Projektina housut - Leirihousut

Sain parivuotta sitten mieheltäni lahjaksi joka tyypin kaavakirjan. Olenhan minä sitä aina välillä selaillut, mutten koska sillä silmällä. Nyt kun olin jo osatanut kankaan ja päättänyt, että teen kesän leirille kunnon housut, joissa varmasti taskuja riittää. sitten jäinkin miettimään, että mistä löydän kaavaat taskullisiin housuihin. Ei muuta kuin kaavakirja auki ja selaamaan. Eikä siinä kauaa mennyt kun silmiin osui lappuhaalarit ja ajattelin, että nuo on tehtävä.
Oranssi väri valikoitui tämän kesän telttaleirin vuoksi housujen väriksi, se kun on meidän alaleirin leiriväri. Pitkästä aikaa jouduin kaavoja piirtäessä miettimään, että mistä kohtaa tulee piirtää ja siinä kaavoja piirtäessä kiinnitin huomioni siihen, että oman kokoni kaava näytti suhteettoman pieneltä, joten ei muuta kuin lennosta vaihto isompaan kokoon. Ohjeiden tulkinta oli myös hieman tulkinnan varaista. Yritin siinä tutkia ja mittailla taskujen ja henkseleiden kokoa kaava-arkille.
 
Ompeluvaihe olikin oma urakkansa. Eihän näitä housuja ommeltu läheskään samalla tavalla kuin noita muita housuja, joita olen viime aikoina tehnyt. Pientä hienosäätöä ja kaiken huipuksi lopuksi tajusin kuitenkin mokanneeni. Takaläppä menee aivan väärältä puolelta vyötärökaistaletta. Ja ei siis auttanut muu kuin tehdä tikkaukset vyötärökaistaleeseenkin, jotta silmä hieman hämääntyisi.
Ja laiskan ihmisen ratkaisu henkseleiden kiinnittämiseen: painonapit ála Lidl... Eivät napitkaan meinanneet jäädä suosiolla kankaaseen kiinni ja olin jo ihan valmis lopettamaan koko urakan. Nyt niitä nappeja sitten riittää.. Niitä on kyljissä ja henkseleissä. Ja niitä sitten uusitaan sitä mukaa kuin tarvitsee tai sitten kun menee lopullisesti hermot ja opettelen tekemään ne napin lävet, joita en osaa vieläkään tehdä.
 
Niin ja mitä oikeasti opin tästä ompeluprojektista? Kutista kangas pesukoneessa ennen kuin alat tekemään. Kun heitin valmiit housut koneeseen muutaman käyttökerran jälkeen sain pienemmät housut takaisin. Siispä.. Ommellaan lahkeeseen punaiset resorit ja henkseleihin lisää jatkovartta ja saadaan housut taas käyttöön. Toki housut ehtivät ilahduttaa minua ja työkavereitani muutaman päivän ajan ja mallista sekä väristä sain paljon kehuja.
Edustusvaatteet työtehtävissä: koulukirkko ja yhdet eläkkeelle jäämisjuhlat


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!