Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Innostuin viime kuussa sitten ihan urakalla. Nimittäin tuosta parvekekasvatuksesta. Silloin kuin näin miten sipulit alkoivat puskemaan vihreää haetaan mullasta ylös, sekosin ihan täysin. Nytkin kerrottavaa olisi ihan älyttömästi, mutta ajattelin keskittyä tuohon vadelmaan, josta on useampi ehtinyt kysellä.
Ajatus vadelmasta lähti mansikoita istuttaessa. Halusin parvekkeelle, jotain muutakin marjaisaa kuin vain mansikan. Mietin kahta eri vaihtoehtoa: Pensasmustikkaa ja -vadelmaa. Eihän siinä auttanut sitten muu kuin marssia lähimpään Kukkataloon, josta tiesin löytyvän juuri sitä mitä etsin ja avun kera. Etsin siis käsiini myyjän ja heitin kysymykset kerralla ilmaan. "Vadelmaa vai pensasmustikkaa? Kumpi sopii paremmin parvekkeelle? No entä mikä laatu olisi paras? Niin ja saako jo ensimmäisenä vuonna satoa?" Myyjän kärsivällisyys riitti. Kertoi, että jos haluan mustikkaa, niin heidän valikoimistaan löytyy vain yksi itsestään pölyttyvä laatu ja jos haluaisin hoitaa pölytyksen itse niin pitäisi ostaa kaksi erilaista mustikan taimea ja sijoittaa eripuolille parveketta. Näin ollen hylkäsin mustikan tältä vuodelta.
 
Lopulta päädyin kahteen pensanvadelman taimeen, kun Kukkatalolta lupailivat, että ensimmäiset maistiaiset saatettaisiin saada jo tälle kesälle. Vadelmaa varten kävin ostamassa kaksi suojaruukkua ja ison kasan multaa lisää. Kotiin päästyä tuumailin ja mittailin ja pähkäilin. Lopulta tulin siihen tulokseen, että parvekkeen neliöt vaan loppuvat kesken, jos siellä on ympärivuotisesti kaksi vadelmaa.
Nyt on siis istutuksesta kulunut kuukausi. Vadelma rehottaa ja satoakin saadaan jokin verran. Koko ajan tuo puska tuossa kasvaa ja kukoistaa. Seurakseen samaan ruukkuun se sai muutaman mansikan taimen, joille ei meinannut löytyä sijoituspaikkaa. Hyvin ovat tulleet toimeen samassa ruukussa. Tosin, mansikka on kyllä vadelman alaoksien alla pahasti varjossa.

 

Muutama vinkki vadelman parvekekasvatukseen:

1. Pensasvadelma

Pensasvadelmaa löytyy useampaa vaihtoehtoa.
On perhevadelmaa (vadelma, lakkavadelma ja karhunvattu).
Miettiessäsi vaihtoehtoja, kannattaa kysyä apua.

2. Suojaruukku

Vadelma tarvitsee reilun kokoisen suojaruukun.
Mitä suurempi ruukku, sen parempi talvehtimiskyky.

3. Hakesuoja

Tätä en itse käyttänyt, mutta haketta kun lisää mullan päälle,
niin multa pysyy pidempään kosteana.
 



 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syyskuun superlukumaraton

Lukumaraton lähestyy