vaatteensa pääsääntöisesti Tokmannilta tai Lidlistä. Niin ja sitten verkkokauppalistalla on Ellos, mutta mutta. Tulipa Lidliin parisen viikkoa sitten myyntiin vettä ja likaa hylkivät vaellushousut. Ostin ensin yhdet, omaa kokoa aavistuksen isommat ja kas kummaa. Ne oli juuri sopivat. Toiset vastaavanlaiset ostin seuraavana päivänä ja ja samaa kokoa. Ja ei, ne ei mennyt kiinni, ei lähellekään. 

Olen kyllä jo pidemmän aikaa kiinnittänyt huomiota siihen, että vaatekoot pienentyvät pienentymistään. Tällä viikolla kun kävin jälleen lidlissä ostamassa parit housut, huomasin sen kyllä todella, että heidänkin tuotevalmistajat ovat läheteneet tuohon samaan ralliin mukaan. Harmi, koska olen todella tykännyt heidän vaatteistaan. Lähinnä tämä ärsyttää. Mitä ihmisille halutaan viestittää tällä? Siis oikeasti?

perjantai 25. syyskuuta 2015

Kamala viikko

Joko saan sanoa, että selvisin hengissä tästä työviikosta, vaikka vielä tänään on töitä? Viikko on ollut yhtä juoksemista ja samalla tunteiden vuoristorataa.Tunteet ovat olleet todella pinnassa ja paljon saanut stempata, ettei itkuun asti purskahda. Maanantai oli kyllä niin puhdas fiasko. Eipä kannata kirjoittaa aroista asiosta ennen työkoulutusta. Ensinnäkin itkin melkein koko matkan töihin ja sitten vielä työkokouksessa purskahdin itkuun, kun piti kiertää kävellen huoneessa ja samalla miettiä omaa elämää. Bingo. 

Nyt tunteet on taas tasaisemmat. Mutta kyllähän ne omat kipuilut taas nosti päätään. Niin miksi  minä? Mikä on sitten elämäni tarkoitus? Jälleen tuli töissä se olo tällä viikkolla, etten ymmärtäisi kun ei minulla ole lapsia. Erään ihmisen asenne huikui sitä. Älähdin vain jotain ammattitaidon aliarvioimisesta ja siitä, että kyllä minä osaan työni hoitaa. Meillä on paljon puhuttu siitä, ettei henkilökohtaisia asioita saisi viedä töihin, kun ne kuormittaa työyhteisöä. Joo, ymmärrän sen kyllä, mutta miten rajaan elämästäni lapsettomuuden niin pois, ettei se vaikuta arkeen?

Tällä viikolla tuntuu, että olen joko istunut a) koulutuksissa koulutusten perään tai b) kokouksissa. No tänään olisi vuorossa molemmat. Lisäksi pitäisi lähettää muutama tiedote eteenpäin. Sitä on vaan jotenkin niin poikki. Ei millään jaksaisi. Juuri nyt olo on enemmän sellainen, että sitä voisi vaan käpertyä johonkin nurkkaan ja olla siellä. Mutta ei. Jos nyt jään paikoilleni ja pysähdyn hetkeksi, niin musta tuntuu, että mun maailma romahtaisi ihan samantien kuin mikäkin korttitalo, joten ehkä on parempi vaan mennä töihin. 

Lapsettomuus muuten ihan oikeasti määrittelee ihan sikana ihmistä. Ainakin muiden silmissä. Se on osa sitä mitä minä olen ja ei sitä pois saa, vaikka yrittäisi.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Rakkautta on - Arjen teologiaa


 Heidi ja Jani, hyvät häävieraat.

Rakkaus on lahja. Se on pyyteetöntä, jota ei voi ansaita, vaikka kuinka yrittäisi. Rakkaus on myös toisen tukemista ja auttamista. Se on rinnalla olemista ja kulkemista samaan suuntaan yhteisellä matkalla.

Heidin ja Janin yhteinen matka alkoi laivalta, yhteisten ystävien keskeltä. Jani, olit kiinnittänyt huomiosi Heidiin heti. Näit hänen olemuksensa ja kauneutensa. Heidi, sinä näit Janissa tyylikkään ja komean herrasmiehen, joka sai jalkat altasi. Te olette yhdessä ehtineet jo kulkea tovin samaan matkaa ja tänään saamme viettää  yhteisen matkanne tärkeää juhlaa. 

Rakastakaa. Rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne. Rakasta toisianne. Tähän kehottaa myös Raamattu. Rakkauden kaksoiskäsky kehottaa meitä pyytettömään rakkauteen. Siihen, että seisomme toistemme rinnalla niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Pyyteetön rakkaus on läsnäoloa, jossa ei välttämättä tarvitse sanoa mitään ollakseen läsnä. Se on sitä, että toisen kanssa voi olla juuri sellainen kuin on ilman, että tarvitsee esittää mitään. Rakkauden kaksoiskäsky kätkee sisäänsä myös sen, että olemme armollisia niin itsellemme kuin muillekin ja annamme anteeksi toistemme viat ja virheet. Sovussa on helpompi elää kuin riitojen ja ristiriitojen keskellä.

Teidän kanssanne, Heidi ja Jani, keskustellessani, teistä huokui rakkaus toisianne kohtaan. Kun kuuntelin teidän kertovat toisistanne, huomasin kuinka kauniisti puhuitte toisistanne. Jani, kerroit Heidin olevan mahtava. Kerroit, kuinka hän tukee ja osoittaa rakastavansa sinua. Sanoit myös sen, ettei sivulla voisi olla mikään paremmin kun sinulla on Heidi rinnallasi. Heidi, toit esiin sen, kuinka Jani ottaa huomioon muut. Samalla sanoit, että Jani on luotettava ja turvallinen ja hänen seurassaan voit olla aidosti oma itsesi. Kerroit siitä, kuinka maailmasi on täydellinen, kun Jani on osa sitä.

 Kaikesta näkee, kuinka paljon te, Heidi ja Jani, rakastatte toisianne. Toivon teidän muistavan, että rakkaus on unelmien ja todellisuuden kohtaamista. Se on kuin uni, joka herätessänne nukkuu käsivarsillanne. Rakkaus on sopeutumista. Se on kuin rullalle väännetty hammastahnatuubi. Rakkaus on myös uskoa. Rakkaus on nimittäin hyvästien jättämistä tietäen, että toinen tulee vielä takaisin. Rakkaus on aina henkilökohtaista. Se on niitä tarinoita, jotka kuuluvat vain teille. Niitä tarinoita, joita ei koskaan kerrota muille. Se on muistoja. Rakkaus on puhumista. Se on sitä, että muistatte kertoa toisillenne sen kuinka paljon rakastatte. Se on kipeiden asioiden jakamista. Se on sitä, että osoitatte toisillenne päivittäin rakastavanne toisianne. Mutta ennen kaikkea rakkaus on tahtotila. Se on sitä, että haluatte rakastaa toisianne niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä.

Siis rakastakaa toisisanne niin kuin rakastatte itseänne, sillä rakkaus ei tee koskaan lähimmäiselle pahaa.





Puheen julkaisuun on saatu lupa vihkiparilta.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Muistutuksena vielä seuraamismahdollisuudet

Facebookiin tulee päiviteltyä myös sellaisia asioita, 
joita ei aina tänne blogin puolelle ilmesty. 

Kuvia meidän arjesta sekalaisella otoksella.
Nyt myös Rapatessa Roiskuu -tilillä

Blogipolussa olenkin jo ollut tovin verran. 
Seuraaminen sitäkin kautta on mahdollista.
 
 Blogit.fi
  Blogit.fi on yksi Suomen monipuolisimmista blogilistoista.
Tämä palvelu kehitettiin korvaamaan blogilistaa, joka
lopetti toimintansa.
Onniblogit on uusi blogiyhteisö, jonka onnellinen jäsen
minä olen. Siispä nyt blogiani voi seurata myös heidän kauttaan.
Onniblogien kautta löytyy myös muita ehdottomasti
tutustumisen arvoisia blogeja.

Twitterissä

Ei vielä kunnolla toiminnassa.
Tämän kanssa minun pitää vielä tsempata hurjasti.

Pinterest

Käsityö- ja askartelija ihmisen unelma.
Ohjeita, malleja ja ideoita joka lähtöön.
Käy kurkkaamaassa mitä minä olen löytänyt. 

Niin tyhjä on syli..

Se hetki, kun suru ja pettymys kietoutuu viitan lailla ympärille. Katkeruus hiipii hiljaa esiin nurkan takaa kolkuttamaan raameja ja kuiskailee, että miksi me emme vaan kaikki muut. Se tunne, kun sydän pakahtuu kaipuusta ja välisinkin miettii tulevaa. Olemmeko vain me kaksi? Eikö tule kolmatta tai neljättä? Saako ihminen surra sitä mitä ei ole?

Tyhjä syli ja sen mukana kulkeva suru ovat monille vaikeita kohdattavia asioita. Lapset ja lapsettomuus määrittelee ja jakaa ihmiset kategoriaan. Yhteisiä asoita tuntuu välillä olevan niin vähän. Mistä puhuttaisiin? Ei kai taas lapsista. Noh mitä sinä teit viime viikolla? Ai olit lasten kanssa. Nii-iin. Tai kun lapseton kertoo juosseensa paikasta toiseen ilman että on taas ehtinyt hengähtää, saattaa perheellinen ajatella, että hyvähän sulla, kun ei ole lapsia huollettavana.

Jokin aika sitten Tuusulan seurakunta avasin Tyhjän Sylin muistelupaikan. Lapsettomuus, kohtukuolemat ja pienten lasten poismeno koskettaa monia. Tiedän, etten ole ainoa, mutta välillä omalta kaipuulta on vaikea nähdä muita. Vielä en ole Tuusulaan ehtinyt ja vielä en sinne menekään. Vielä yritän pitää toivoa yllä, vaikka se toisinaan on aika vaikeaa.

Pitkään yritin pitää nämä asiat pois tästä blogista. Tämä on kuitenkin osa minua, kaunistelematta.

http://www.simpukka.info/tyhjan-sylin-tilaisuudet-ja-muistelupaikat/ 

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Liebster Award -tunnus: Käsityöt


Sain Kotokummun kuulumisia -blogin Elsa T:ltä Liebter Award -haasteen. Vaikka olenkin tämän haasteen saanut jo muutamaan otteeseen, oli kiva saada toiselta käsityöihmiseltä haaste juurikin käsitöihin liittyen. Suurkiitokset siis Elsalle.


Mistä siis on oikein kysymys? Liebster Award -haasteessahan on kysymys siitä, että haasteessa on 11 kysymystä, joihin vastataan ja sitten keksitään uudet 11 kysymystä ja haastetaan mukaan seuraavat 11 bloggaajaa. Tässä vielä helpot ohjeet haasteeseen.

  1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
  2. Vastaa sinulle annettuihin 11:sta kysymykseen.
  3. Nimeä ja linkitä seuraavat 11 Liebster Award -tunnuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
  4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.

Sain Elsalta seuraavat kysymykset:

1. Mistä asti olet harrastanut käsitöitä?

Olen harrastanut käsitöitä muksusta asti. Ala-asteella kävin jollain kaupungin järjestämällä ompelukurssilla. 

2. Haluatko haastaa itseäni käsitöitä tehdessä? Millä tavalla?

On kiva kokeilla kaikenlaista.Toisinaan on kiva mennä helppo ja nopea -linjalla, mutta joskus on kiva haastaa itsensä uusien asioiden tekemiseen esim. lappuhaalarit (eikä muuten mennyt ihan niinkuin strömsössä..)

3. Mikä on itsellesi tärkein asia blogin pitämisessä?

Ehdottomasti itse kirjoittaminen. Se on hyvä vastapaino omalle yltiösosiaaliselle työlel. Niin ja tärkeää on myö se, että blogi saa näyttää juuri minulta. Sen takia blogin nimi onkin Rapatessa Roiskuu. Mukaan kun mahtuu niin monenlaisia asioita.

4. Minkä tyylisiä blogeja pidät?

Pidän aidoista ja persoonallisista blogeista, jotka ovat tekijänsä näköisiä. Pidän sellaisista, mistä näkee, että bloggaaja tekee sitä intohimolla eikä väkisin. 

5. Mikä on viimeisin asia, jonka olet käsitöissä opinut/opetellut?

Viimeisin asia, jonka olen kunnolla opetellut käsitöiden saralta on virkkaaminen. Tällä hetkellä yritän epätoivoisesti ottaa villasukan kantapään haltuun. 

6. Mistä olet saanut saanut innostuksen käsitöihin?

Kokonaisvaltainen innostus käsitöihin on varmaan minulle siirtynyt äidinmaidosta, mutta käsityöt syntyvät hetken ispiraatiosta tai käyttötarpeesta tai vaihtoehtoisesti niiden yhdistelmästä kuten esim. lomahousut.
 7. Onko jokin sellainen osa-alue käsitöissä, jonka on itsellesi vieraampi?

Alusvaatteiden teko sekä tuo neulonta. Tilkkutöitä en myöskään ole tehnyt kovinkaan paljoa.

8. Mitä haluaisit oppia käsitöihin liittyen?

Ensimmäisenä tulee mieleen tuo alusvaatteiden teko. Nyt olenkin menossa ensikuussa kurssille, jolla pääsen opettelemaan rintsikoiden tekoa. Kurssista kirjoitan varmasti myös blogiin. 

9. Keille teet käsitöitä? Myytkö niitä?

Lähinnä teen käsitöitä omaksi iloksi tai sitten lahjaksi. Eräisiin myyjäisiin olen kerran tehnyt pieniä käsitöitä myyntiin, mutta en ole sen jälkeen siihen ryhtynyt. Tosin en myöskään myyntiin ehtisi oman työni ohella tekemään.

10. Mistä mieluiten hankit tarvikkeet käsitöihin?

Kankaat tulee ostettua aika pitkälle kangastukun kautta. Satunnaisesti käyn myös eurokankaasta ostoksilla. Etenkin silloin, jos en ole varma siitä, mikä kangasmateriaali sopisi työhön. Langat tulee ostettua milloin mistäkin kaupasta ja matonkuteet (ellen sitten tee niitä itse) ostan työpaikan kutomakerhon kautta. 

11. Kauanko olet pitänyt blogia?

Ensimmäisen blogin aloitin huhtikuussa 2011 ja tätä blogia aloitin kirjoittamaan keväällä 2014, kun edellinen blogi ajautui umpikujaan ammatti-identiteetti vs. oma identitetti -kriisissä. Keväällä tulee siis huimat viisi vuotta bloggaajana. Tällä hetkellä ylläpidän neljää eri blogia, joista osa on työblogeja. 

Minunkin kysymykseni Liebster Award -tunnuksen saajille liittyvät käsitöihin, joten haastan mukaan seuraavat blogit:


Ja minun 11 kysymystäni ovat:
1. Miten päädyit pitämään käsityöblogia?
2. Mikä blogissasi on parasta?
3. Mainitse kolme kaikkien aikojen suosikkiblogiasi.
4. Mikä saa sinut liittymään blogin lukijaksi?
5. Mitä käsityöt merkitsevät sinulle?
6. Mikä oli ensimmäinen käsityö, jonka teit?
7. Miten valitset aloitettavan käsityön? Mitkä asiat silloin painavat eniten?
8. Käsityösi, joka ei mennyt niin kuin Strömsössä?
9. Mikä on isoin projekti, jonka olet tehnyt?
10. Mikä on sellainen käsityö, jonka aloittamisesta olet haaveillut pitkään?
11. Minkä taidon käsitöissä haluaisit vielä oppia ja miksi?
 

perjantai 18. syyskuuta 2015

Helpot reseptit arkea helpottamaan - Syysrisotto

Syysrisotto sai alkunsa eräänä kauniina päivänä useampi vuosi takaperin, kun katselin lähes tyhjää jääkaappia ja bongailin tuotteita, joita voisi käyttää ruuan valmistamiseen. Siitä asti syysrisotto on ollut yksi vakiruoista, vaikkei sitä kovin usein tehdäkään. Ja koska tämä on mielestäni hyvä ruoka, ajattelin jakaa salaisen reseptini m yös teidän kanssa.

Ainekset
400 g jauhelihaa 
1 sipuli
suolakurkkuja
sieniä
paprikaa
2-3 dl riisiä
yrittilevite
valkosipulilevite
lihaliemi kuutio
Loraus vettä

 Pilko paprikat, porkkanat, sienet ja sipuli. Laita riisi kattilaan vettä kiehumaan.
 Paista ensin jauheliha. Lisää paistetun jauhelihan sekaan
 pilkotut kasvikset ja sienet. Laita pannulle lihaliemikuutio
ja loraus vettä. Sekoita huolellisesti. Laita kansi päälle.
 Lisää joukkoon suolakurkut antamaan makua.
Laske hellan lämpötilaa ja anna hetkio hetki hautua.
 
Lisää joukkoo riisi. Sekoita. Tässä vaiheessa joukoon voi 
lisätä oman maun mukaan yrttivoi- ja valkosipulilevitettä
antamaan ruualle makua.

torstai 17. syyskuuta 2015

Kesän lukulista: Divergent -sarja


Divergent -sarja on Veronica Rothin kirjoittama trilogia, joissa pääpaino on erilaisuudessa sekä kieroon kasvaneesn yhteiskunnan ongelmissa. Sarjan fanisivut tietävät kyllä kertoa, että sarjan kokonaisuuteen olisi tulossa vielä ns. yksi kirja. Tai oikeastaan eo voida puhua sen kuuluvan samaan sarjaan, vaikka se todellisuudessa kuitenkin kuuluu.

Sarjan ensimmäiseen osaan lähestyin elokuvan kautta. Harvionaista, sillä yleensä olen lukenut kirjan ensin. Elokuvan nähtyäni tuli kuitenkin sellainen olo, että tuo on aivan pakko lukea ja tyypillisesti kirja on paljon parempi kuin elokuva, vaikka nälkäpeliin verrattuna elokuva oli loistava tiivistys kirjasta. Outolintu -kirja tuli ahmittua hyvinkin nopeasti ja onneksi olin ostanut kakkos kirjan valmiiksi, sillä Rothin kerronta vei minut kokonaan mukaansa ja olin koukussa. Nälkäpelin tavoin Digervent -sarjassa kerronta tapahtuu minä muodossa. Pakko kyllä todeta, että toetyn tyylisissä kirjoissa se vaan toimii huomattavasti paremmin kuin toisissa.

Digervent -trilogiaa lukiessani huomasin, että mikä tahansa asia saattoikin yhtäkkiä kääntyä päälaelleen. Arvaamaton on ehkä paras termi kuvaamaan koko sarjaa. Kuitenkin sarjan sisään mahtui tarinaa ystävyydestä ja ylipäätään ihmisuhteista sekä anteeksi antamisesta.Niin ja rakkaustarinaa unohtamatta sekä paljon yllätyksellisiä juonen käänteitä, jotka pitivät jännityksen yllä loppumetreille asti.

Kokonaisuudessaan lukukokemus oli aivan huikea! Näihinkin kirjoihin tulen aivan varmasti palaamaan uudestaan ja uudestaan. Suosittelen lämpimästi sekä lukemaan kirjat että katsomaan sarjan ensimmäisen elokuvan. 

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Aamun todellisuus

Tänää väsyttää. Katselin luonnos kansiota ajatuksella, että jos sitä hieman.. 
Mutta ei. Ei vaan tule mitään järkevää suusta ulos.
Karvinen kuvaa olo tilaa ehkä parhaiten.
Siispä..
 
 
Jos sitä saisi itsenä vielä hereille ja töitä kohti. Millään ei vaan jaksaisi.
Siispä Karvisen tavoin kahvia lisää koneeseen..



tiistai 15. syyskuuta 2015

"Sortaako hallitus lapsettomia? Sairasta lasta voi hoitaa täydellä palkalla, itseään ei." (9.9.2015/Yle)

Olen nyt useamman päivän yrittänyt tasoittaa tunnekuohua. Olen yrittänyt saada koko asian pois mielestä, mutta turhaan. Edelleen kiehuu ja ärsyttää. Aivan samalla tavalla kuin kommentit siitä, etten minä voisi ymmärtää, kun ei minulla ole lapsia tai että ymmärtäisin sitten kun niitä lapsia tulee. Olen yrittänyt pitkään välttää näihin kannan ottoa, niin kuin silloin tasa-arvoisen avioliittolain kohdallakin. Silloin kirjoitin samasta tematiikasta kuin nytkin.. Nimittäin lapsettomuudesta...

Kaikkihan siis alkoi Ylen julkaisemasta uutisesta "Sortaako hallitus lapsettomi? Sairasta lasta voi hoitaa täydellä palkalla, itseään ei." Samantien alkoi vilkas kommentointi siitä, että on väärin kun perheet joutuvat maksamaan kalliita päivähoitomaksuja tehdäkseen töitä ja lapsettoman ei tarvitse sellaisista asioista välittääkään. Niin tai se, että lapset kantavat hoidosta ja koulusta kaikki tartuntataudit kotiin, jotka sitten vaikuttavat arkeen. Ja me lapsettomatko emme niitä tauteja sitten muka saisi? Pikkasen nosti kierroksia ja nostaa muuten edelleen...
"En ehkä joudu maksamaan 300€ päästäkseni töihin, mutta ihan yhtälailla saan muksuilta kaikki ne kieretävät taudit, jotka sinä saat omistasi. Minun, lapsettomanko, syy se on, että hoitomaksut on sika hintaiset?? Minunko syyni se on, että lapset tartuttavat toinen toisiaan ja aikuisia siinä sivussa? Että kiitos vaan!"
Tuo yllä oleva on ihan suoralainaus siitä mitä laitoin erääseen facebook -keskusteluun. Niin. Ei minun tarvitse maksaa ylimääräistä päästäkseni töihin, mutta puolestaan automaatio oletus on se, että työpaikalla yleensä lapseton on se, jonka odotetaan joustavan, jotta perheelliset pääsevät hakemaan lapsensa ajoissa päiväkodista tai että he pystyvät olemaan lomalla silloin kun päiväkodit ova kiinni tai koululaisella lomaa. Niin, että mites se taas menikään?

Minä en myöskään mene kipeänä töihin ja jos menen, ne kyllä töissä käännyttävät hyvin tehokkaasti takaisin kotiin parantelemaan. Aivan, saan ehkä sairastaa yksin, ilman, että tarvitsee huolehtia muista, mutta tautitartunnat minä saan töistä. Saan ne lapsilta, jotka tulevat kouluun tai kerhoon sairaana. Niin tai sitten niiden työkavereiden kautta, joilla on niitä lapsia. Kuka siis tartuttaa ja kenet? Niin ja sitten kun se työkaveri on sen sairaan lapsen kanssa kotona, niin kuka hoitaa hänen työnsä? Se kenen odotetaan joustavan eli lapsettoman.

Leikkauksia on vaan tehtävä. Se on puhdas fakta. Jostain on otettava pois, jotta Suomi voitaisiin saada takaisin nousuun. Jos minä nyt menetän sen palkallisen sairaspäivän, niin sitten menetän ja vaikka se lompakossa tuntuukin, niin se ei maailma kaada. Eniten säästettäisiin siinä, että jos loman aikana sairastuu niin lomat siirtyy -käytäntö otettaisiin pois. Lomalla on ihan hyvä sairastaa. Lepäämiseenhän se aika menee muutenkin. Niin ja ihan tiedoksi vain lomaleikkaukset verottaa minuakin ja aika rankalla kädellä...

Kaikkea ei voida aina kuitata sillä, että lapsettomat sitä tai lapsettomat tätä. Fakta on se, että jos lapseton ei voi lapsia saada ja joutuu lähtemään lapsettomuushoitoihin, no kela maksaa kolme IVF:ää ja jos silloinkaan ei tärppää niin tervemenoa yksityiselle maksamaan itsensä kipeäksi. Tai lähdet mukaan adoptioprosessiin, jolloin Kela saattaa maksaa adoptiotukea 1900-3000, mutta vain jos adoptot tiettyjen järjestöjen kautta. Mutta tuokaan summa ei ole kuin ihan pieni siivu siitä, mitä adoptio tulee maksamaan.

Joten siis. Älkää perheelliset oikeasti nyt viitsikö. Jos me joudutaan adoptioprosessiin asti lähtemään niin kyllä se ihan omasta kukkarosta menee. Se niistä lapsettomien eduista. Niin, että.. Kiitos ja anteeksi. Olen puhunut...

maanantai 14. syyskuuta 2015

Syksy saapuu

Syksy on taas täällä. Nyt voin näin sanoa, sillä, ulkona puiden lehdet muuttavat väriään vihreästä keltaiseen, oranssiin ja punaiseen. Nin ja ne tippuvat pois, riisuen puut lopulta täysin alastomiksi. Silti tykkään syksystä ehkä eniten.

Joku saattaa ihmetellä, että mikä vetään syksyssä niin puoleensa. Saan luvan laittaan jalkaani villasukat ja käpertyä sohvalle hyvän kirjan tai leffan parissa. Saan sytyttää kynttilät valaisemaan hämärtyviä iltoja ja saan myös syksyn edetessä kääntää ajatukset joulua kohti ja lämmittää glögiä ja nauttia sen siemailusta kaikessa rauhassa.

Hämärtyvissä illoissa on jotain rauhoittavaa. Kiireisen työpäivän jälkeen kun ei jaksa leikkiä sosiaalista, ei kukaan sitä odotakaan. Saan antaa aikaa itselleni ja miehelleni. Voin kiskoa vaatetta sään mukaan päälle ja painua tuohon lähimetsään etsimään sieniä tai muuten vain kävelemään koiran kanssa.

Syksyssä on monta hyvää asiaa, vaikka sitä ei aina osaakaan ajatella. Tälle syksylle olenkin jo hieman ehtinyt kartoittamaan vaatekaappia, vaikka senkin kartoitus on vielä pahasti kesken. Vaikka en töihin ensimmäisenä ole jakkupukua kiskomassakaan päälle, löytyy monia ihanuuksia työvaatteiden valikoimaan. Neulemekko ja legginsit. Ne toimii aina. Pitäisi vain saapikkaat käydä hakea lainasta kotiin, jotta saisi nekin taas valjastettua työkäyttöön.

Päivitin blogiinkin syksyistä ulkoasua. Hieman emmin muutosten tekoa ja mielelläni kuulisinkin päivitetystä ulkonäöstä kommenttia.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Villasukat villtsee: Ne ensimmäiset

Olen pitkään facebooksissa katselut toinen toistaan ihanampia ja taidokkaampia villasukkia ja ajattelin, että ehkä minäkin vielä oppisin joku päivä. En ollut koskaan aikaisemmin villasukkia tehnyt, mutta kaikki ne ihanat kuviot saivat sormeni syyhyymään, mutta se kantapää. Se on niin vaikea ja aina jäi aloittamatta ja kokeilematta. 

Yläasteella ollessani, kun piti valita lapaset tai villasukat, valitsimme parhaan ystäväni kanssa lpaset. Ne kun on paljon helpommat tehdä, kun ei ole sitä kantapäätä. Yhden peukalon kun taikoo tuosta vaan, mutta kantapää oli sellainen hirviö, että että.. Nyt näin 15 vuotta vanhempana sitä vain kiroaa itseään silloin. Oliko pakko mennä helpoimman kautta? Kuinka monet ihanat villasukat olisinkaan ehtinyt tekemään näiden vuosien aikana? 

Noh onneksi vilasukan teko on taito, jonka voi opettella näin myöhemminkin. 
12 silmukkaa puikolla. Resosi kaksi oikein, kaksi nurin. Sen jälkeeen joka toinen silmukka sinisellä ja joka toinen vihreällä. Lankana näissä on jokin kauan kauan sitten ostettu akryylilanka, joka on jäänyt kaapin perukoille odottamaan juurikin villasukkien tekoa.
Eikä kantapää nytkään mennyt niin kuin  strömsössä. Rehellisesti sanottuna en tajunnut yhtään mitään siitä ohjeesta, jota katsoin, joten sovelsin ihan itse ja ihan kaiken. Tässä sukkaparissa on teknisistä syistä kantapää tehty oikein nurin -tekniikalla. Sillä sain nimittäin varmstettua, että sukka menee oikeasti myös jalkaan asti.
Siinä se on. Ihan ensimmäinen sukkapari ikinä!
Ja mikä tunne! Ensimmäiset villasukat mistä tuli oikeasti villasukat eikä lapaset. Nyt on puikolla jo toiset villasukat. Ja ehkä tällä kertaa saan tehtyä kantapäätkin niin kuin pitäisi.



torstai 10. syyskuuta 2015

Aamun ajatuksia videotervehdyksellä

Totaalisen taistelun ja uuraksen jälkeen sain kuin sainkin ensimmäisen videoni liitettyä tänne. Kiitoksia siis avusta ja vinkeistä. Sähköpostilla videon siirtäminen paikasta a paikkaan b osoittautui loistavaksi ideaksi ja kaikesta päätellen windws 10 nettiselain ei jostain syystä oikein tahtonut tukea tuota videon siirtämistä. Siis kaikki kiitos mahtavalle työkoneelle, josta tämä kaikki kikkailu onnistui täysin moitteettomasti.

Tässä siis aamunfiiliksiä ensimmäisen kahvikupin ääreltä.



tiistai 8. syyskuuta 2015

Pahimpia on aamut

Olen kaikkea muuta kuin aamuihminen. Herääminen on vaikeaa ja sängystä nouseminen on vielä vaikeampaa. Etenkin silloin kun mies jää tyytyväisenä, eli melkein joka aamu, vielä nukkumaan. Toisaalta, vaikka en ole aamuihminen, on kiva hetki olla ilman hälinää ja turhaa ääntä. Joten puolensa siis kaikella.


Yritin viikonloppuna siirtää tänne ensimmäisen kuvaamani videon, mutta kuten arvata niin se ei mennyt ihan niin kuin Strömössä. En osannut siirtää sitä puhelimesta koneelle, että olisin saanut sen siirretty youtubeen, että olisin saanut sen tänne. Lumiat kun eivät ole yhteensopivia youtuben kanssa. Siispä ennen kuin keksin jonkin ratkaisun, jää videot puhelimen syövereihin jemmaan.


Joku ehkä miettii, että miksi videot, miksi haluan yhtäkkiä lähtemään leikkimään niillä. Olen vuoden verran seurannut Meriannen huikeaa blogia ja näin meriannen tekemän videon siitä, kun hän opetteli viittomia. Silloin jo syntyi videoimisen kipinä. Olen siis aikoinaan käynyt viittomakielen peruskurssin ja nyt olisi työn puolesta tarve a) palauttaa viittomakieltä mieleen ja b) tukiviittomia mieleen. Joten sille puolelle se ehkä kääntyy. En tiedä vielä.


Mutta pää on tyhjä. Puhelin kettuilee ja en saanut meriannen mielessä -blogiin tökättyä linkkiä. Niinpä lisään sen tähän myöhemmin. Kiitos ja anteeksi.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Rakkauden lahja - Arjen teologiaa

Kesällä tuttavani soitti minulle, että tietäisinkö ketään joka voisi tulla toiseksi toimittajaksi heidän morsiusmessuunsa. Puhelimessa ollessani pää löi hetken tyhjään ennen kuin vastasin, että minulla on vapaapäivä ja seurakunnalle sopii ja on muuten ok, niin voin tulla jakamaan ehtoollista.

Sain morsiusmessussa myös pitää puheen. Puhetta varten kävin pappien tapaan keskustelemassa vihkiparin kanssa. Olin ihan hukassa. En minä tiennyt mut minun pitäisi kysyä ja niinpä kyselin sitten kaikesta taivaan ja maan väliltä. Laitoin vihkiparin jopa kirjoittamaan muutamia vastauksia ylös, jotta minulla olisi jotain konkreettista mihin voisin tarttua.

Puhetta kirjoittaessani muistelin kaikkea näkemääni ja kuulemaani. Muistan nähneeni ja kuulleeni syvän rakkauden kummassakin. Muistan erottaneeni selkeäsi sen, kuinka paljon tämä pari oikeasti rakastaa toisiaan. Jäin miettimään rakkautta ja sitä mitä se on.

Rakkaus on lahja. Sitä ei voi kukaan ansaita. Toki toisen puolesta voi tehdä asioita, mutta koskaan ei ole mitään takeita siitä, että toinen rakastuisi sinuun sen tähden, että teet jotain hänen puolestaan. Koen, että rakkaus on vähän samanlainen asia kuin armo.

"Ansaitsematon rakkaus minun osaksesi" eli armo. Jumalaa rakastaa jokaista ja sitä rakkautta ei voi kukaan ansaita teoilla ja toimilla. Samalla tavalla pitäisi ajatella mielestäni myös sen rakkauden kohdalla jota tuntee toista ihmistä kohtaan. Sen rakkauden pitäisi olla ansaitsematonta, pyyteetöntä ja ennen kaikkea sen pitäisi olla lahja, minkä saa antaa rakastamalleen ihmiselle.

Minä olin eilen otettu siitä, että vihkipari oli halunnut antaa minulle mahdollisuuden maistaa pientä palaa papin ammatista. Samalla kuitenkin tajusin, että omassa työssäni minulla on mahdollisuuksia tehdä juuri sitä mitä haluan.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Positiivinen hämmennys - Onniblogit

kuulinpa taannoin Blogiyhteisöstä nimeltään Onniblogit. Mielenkiintoni heräsi välittömästi, kun luin heidän esittelynsä. Aitoja blogeja, aidosta elämästä. Kuulosti ihan mun jutulta, mutta enpä uskaltanut edes kuvitella, että minunkin blogini tuonne mahtuisi mukaan. Laitoin kuitenkin hakemuksen, koska olen jo pitkään kaivannut blogilleni kotia, paikkaa johon oikeasti voisin kuulua.

Katselin juuri blogiani ja huomasin saaneeni uuden lukijan. Ihanaa! Tervetuloa siis seuraamaan blogiani tai siis elämääni, joka ei ole aina ruusunpunainen ja valokuviakin on toisinaan vähänlaisesti... Mutta siis takaisin asiaan. Samalla tuli mieleen Onniblogit. Miten minun oli käynyt? Oliko päässyt mukaan?

Hämmästys olikin suuri, kun avasin Onniblogien sivut. Minut oli valittu! Hyväksytty joukkoon mukaan! Ihanaa. Blogillani on nyt koti. Nyt sitten olen virallisesti lifestyle bloggaaja.

Olen otettu ja aivan hämilläni. Ja samalla jopa kiitollinen. Tänään on hyvä päivä. Siis muutenkin. Ja koska puhelin taas temppuilee ja olen tien päällä niin linkkejäkään en saa laitettua. Joten Onniblogien sivuille pääset tutustumaan osoitteessa http://onniblogit.com/



torstai 3. syyskuuta 2015

Mitä minä voin tehdä - Arjen teologiaa

"Yritä jättää tämä maailma vähän parempana kuin sen löysit."
Baden-Powell
Partiolaisena päässäni soi ajatus siitä, että minun velvollisuuteni on jättää maailma tuleville sukupolville parempana kuin mitä se on nyt. Tällä hetkellä se tuntuu lähestulkoon mahdottomalta ajatukselta. Maailma tuntuu olevan yhtä kaaosta. Joka paikassa on sotia, nälänhätää ja muita kriisejä. Uutiset tuntuvat mässäilevän kriiseillä ja samalla lietsovan pelkoa ja rauhattomuutta. Mitä minä voin tehdä? Tuntuu vaikealta lähestyä asiaa mistään kulmasta.

Avasin kesken työpäivän uutissivuston. Syyrian pakolaisia oli taas eilen hukkunut. Vastaanottokeskukset ovat ääriään myöten täynnä ja kiireellä perustetaan hätämajoituksia. Pakolaisten tulva on suuri ja kaiken tämän keskellä voin vain pudistella päätäni ja ihmetellä, kuinka tämä kaikki on mahdollista. Ymmärrän kyllä suomalaisten pelon ja turvattomuuden tunteen, mutta on niin vaikea ymmärtää, että kansanedustajat ehdottelevat vain kristittyjen turvapaikanhakijoiden vastaanottamista maahan. Mutta entä se kaikki hätä ja kärsimys? Voidaanko apu todella evätä toisilta vain sen tähden, etteivät he ole kristyttyjä?

Jeesus kehottaa meitä tekemään muille sen, minkä haluaisimme itsellemme tehtävän. Jos Suomea joskus kohtaisi vaikkapa vastaavanlainen kriisi kuin mitä Syyriaa tällä hetkellä, olisi lohdullista tietää, että voisimme saada jostain turvapaikan. Turvapaikan, jossa tietäisimme, että meitä autetaan ja missä meidän olisi hyvä olla. Mutta entä jos me kiellämmme muilta avun silloin kuin he sitä tarvitsevat? Voidaanko me silloin odottaa ja luottaa siihen, että meitä autetaan silloin kun me apua eniten tarvitsemme?
"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"
Matt 22: 39
Pakostikin sitä miettii, että kuka on minun lähimmäiseni. Liian helposti minäkin tulen ajatelleeksi ain omaa lähipiiriäni; vanhempiani, siskojani, aviomiestäni ja hänen perhettään sekä ystäviä ja kavereita. Liian helposti luokittelen heidät lähimmäisikseni unohtaen sen totuuden, että kaikki maailman ihmiset ovat minun lähimmäisiäni. Jeesuksella ja partion perustajalla Baden-Powelilla on yhteinen ajatus siitä, että meidän kaikkien tulisi huolehtia toinen toisistamme.

Lähimmäinen. Se on oikeasti vaikea sana. Puhuin erään tuttavani kanssa syyrian tilanteesta ja pakolaisten virrasta. Puhuimme siitä, kuinka vaikea on auttaa ventovierasta ihmistä, jonka kanssa ei ole edes yhteistä kieltä. Toiset uskaltavat tarjota majapaikkaa omasta asunnostaan täysin pyytettömästi ja tarjota siten mahdollisesti uuden alun. He uskaltavat rakentaa ystävyyttä yli rajojen vaikeassakin tilanteessa. Monet laittavat kätensä ristiin ja rukoilevat heidän puolestaan, joilla on vaikeaa. Mutta mitä minä uskallan tehdä? Olenko minä tunteeton, jos en majoita vierasta omaan kotiini? Missä menevät oman auttamiseni rajat?

Raamatussa kehoitetaan myös tekemään hyvää, tavoittelemaan oikeudenmukaisuutta, puolustamaan sorrettuja, hankkimaan orvolle oikeus ja ajamaan lesken asiaa. (Jes. 1:17) Näihin meistä jokainen pystyy, kun vaan haastaa itsensä tarttumaan tilanteeseen ja toimeen. Apu se on pienikin apu ja auttamisen talkoisiin voi jokainen meistä osallistua omien mahdollisuuksien ja voimavarojen mukaan. Aina voi laittaa kädet ristiin ja rukoilla. Meistä jokainen voi pyytää siunausta ja varjelusta eikä vain itselleen vaan kaikille maailman ihmisille, joita koskettaa hätä tai kriisi.

"Jos ihmisten hätä lakkaa koskettamasta meitä, niin me lakkaamme olematta ihmisiä."
Anssi Kela, 2015
Meistä jokainen reagoi tilanteeseen omalla tavallaan. Joku lopettaa uutisten ja median seuraamisen. Joku toinen taas tarttuu toimeen ja auttaa pyytettömästi. Jossakussa tilanne herättää pelkoa ja turvattomuutta. Jokainen reaktio on ihan yhtä oikea. Mutta jos ihmisen hätä tosiaan lakkaa koskettamasta meitä, niin voidaanko me oikeasti kutsua itseämme enää ihmisiksi? Voimmeko vain sulkea silmämme ihmisten hädältä ja olla tekemättä mitään? Minä en pystyisi siihen. Pystyisitkö sinä?