Ripaus sotkua ja sekamelskaa sekä saavillinen tempperamenttia, sisukkuutta ja periksiantamattomuutta. Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Kirjoituksia arjen hulinoista ja touhuista ja lapsettomuudesta sekä rakkaudesta geokätköilyyn sekä käsitöihin.


Translate

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Arjen teologiaa - "On mulla alla maantie sekä prätkä.."

Rippileirin aikana pihaan tai no pihaan ja pihaan pärähti joukko motoristeja isoine pyörineen ja kaikkine varusteineen. Onhan se vaikuttava näky ja tien reunassa on kymmenkunta moottoripyörää parkissa ja väki katsoo leuat auki miehiä ja naisia pyörien päällä ajatuksissaan, että tämäkin porukka on niitä moottoripyörä jengiläisiä.
Kyseessähän oli täysin järjestetty juttu. Olimme ottaneet yhteyttä Gospel Ridersin porukoihin ja pyytäneet heitä vierailulle rippileirillemme. Ai miksi? Kyseessähän on siis kristillinen moottoripyöräkerho, joka on täysin suomalainen. Nämä motoristit ovat itse löytäneet uskosta jotain sellaista, josta mielellään puhuvat.

Ennen puheita toki vuorossa oli odotettu kyyditys. Minäkin pääsin hyppäämään kyytiin ja voin sanoa, etten koe ollenkaan olevani enää mikään rämäpää. En ainakaan samalla tavalla kuin mitä olin nuorena. Vesisade, märkä tie ja todella mutkainen tie sai kyllä oman mielen taipumaan rukoukseen useampaakin otteeseen. Upeaahan se oli, mutta se fiilis kun nousee pyörän selästä lihakset lähes krampissa sen jännittämisen määrästä ja paniikissa kahvoista puristamisesta.. Tekisin silti saman uudestaan.
Jokainen motoristi kertoi kyyditysten jälkeen hieman itsestään ja pyörästään. Jokainen taisi kertoa siitä, miten oli alun perin päätynyt GR:n riveihin. Kertomukset olivat mielenkiintoisia ja saivat meidän nuoretkin istumaan hiiren hiljaa ja kuuntelemaan korvat höröllään. Niin kuuntelin kyllä minäkin, sillä kertomukset elävästä uskosta puhuttelee kaikkein parhaiten. Jokainen kertomus oli erilainen, sillä eihän kenelläkään voi olla täysin samanlaista kokemusta.

Se mikä kiinnitti minun huomioni, oli se miten kauniisti nämä motoristit puhuivat puolisoistaan, perheistään ja ystävistään. Heistä näki, kuinka he arvostavat toisia ihmisiä ja kuinka he näkevät jokaisessa ihmisessä jotain arvokasta ja ainutlaatuista. Heidän mielestään jokainen on ihme.
Saimme moottoripyörä ajelin lisäksi nauttia Gospel Ridersin seurasta hieman pidempään yhteisen ohjelman merkeissä. GR:n väestä näki sen, että heillä on kyky heittäytyä ja eläytyä.

Jos minä joskus saan ajettua moottoripyörään tarvittavan ajokortin ja hommattua sen pyörän, niin tiedän kyllä kenen riveissä tahtoisin ajaa. Mikäänhän ei ole parempaa kuin se, että saa olla omiensa seurassa ja samankaltaisten joukossa.

Yhteys. Sitä meistä kaipaa omalla tavallaan kaikki. On se sitten yhteys Jumalaan tai toiseen ihmiseen.



keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Aakennus 2001: 4.-15.6.

Omasta riparista on nyt kulunut aikaa 14 vuotta. Ja hyvin monena kesänä riparini jälkeen olen tehnyt vähintään yhden rippileirin vuodessa. Olen yhden ainoan kerran ollut perusriparilla isosena ja sen jälkeen vannoin, etten enää koskaan lähde isoseksi riparille ja en muuten lähtenyt. Kehitysvammaisten rippileirejä olen puolestani tehnyt hieman enemmän. Niin ja nyt sitten töitteni kautta on tullut tutuiksi tavalliset riparit.

Oma riparini oli Opkon vaellusripari. Lähdin riparille niin, etten tuntenut sieltä ketään ja matkaan tarttui elinikäisten ystävien lisäksi myös roppakaupalla muistoja. Sellaisia muistoja, jotka saavat hymyn nousemaan huulille. Toisaalta sitä ajatelee kuinka lapsellinen silloin oli. Toisaalta nyt kun ajattelee, niin kyllä muuten olin ihan täys kakara ja samaan aikaan täysin puhdas teini suorine, varmasti ärsyttävine kommenteitteni.

Riparivaellus 2001
Vaelluksen muistan kyllä kuin eilisen päivän. En nimittäin ikinä unohda sitä kivun määrää. Juuri tuo vaellus aloitti ns. ongelmat selän kanssa. Tai sanottakoon näin, että selälleni väärän mallinen rinkka. Letkassahan tuota vaellusta tehtiin ja matkaa taitetiin. Ja mikä tsemppi oli porukalla. Sitä ei voi unohtaa. Muistan nimittäin edelleen sen hetken, kun en olisi jaksanut jatkaa enää matkaa niin pojat tsemppasivat siloin sirkusmusiikin avulla. Silloin ei kyllä tehnyt mieli jäädä ollenkaan paikalle.
Ikivanha putkirinkka, joka muuten näkyi pitkälle. Aakennus 2001.
Niin. Ensimmäinen rinkkani. Se ei pitänyt kunnolla vettä ja oli täysin epäsoviva minun selkään. vyötäröhihnaa ei saanut kiristettyä oikealle kohdalle ja lisäksi muita säätöjäkään ei saatu kunnolla tehtyä. Tasapainotuksetkin taisivat olla pielessä. Loppujen lopuksi sitä jouduttiin keventämään reilusti, jotta pystyin taittamaan vaelluksen loppuun. Ja kyllä muuten harmitti. Niin, loppu leiri menikin särkylääkkeiden voimalla.
Metson hyökkäys, Aakennus 2001
Se hetki kun kaveri huikkaa, et tuolla on metso ja se hetki kun tajutaan, että se tulee muuten ihan suoraan päälle. Niin ja se huuto ja kiljuminen siihen päälle. Voi apua! Ehdottomasti vaelluksen kohokohtia, näin jälkeenpäin ajateltuna.
Tunturimaisemaa. Aakennus 2001.
Ja ne maisemat. Niitä en kyllä unohda. Tosin ripari jätti minussa jälkeen kaipuun pohjoisen tunturimaisemiin. Kun sitä on tuolla vaeltanut ihmisten kanssa, se synnyttää pakostakin yhteen kuuluvuuden tunneta, ainakin tietyssä määrin.
lentopalloa, Aakennus 2001
Ja vapaa-aika meni pääsääntöisesti lentopalloa pelatessa. Kokoonpanot vaihteli, mutta sitä pelattiin päivittäin ja useaan otteeseen. Lisäksi me laulettiin, naurettiin ja tietysti opiskeltiin. Omaan riparivihkoon taisi lopulta tulla lähes n. 90 sivua muistiinpanoja. Niin.. minkäs teet..
Opkon vaellusripari 2001 Aakennuspirtti
Ja se tunne kun leiri lähestyi loppuaan ja sitä havahtui, ettei näitä ihmisiä vältämättä enää näe. Niin.. Osan kanssa olen ollut enemmän vähemmän tekemisissä ja osaa en ole nähnytkään sitten riparin. Yhtä riparitapaamista yrittettiin järjestää silloin kun riparista tuli 10 täytteen. Mitenköhän sen kanssa silloin kävi? Itse taisin olla juuri samaan aikaan aloittamassa omaa työuraani rippikoulun ihmeellisessä maailmassa. 
Konfirmaatio 16.6.201. Lauttasaari
Niin.. Tänä vuonna minulle äärimmäisen rakas ja tärkeä ihminen lähtee myös Opkon riparille. Meidän riparit menee aavistuksen päällekäin. Toivon hartaasti, että hän löytäisi riparilta jotain sellaista kuin minä. En siis tarkoita sitä hengellistä puolta vaan niin niitä ystäviä, jotka ovat kulkeneet matkan rinnalla. Niitä, joihin syntyy äärimmäisen hyvä luottamus ja joita ilman ei voisi kuvitellakaan viettävänsä elämänsä tärkeimpiä päiviä. Ne ystävät ovat harvassa ja ne ovat kultaakin kallimpia.









maanantai 22. kesäkuuta 2015

Valmiina lähtöön... ei kun...

Taas on on kassit pakattuna oven pielessä. Tänään olisi nimittäin edessä leirille lähtö. Tämä on se joka kesäinen "riesa", jos näin saa sanoa. Harva varmaan sitä ymmärtää, että paljon, paljon mielummin olisin kesän vaikka kokonaan konttorissa istumassa kuin leireillä.

Enhän minä sitä sano, etteikö leirillä oleminen olisi kivaa ja hauskaa, mutta kuuluun niihin ihmisiin, joita on vanhemmiten alkanut vaivaamaan tietynlainen koti-ikävä. Tai sitten ikävä toisen luo vaan kasvaa viikossa niin paljon, että välillä olo on ihan sietämätön. toki on pakko myöntää, että jos leiri on kaikin puolin hyvä, sitä saattaa ihan puoli vahingossa huomata viihtyvänsä ja ehkä jopa toivovansa, että leiri menisi hieman hitaammin ohi.

Rippileiri siis kutsuu.. Omasta riparista on kulunut 14 vuotta ja edelleen muistan sen fiiliksen. Riparifiiliksiin palaan myöhemmin, sillä tämä ei nyt ole sille oikea paikka. Tänään olisi lähtö. 8 vuorokauta, mahtavat nuoret ja isoset. Toivottavasti leiripaikassa riittää kahvia.. Sitä tarvitsen selviytyäkseni hengissä. 

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Helpot reseptit arkea helpottamaan - Porkkanaraaste

Joku varmaan otsikon nähdessään kurtistaa kulmiaan ja ajattelee, että mitä ihmettä. Voin kertoa hieman taustaa tälle reseptille, koska olen vahvasti sitä mieltä, että joskus kannattaa jakaa myös näitä ihan perusreseptejäkin. Ja voisin veikata, että Radio Novaa aktiivisesti kuunnelleet ovat samaa mieltä kanssani.

Mieheni tuli tuossa eräänä päivänä hekotellen kotiin ja kertoi, että Novalla oli taas "mollattu" nuoria ihmisiä. Joku radiokuuntelija oli sitten Novalle soittanut ja kertonut eräästä nuoresta, joka oli kääntänyt kaikki kokkikirjat ja reseptit läpi mutta ei ollut löytänyt etsimäänsä ja oli sitten päättänyt soittaa vanhemmilleen (kai). Oli kaveri sitten puhelimessa kertonut, ettei löytänyt porkkanaraasteen reseptiä mistään.

Siispä. Tässä olisi nyt muutama nopeasti bongattu porkkanaraasteen ohje jaettavaksi.

Porkkanan makuinen porkkanaraaste

4 porkkanaa
1tl sokeria
3 rkl mietoa öljyä esim. rypsiöljy
3 rkl vetää

Raasta porkkanat pienimmällä raastimella.
Lisää raasteeseen sokeri, vesi ja öljy.
Sekoita ja laita hetkeksi pakastimeen raikastumaan ennen tarjoilua.
Näin saat porkkanat maistumaan tuoreelta.

Yle

Perinteinen Porkkanaraaste

4 porkkanaa
3 rkl vettä
 
Raasta porkkanat ja lisää vesi. Tarjoille.
Ja jos haluat hieman raikkaampaa makua
niin lisää joukkoon pilkottuja persikan palasia tai
vaikkapa rusinoita.
 
 
Näiden ohjeiden muodossa toivottelen kaikille oikein hyvää ja rauhallista juhannusta. 


keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Projektina housut - Leirihousut

Sain parivuotta sitten mieheltäni lahjaksi joka tyypin kaavakirjan. Olenhan minä sitä aina välillä selaillut, mutten koska sillä silmällä. Nyt kun olin jo osatanut kankaan ja päättänyt, että teen kesän leirille kunnon housut, joissa varmasti taskuja riittää. sitten jäinkin miettimään, että mistä löydän kaavaat taskullisiin housuihin. Ei muuta kuin kaavakirja auki ja selaamaan. Eikä siinä kauaa mennyt kun silmiin osui lappuhaalarit ja ajattelin, että nuo on tehtävä.
Oranssi väri valikoitui tämän kesän telttaleirin vuoksi housujen väriksi, se kun on meidän alaleirin leiriväri. Pitkästä aikaa jouduin kaavoja piirtäessä miettimään, että mistä kohtaa tulee piirtää ja siinä kaavoja piirtäessä kiinnitin huomioni siihen, että oman kokoni kaava näytti suhteettoman pieneltä, joten ei muuta kuin lennosta vaihto isompaan kokoon. Ohjeiden tulkinta oli myös hieman tulkinnan varaista. Yritin siinä tutkia ja mittailla taskujen ja henkseleiden kokoa kaava-arkille.
 
Ompeluvaihe olikin oma urakkansa. Eihän näitä housuja ommeltu läheskään samalla tavalla kuin noita muita housuja, joita olen viime aikoina tehnyt. Pientä hienosäätöä ja kaiken huipuksi lopuksi tajusin kuitenkin mokanneeni. Takaläppä menee aivan väärältä puolelta vyötärökaistaletta. Ja ei siis auttanut muu kuin tehdä tikkaukset vyötärökaistaleeseenkin, jotta silmä hieman hämääntyisi.
Ja laiskan ihmisen ratkaisu henkseleiden kiinnittämiseen: painonapit ála Lidl... Eivät napitkaan meinanneet jäädä suosiolla kankaaseen kiinni ja olin jo ihan valmis lopettamaan koko urakan. Nyt niitä nappeja sitten riittää.. Niitä on kyljissä ja henkseleissä. Ja niitä sitten uusitaan sitä mukaa kuin tarvitsee tai sitten kun menee lopullisesti hermot ja opettelen tekemään ne napin lävet, joita en osaa vieläkään tehdä.
 
Niin ja mitä oikeasti opin tästä ompeluprojektista? Kutista kangas pesukoneessa ennen kuin alat tekemään. Kun heitin valmiit housut koneeseen muutaman käyttökerran jälkeen sain pienemmät housut takaisin. Siispä.. Ommellaan lahkeeseen punaiset resorit ja henkseleihin lisää jatkovartta ja saadaan housut taas käyttöön. Toki housut ehtivät ilahduttaa minua ja työkavereitani muutaman päivän ajan ja mallista sekä väristä sain paljon kehuja.
Edustusvaatteet työtehtävissä: koulukirkko ja yhdet eläkkeelle jäämisjuhlat


maanantai 15. kesäkuuta 2015

Ainekirjoitushaaste 2015 - Kesäyö

Ainekirjoitus haaste on taas täällä. Merianne oli bongannut aikaisemmin muistaakseni Leluteekki -blogista. Haasteesta on jo kirjoitettu useampi osa, mutta edelleen halukkaat pääsevät mukaan. Tällä haaste kierroksella Revontulipalon Linda toimiikin emäntänä ja aiheeksi hän antoi "Kesäyö". Ja ainekirjoitus haastehan on osa Bloggaajien blogiyhteisön - BB-kamujen yhteistyötä.
Muutama vuosi taaksepäin olin telttaleirillä Hangon saaristossa. Tuon leirin aikana lapsilla oli mahdollisuus päästä purjehtimaan päiväsaikaan. Kuinka kateellisena katselin, kun purjelaivat lähtivät leirisaaren satamasta kohti ulappaa. Minäkin olisin niin halunnut kyytiin. Tiesin kyllä, että työntekijöille olisi oma purjehdushetki luvassa myöhemmin leirin aikana, mutta meri.. Se kutsui päivä toisensa jälkeen houkuttelevammin. Se sai minut jälleen muistamaan kuinka paljon olinkaan kaivannut merta.
 
Iltaisin iltahartauden aikana katselin kaipaavasti merelle. Tunsin jälleen kuuluvani saaristoon, lähelle merta. Tuon leirin kesäyöt muistuttivat minua lapsuudesta ja juhannuksesta. Juhannuskokko meren rannalla. Niitä käytiin satunnaisesti katsomassa. Pääsiäisyön kokkoja katseltiin silloin kotoa ikkunasta, johon kokkojen loimotus näkyi. Mutta meri oli se minun juttuni. Oli aina ollut.
Kun työntekijöiden purjehdusreissun aika koitti, oli aurinko juuri painumassa horisontin taakse. Minä, meri ja kesäyö. Niin ja tietysti huippuseura. Kuinka nautinkaan istuessani vakaasti liikkuvan purjeveneen kyydissä. Tuulenvire puhalsi hiuksiin ja toi meren tuoksun nenään. Rentouduin kyydissä ja ajattelin, etten ikinä unohda tuotua matkaa.
 
Sain lipua kesäyönä ulapalla tietäen, että lapset olisivat turvassa omissa teltoissaan. Jonkun muun vuoro olisi niitä tämän lyhyen hetken katsoa. Aurinko katosi horisontin taakse. Hämärää, mutta ei kuitenkaan pimeää. Kesäyön parhaat puolet.
 
Muistan istuneeni lapsuuden kodin portailla monet kesäyöt milloin kenenkin seurassa. Kesäyön viileys hiveli ihoa, mutta ei tuntunut kylmältä. Ohut mekko yllä. Sama mekko kuin seuraavana kesänä juhannus kokon äärellä. Nuo kaksi kesäyötä ovat painuneet muistoihin ja tuo yöpurjehdus myös. Noiden kesien välillä on monta vuotta. Niiden välissä olen kasvanut aikuiseksi.
 
Meitä oli tuona purjehdusyönä kaksi laivakuntaa. Kuljimme lähekkäin, mutta kuitenkin hieman eri reittejä. Sujuvat käännökset ja kevyt purjeen lepatus. Tuuli tarttui purjeeseen ja liikuimme ulapalla. Olisin voinut jäädä kyytiin ties kuinka pitkäksi aikaa. Tuntui oikealta.
Kesäyöt. Niin.. Niistä on syntynyt muistoja. Muistoja, jotka kulkevat mukava. Viimeisin vahva kesäyön muisto on viime kesän lopulta. Illalla tulimme myöhään kotiin, kumpikin juhlavaatteissa ja viimeisen päälle laitettuna. Olin toki jo automatkan aikana purkanut kampauksen. Mieheni avasi oven ja nosti minut syliin ja kantoi kynnyksen yli.
 
Istuimme myöhään yöhön kotimme sohvalla edessämme pino kortteja ja lasten eväsrasia talo, jossa oli neuvoja avioliittoon. Luimme niitä ääneen toinen toisille. Nautimme rauhasta ja tunnelmasta. Käsi kädessä kävelimme koiran kanssa puistoon. Istuimme lähekkäin penkillä ja ujostelimme. Kuusi vuotta, kuusi yhteistä kesää ja silti toinen tuntui samaan aikaan vieraalta ja niin tutulta.
Kesäyössä on taikaa. Aika kultaa muistot. 

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Innostuin viime kuussa sitten ihan urakalla. Nimittäin tuosta parvekekasvatuksesta. Silloin kuin näin miten sipulit alkoivat puskemaan vihreää haetaan mullasta ylös, sekosin ihan täysin. Nytkin kerrottavaa olisi ihan älyttömästi, mutta ajattelin keskittyä tuohon vadelmaan, josta on useampi ehtinyt kysellä.
Ajatus vadelmasta lähti mansikoita istuttaessa. Halusin parvekkeelle, jotain muutakin marjaisaa kuin vain mansikan. Mietin kahta eri vaihtoehtoa: Pensasmustikkaa ja -vadelmaa. Eihän siinä auttanut sitten muu kuin marssia lähimpään Kukkataloon, josta tiesin löytyvän juuri sitä mitä etsin ja avun kera. Etsin siis käsiini myyjän ja heitin kysymykset kerralla ilmaan. "Vadelmaa vai pensasmustikkaa? Kumpi sopii paremmin parvekkeelle? No entä mikä laatu olisi paras? Niin ja saako jo ensimmäisenä vuonna satoa?" Myyjän kärsivällisyys riitti. Kertoi, että jos haluan mustikkaa, niin heidän valikoimistaan löytyy vain yksi itsestään pölyttyvä laatu ja jos haluaisin hoitaa pölytyksen itse niin pitäisi ostaa kaksi erilaista mustikan taimea ja sijoittaa eripuolille parveketta. Näin ollen hylkäsin mustikan tältä vuodelta.
 
Lopulta päädyin kahteen pensanvadelman taimeen, kun Kukkatalolta lupailivat, että ensimmäiset maistiaiset saatettaisiin saada jo tälle kesälle. Vadelmaa varten kävin ostamassa kaksi suojaruukkua ja ison kasan multaa lisää. Kotiin päästyä tuumailin ja mittailin ja pähkäilin. Lopulta tulin siihen tulokseen, että parvekkeen neliöt vaan loppuvat kesken, jos siellä on ympärivuotisesti kaksi vadelmaa.
Nyt on siis istutuksesta kulunut kuukausi. Vadelma rehottaa ja satoakin saadaan jokin verran. Koko ajan tuo puska tuossa kasvaa ja kukoistaa. Seurakseen samaan ruukkuun se sai muutaman mansikan taimen, joille ei meinannut löytyä sijoituspaikkaa. Hyvin ovat tulleet toimeen samassa ruukussa. Tosin, mansikka on kyllä vadelman alaoksien alla pahasti varjossa.

 

Muutama vinkki vadelman parvekekasvatukseen:

1. Pensasvadelma

Pensasvadelmaa löytyy useampaa vaihtoehtoa.
On perhevadelmaa (vadelma, lakkavadelma ja karhunvattu).
Miettiessäsi vaihtoehtoja, kannattaa kysyä apua.

2. Suojaruukku

Vadelma tarvitsee reilun kokoisen suojaruukun.
Mitä suurempi ruukku, sen parempi talvehtimiskyky.

3. Hakesuoja

Tätä en itse käyttänyt, mutta haketta kun lisää mullan päälle,
niin multa pysyy pidempään kosteana.
 



 

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kun matkanteko voittaa määränpään - Blogiyhteistyö


Auringon lasku Saimalla, kesä 2014
Näin lomakaudella monet miettivät, että mihin sitä auton keulan suuntaisi ja missä loma haluttaisiin viettää. Toiset haluavat suunnata ulkomaille ja osa taas puolestaan kesämökin tuttuihin maisemiin. Joku saattaa puolestaan haluta puhtaan kaupunkiloman nähtävyyksineen. Karoliina listasi omaan blogiinsa viisi vinkkiä kesäloman viettoon Suomessa. Niin, aina ei tarvitse tai pysty lähteä ulkomaille Suomea pakon. Meillä Suomessa kun on oikeasti hyvin, hyvin paljon nähtävää.

Silloin kun olin muksu, kiersimme perheeni kanssa Suomea ristiin rastiin. Majoittauduimme leirintäalueilla mökeissä tai teltoissa. Matkalla pysähdyimme syömään eväitä sinne minne hyvältä tuntui. Pysähdyimme ihmettelemään pienoismallivetureita ja uimaan kuumana kesäpäivänä. Niin ja muksuna tuli monet kerrat pelattua minigolfia leirintäalueen pihalla. Monta hienoa paikkaa tuli nähtyä ja muistoja kertyi perhelomasta paljon.
Syysvaellus 2006, Kuvan ottanut J. Temisevä
Tällä viikolla tein työmatkan Särkänniemeen. Taisin viime kesänäkin hehkuttaa Särkänniemen Koiramäkeä. Mahtava paikka leikkipaikkoineen, kahviloineen ja eläimineen. Olisin taas kerran voinut viettää siellä vaikka koko päivän vain katsellen aitauksessa temmeltäviä koiranpentuja tai karsinassa olevia muutaman päivän ikäisiä karitsoja. Eläinpuistot, kotieläintilat ja miksei myös ihan eläintarhat, ovat mahtavia vierailukohteita kesälle. Hyvällä ilmalla omat eväät mukaan ja retken lomassa pieni piknik.

Mutta sitten on meitä "matkaajia". Kotimaan matkailussa olen huomannut sen, että minulle tärkeämpi on varsinainen matka eikä niinkään se se määränpää. Toki geokätköilyn myötä meillä matka-aikaan saa surutta varata tripasti enemmän aikaa. Se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Kätköily on tuonut matkailuun aivan uusia ulottuvuuksia. Harrastuksen myötä myös kotiseudulta on löytynyt mahtavia uusia ja jännittäviä paikkoja, joilla on ollut mielenkiintoinen historia. Kätköily tuo matkaan toki paljon ylimääräisiä pysähdyksyä, mutta eipä tuo ole meitä juurikaan haitannut. Ei se määränpää vaan matka..
Mega Finland Lappland 2013
Harva meidän matkan tekoa ymmärtää. Tosin kotimaan matkailun tai no oikeastaan matkailu kuin matkailu, täytynee sanoa, että kyllä niitä on suunniteltukin ihan urakalla. Kotimaan matkoille katsotaan ajoreitit ja muut valmiiksi. Kaikki on listattuna ja kuinkahan monta kertaa onkin käynyt niin, ettemme ole päässeet edes perille? Tämän kesän lomat on vielä suunnittelematta. Ei ole ollut aikaa eikä resursseja miettiä asiaa. Sen verran tiedän, että kesän aikana käydään Flamingon kylpylässä pulahtamassa. Tuota reissua kun on sairastumisten vuoksi siirretty jo kolmisen kertaa.
 

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kesä on tullut taas varkain

Pahoittelut blogihiljaisuudesta. Viime aikoina on ollut vaan niin kamalan kova hoppu koko ajan. Töissä on ollut sellaista vipinää ja vilskettä, että oksat pois. Mieskin tuli edellisen kirjoituksen jälkeen kotiin kertaamasta ja minä olen vapaa-ajan istunut oikeastaan nenä kiinni kirjassa. Lukutoukka mikä lukutoukka.

Lomaan olisi vielä reilu kuukausi aikaa. Siis siihen ensimmäiseen kahden viikon pätkääkään. Kesän leirit kun taas rytmittävät lomakautta ja kahden pitkän leirin vuoksi oli taas lomien pitäminen yhtä järjestelyä. Toisaalta en valita, mutta olisi nuo leirit ainakin tuo ensimmäinen voinut osua vaikka ihan tähän alkukesään ennemmin kuin heti juhannuksen jälkeen.

Tänään alkaisi viikon mittainen kesätoiminta töissä. Juuri nyt ei jaksaisi edes nousta sängystä keittämään aamukahvia. Kyllä tästä piristyy pikku hiljaa.

Parvekkeesta kerron teille piakkoin. Aamukooma ei ole siihen paras ajankohta.