Mega 2015 - historiallinen häme

Puhelin teki tenän Mega-areenalle saavuttaessa...
Hämeen Mega 2015: 1419 nimimerkkiä ja 2075 osallistujaa

Mega on ollut monena vuotena se kesän pääkohde. Kyseessähän on siis geokätköilyn suurluokan tapahtuma, joka vetää väkeä ympäri maailmaa paikalle. Megan matkaa ollaan vuodesta toiseen suunniteltu huolella ja hartaasti. Olemme käyneet nyt neljässä eri Megassa ja vain vuoden 2014 Amazing Geocaching on jäänyt välistä.

Mega ei ole koskaan ollut meille vain yksittäinen tapahtuma, joka pitäisi saada tilastoon vaan se on paljon muutakin. Se on ollut koko kesän kohokohta, jota on odotettu tammikuusta asti ja suunniteltu tarkasti ajoreitit ja vaihtoehdot. Lisäksi matkan aikana haettavat kätköt on merkitty visusti talteen. Tänä vuonna jätimme ihan viime tippaan päättämisen sitä, että mennäkö vai eikö mennä. Tosin ensimmäistä kertaa meidän ei tarvinnut miettiä majoitusta tai sitä, että kuka voisi hoitaa koiraa tapahtuman aikana. Meidän mega-reissumme oli tänä vuonna päivän mittainen, mutta meille juuri riittävä.

Aamulla lähdimme ajamaan mutkien kautta kohti Hauhoa. Megan parkkipaikkojen läheisyyteen tullessa olisimme vielä pääseet ajamaan mega-areenalle päin, mutta koska päätimme hakea vielä yhden kätkön ennen mega-aluelle menoa, jouduimme jättämään automme isomman pikitien viereen. Megan aloitimme siis jo valmiksi keskiaikaisissa tunnelmissa kävellen, sillä eihän siihen aikaan ollut autoja ja köyhimmillä ei tainnut ehkä olla varaa edes käryihin. Kävelyähän riitti mennen ja tullen ja pelkästään siirtymät autolta megaan ja takaisin kerryttivät kävelymatkaa meille reilut kuusi kilometriä yhteensä. Meitä se ei juurikaan haitannut, mutta joillekin muille se saattoi olla jopa pieni ongelma.

Mega-areena oli tänä vuonna Leppäniemen alueelle, siellä missä kuvattiin vuoden 2005 Suuri Seikkailu.
Leppäniemen Härkälinna
Alueelle kävellessä geokansan todellinen määrä alkoi paljastua. Tien sivut olivat täynnä autoja ja parkkialueet lähes täynnä, vaikka siellä merkityillä paikoilla oli myös jonkin verran tilaa. Liekö sitten jo pois lähteneet kätköilijät olivat tehneet tilaa seuraavalle porukalle. Emme olleet miehen kanssa vielä edes ehtineet alueelle sisään kun ensimmäiset tutut tulivat jo vastaan kertoen, että meidän perään oli ehditty jo kyselemään. Niin.. Meillä on niitä tuttuja aika paljon geopiireissä. Siinä sitten vaihdettiin päivän aikana kuulumisia useammankin kanssa.

Mutta siis tämän vuoden megassa näkyi kyllä historiallista tunnelmaa. Värikkäitä pukuja oli geokansan yllä ja tapahtuman eteen oli selvästi nähty vaivaa. Oli markkina kojua jos jonkin näköistä, mutta meidän ollessa paikalla, niihin oli niin suuri tungos, etten jaksanut jäädä jonottelemaan, että olisin mitään nähnyt ja toisaalta myös käteistä oli niin vähän, etten olisi mitään voinut ostaa. Yhden uuden geokolikon kyllä löysin, joka mukaan lähti tavallaan muistoksi, mutta toisaalta myös kivan ulkonäkönsä vuoksi. Lap-cachet toivat tapahtumaan oman lisänsä ja niihin kaikkiin ei onneksi tarvinnut edes jonottaa. Yhdetä yritimme ottaa tarvittavat tiedot talteen ja toisesta fiksumpana valokuvat todisteeksi ja muistin tueksi.

Lämpimässä säässä emme juurikaan jaksaneet jäädä jonottelemaan joka paikkaan. Niinpä haimme alueelta ne geokätkön mitä siellä oli ja kävimme laitamassa nimemme lokikirjaan ja jatkoimme matkaa kätköjen kautta kotiin. Päivä oli kaikin puolin mukava. Mega-Areenalla oli tunnelma korkealla ja paljon hyväntuulisia ihmisiä pitkästä kävelystä sekä jonoista huolimatta. Minulle kuitenkin tärkeintä oli viettää laatuaikaa oman aviopuolisoni kanssa.

Entä ensi vuonna? Onko Mega vai kentien jopa giga? Noh jos ei Suomessa niin megoja löytyy sekä Virosta että Norjasta ensi vuonna. Hmm.. Miten olisi ensi kesälle kolme megaa?
Seppä
Aikaisemmista mega-reissuista olenkin kirjoitellut täällä:


Ja Lapin Mega 2013.. Niin siis sitä ei ole kirjoitettu.. Kummallista.. Täytyykin hoitaa asia kuntoon, sillä se oli ehdottomasti muistorikkain reissu tähän mennessä.

Minulta on viime aikoina myös kyselty, että mikä oikeastaan on megan tarkoitus ja miksi ihmeessä pitää järjestää jokin harrastuksen vuoksi tuollainen suurluokan tapahtuma. Niin miksi? Yritin sitä kyllä selittää, mutta en vaan saanut keskustelutoveria ymmärtämään asian ydintä.
"Megatapahtuma on tapahtuma, johon osallistuu yli 500 ihmistä. Usein Megatapahtumat tarjoavat geokätköilijöille suunniteltua ohjelmaa koko päiväksi tai useammaksi päiväksi. Usein Megatapahtuman ympärille liittyy myös muita tapahtumia. Megatapahtumat houkutteleva kätköilijöitä ympäri maailmaa, niinpä monet Megatapahtumat järjestetään vuosittain."
Groundspeak
Oikeastaan voisin verrata megaa johonkin urheilutapahtumaan, mutta se on kuitenkin enemmän. Toisaalta voisin hyvin verrata megaa festareihin. Jos yhdistäisin urheilutapahtuman ja festarin, niin se olisi ehkä lähempänä megan fiilistä. Miksi siis järjestää jotain ohjelmaa mega-areenalle? Kuka sinne megaan lähtisi, jos siellä olisi vain se pelkkä lokivihko, että käy laittaa nimes paperiin ja jatka matmaa kiitos. Ööh.. Minä tuskin ainakaan jaksaisin sinne silloin raahautua. Megassa kysymys on siitä tunnelmasta. Siitä, että pääsääntöisin tulee haettua yksin kätköjä ja sen unohtaa kuinka paljon meitä todellisuudessa on.. Noh ehkä palaan tarkemmin joskus tähän aiheeseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!