Ripaus sotkua ja sekamelskaa sekä saavillinen tempperamenttia, sisukkuutta ja periksiantamattomuutta. Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Kirjoituksia arjen hulinoista ja touhuista ja lapsettomuudesta sekä rakkaudesta geokätköilyyn sekä käsitöihin.


Translate

torstai 30. huhtikuuta 2015

Ainekirjoitus 2015 - Tahtosi Tie

Ainekirjoitus haaste on taas täällä. Merianne oli bongannut aikaisemmin muistaakseni Leluteekki -blogista. Haasteesta on jo kirjoitettu useampi osa, mutta edelleen halukkaat pääsevät mukaan. Tällä haaste kierroksella Kaze Maatuskamaasta toimiikin emäntänä ja aiheeksi hän antoi "___ tie". Ja ainekirjoitus haastehan on osa Bloggaajien blogiyhteisön - BB-kamujen yhteistyötä.

Oma kirjoitukseni ei tällä kertaa ehkä ihan täytä ainekirjoituksen kriteerejä, mutta kirjoitankin lähinnä kirjoittamisen ilosta. Ainekirjoitusta rytmittää Markku Perttilän laulu Tahtosi Tiellä.

Seisoin kirkon pihassa rikkinäisenä. Jälleen leirille lähtö. En olisi millään jaksanut. Mietin vielä läpi leirin oppitunteja. Uskon elämän hoitaminen ja kristittynä eläminen. Miten ihmeessä sen kertoisi nuorille niin, että ne oikeasti ymmärtäisi sen, että myös uskosta pitää pitää huolta, jotta se pysyisi hengissä. Noh oppitunnille olisi vielä aikaa. Sitä ehtisi hioa vielä leirin aikana.

Katselin muita työntekijöitä. Olihan minä heidät nähnyt aikaisemminkin. Olin ainut nainen työporukassa ja miehistä uhkui kilpailuhenkiä. Bingis sitä ja bingis tätä. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että silloin kun nuoret olisivat oppitunnilla niin he keskittyisivät pelaamiseen. Pojat ovat poikia kävi sillä hetkellä mielessä. Niin hehän kypsyvät hitaammin kuin tytöt.

Muistelin hetken omaa riparikesää. Muistin sen festarin, jossa sain kokea uskoontulon. Toki olinhan minä kasvanut kristillisyyteen. Olin uskon luota löytänyt oman paikkani. Paikan, jossa sain olla juuri sellainen kuin olin, ilman että tarvitsi esittää mitään.
"Sinun edessäsi painamme päämme, tuomme elämämme eteesi sun. Sinun rakkautesi varaan nyt jäämme, olet armahtanut kadotetun. Sinun ihmeellisen ristisi juureen tuomme sydämemme sirpaleetkin. Saamme varautua syliisi suureen, siinä levähtää saa syntisinkin."
Leirin loppu alkoi jo häämöttää. Olin oppitunnilla ja luin kertomusta nuorille. Luin heille kertomuksen jalan jäljilstä ja kerroin heille samalla siitä, että Jumalan luokse saa aina palata, vaikka olisi tehnyt mitä. Laitoin kirjan pois ja kerroin heille omasta uskon kadotuksen ajasta. Kerroin heille siitä, kuinka olin lähtenyt opiskeleman vieraalle paikkakunnalle ja jäänyt samalla hyvin yksin oman uskoni kanssa. Uudessa paikassa olin hakenut omaa paikkaani, mutta en ollut löytänyt sitä samalla tavalla kuin mitä kotiseurakunnasta. Kun en huolehtinut opiskellessa omasta uskostani, joutui usko koetukselle ja oli se oli paljon alttiimpi muiden sanoille ja teoille.

Kerroin nuorille kuinka minuun vaikuttivat muiden sanat ja lopulta minulle sanottiin Jumalan olevan jotain sellaista, jota minä en voinut missään määrin allekirjoittaa. Minua oli nimittäin aina opetettu niin, että Jumala on rakastava ja armollinen Taivaan Isä ja tämä mitä minulle sillä hetkellä kerrottiin oli täysin päinvastainen. Kriisihän siitä silloin tuli. Risti lähti kaulasta ja Raamattu meni kaapin pimeimpään nurkkaan. Kaikki minä vähäkään muistutti minua uskosta lähti pois näkyviltä. Tuolloin minä käänsin selkäni Jumalalle ja vain sen tähden, ettei minun uskoni riittänyt vakuuttamaan minua siitä, että Jumala on armollinen ja rakastava.

Nuoret kuuntelivat hiljaa. "Mut jos sä menetit sun uskon, niin miten sä oot nyt täällä?" Kysyi eräs rohkea nuori. Katsoin häntä hetken, hymyilin ja kerroin heille, että minulla oli turvallinen seurakuntayhteys kotiseurakunnassani, mihin saatoin palata. Eihän se silloin hetkessä tapahtunutkaan. Ajan kanssa löysin oman tieni takaisin Jumalan luokse. En ollut kuitenkaan valmis luopumaan siitä ansaitsemattomasta armosta ja suuresta rakkaudesta, jonka olin osakseni saanut. Työtähän se vaati ja uuden luottamuksen synnyttämistä. Mutta ilman tuota kokemusta olisin uskossani varmasti vieläkin heikompi ja sitä paitsi uskon kadotuksen aika opetti minua paljon. Tietyissä asioissa minun on esimerkiksi helpompi olla nöyrä.
"Meitä kuljeta tahtosi tiellä, vaikka outo on joskus se tie. Loista armosi valoa siellä, minne täältä se ikinä vie. Kulje kanssamme aamusta iltaan, anna yöuni levollinen. Hehku lämpöä kaipaavaan rintaan, sinne rauhasi lahjoittaen."
Saman päivän aikana minulle sanottiin, että olen heikko- ja vääräuskoinen, koska olen joskus kääntynyt pois Jumalan luota. Yritin sanojalle kertoa, että ei ihminen ole heikko silloin jos hän oman uskonsa tähden luopuu sellaisesta mitä ei voi allekirjoittaa. Sanoin olevani omassa uskossani nykyään kaiken tuon jälkeen vanhempi, koska osaan pitää uskostani huolta. Mutta ei hän ymmärtänyt. Ei tosi uskova käänny pois Jumalan luota.

Yritin siinä sitten selittää toiselle, että uskonkadotuksen aika on hyvin tunnettu termi. En ollut ensimmäinen enkä viimeinen, joka sen kokee. Mutta ei auttanut. Ei ollenkaan. Sain vain kuulla olevani vääräuskoinen, kun uskoni oli horjunut enkä ollut luottanut Jumalan apuun. Ja leirimme työntekijäkin vielä sama päivänä uskalsi kyseenalaistaa parisuhde muotoni. Avoliitto on synnissä elämistä. Huokaisin ja tuumasin avioliiton olevan täynnä kompromisseja ja myös rahoituskysymys, jonka vuoro olisi ajallaan, mutta ei sillä hetkellä kesken opiskelujen.
"Sinä suuri ja salattu Herra, emme tunne vielä kasvojasi. Olet johdattanut rakkaudella, tuonut sydämiimme valoasi. Silti paljoakaan ymmärrä emme, yhä etsimme ja epäilemme. Siksi hiljainen on rukouksemme: tule tueksi ja turvaksemme."
Kaikesta sitä selviää. Nyt kun muistelen noita aikoja, näen ja koen sen kaiken olleen osa jotain suurempaa. Ehkä sen tarkoituksena oli osoittaa, että jokaisella on mahdollisuus valita itse se suunta ja tie mitä kulkea. Niin ja samalla tieto siitä, että aina voi tulla takaisin. Minäkin löysin oman tieni takaisin uskoon. Tuttuun ja turvalliseen kotiseurakuntaan oli hyvä palata.

Uskon kadotus vahvisti omaa uskoani ja kasvuani kristittynä. Kyllä minäkin olen elämässäni tehnyt vääriä valintoja ja loukannut muita. Kukaan ei koskaan voi olla täydellinen, mutta omista virheistä pitää joskus oppia. Mutta olen onnellinen siitä, että saan kulkea Jumalan näyttämää tietä ja että Hän on osoittanut minulle oman paikkani.

Tahtosi tie. 




maanantai 27. huhtikuuta 2015

Olen ihan oikea nainen!

But I'm a human not a sandwich -blogin Iina aloitti #oikeanainen-haasteen, jonka bongasin Kaaosta ja kukkamekkoja -blogista. Jonna olikin osannut kirjoittaa aiheesta aivan loistavan tekstin ja päätin tarttua haasteeseen itsekin. Haasteen aloittaja, Iina, toivoo, että mahdollisimman moni lähtisi haasteen mukaan, jotta haaste voisi saada myös laajempaa näkyvyyttä esim. mediassa.

Olen ihan oikea nainen!

En ole mikään hoikka ja paino heiluu edes takaisin, vaikka en haluaisi sen heiluvan. Muotoja löytyy, omasta mielestä ehkä hieman liikaa. Ottaisin mielelläni ainakin ne pienemmät rinnat. Tosin ihan käytännön syystä.

No millainen sitten olen naisena? Hyvin harvoin käytän meikkiä. En ole oikeastaan koskaan käyttänyt. Niin ja toisaalta päältäni löytyy usein miten sellaiset vaatteet, joissa on mukava olla ja helppo liikkua, mutta en ole koskaan ollut mikään hametyyppi. Omaan konfirmaationikin valitsin melkein housupuvun ennen kuin löytyi se sopiva mekko. Toisaalta olen oman kroppani kanssa äärimmäisen epävarma, vaikka se ei ehkä näy ulospäin. Peilistä katsoessa siellä näkyy aina välillä jättiläinen ja vertaan itseäni helposti muihin. Työni on oikeastaan pitänyt minulla järjen matkassa. Yritän kuitenkin olla esikuva terveestä aikuisesta ja siitä, että jokainen voi olla juuri sellainen kuin on.
Sarjassamme tuulipukukansaa.
Tekniset vaatteet on in. 

Olen ollut enemmän vähemmän koulukiusattu 8 vuotta peruskoulun ajasta (10 vuotta) ja lisäksi vielä ammatillisessa oppilaitokseksessa. Olen saanut kuulla olevani milloin mitäkin. Painon olen nyt neljän vuoden aikana väkiintynyt pyörimään kuta kuinkin samoihin lukemiin ja onneksi on enemmän lasku- kuin noususuunnassa.

Silmälasien saamien oli minulle aikoinaan shokki. Tiesin kyllä, että edessä olisi se päivä jolloin lasit olisi hankittava, mutta silti sitä edelleen tuntuu, että näyttäisin paremmalta ilman laseja. Joo.. hetkellisesti voi olla ilman niitä, mutta niitä päänsärkyjä ei kyllä kestä kukaan. Edelleen kasvot näyttävät tutummilta ilman laseja kuin niiden kanssa. Niin ja minulle on lasit ollut melkein kymmenisen vuotta.

Aina välillä minua katsotaan oudosti, kun pölähdän paikalle kuoripuvussa ja vaelluskengissä. Siis sen näköisenä, että voisin, koska tahasa karata keskelle metsää ja näyttää kuuluvani juuri sinne. Geokätköily on kieltämättä vaikuttanut vaatekaapin sisältöön. Taitaa kylläkin tällä hetkellä olla enemmän sääntö kuin poikkeus se, että tulisin johonkin farkuissa ja vaikkapa neuleessa kuin kuorihuosuissa.
Minä, noin kymmenen vuotta nuorempana
Meikillä saa aina ihmeitä aikaan.



Toki osaan minä laittautuakin. Osaan tehdä se hyvin lyhyessä ajassa. Ja ilman, että käytän meikkiä edes hirveästi. Silloin kun laitan siistimpää vaatetta ylle ja ripauksen meikkiä naamaan tiedän kyllä miesten päiden kääntyvän. Tosin minä en halua sitä huomiota. En tarvitse sitä, mutta kyllä se silti tuntuu hyvältä tulla naisena huomatuksi.

Pari viimeistä vuotta ovat opettaneet minulle sen, että missä tahansa vaatteessa voi näyttää hyvältä ja kauniilta. Kyse on aina siitä, että miten vaatteensa kantaa. Ennen kaikkea yritän hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Siitähän se lähtee. Yritän hyväksyä itseni oikeana naisena, sillä minä olen ihan oikea nainen.






lauantai 25. huhtikuuta 2015

PTkisat - Löytöretki 2015

Minun ei todellakaan ollut alunperin tarkoitus lähteä näihin partiontaitoisoihin mukaan. No tilanteet muuttuu. Aamulla hirveällä vaivalla kiskoin itseni sängystä ylös. Keitin kahvit, pakkasin repun ja join kahvin. Jätin miehen nukkuman. Se niistä yhteisistä suunnitelmista ja vapaa-ajasta.

Perille päästyäni vastassa oli kaaos. Lapset juoksenteli miten sattui ja hetken jo katsoin, ettei tästä todellakaan tule mitään ja päässä pyöri vaan ajatus, että nukkumaan, nukkumaan.  Sitten löysinkin oman lippukuntani poppoon ja päivä pääsi alkamaan.
Löytöretki 2015 - ilmoittautumisteltta
Poikavartion mahtavat kisa-asut kruunasi lippukunnan logolla varustettu lippis. Tälläiset voitaisiin ottaa yleisesti meille käyttöön. Suosittelen heti välittömästi.
Tehtäviä oli monenlaisia. Kuvasudoku oli ehdottomasti kaikkein vaikein. Poikavartio yritti kuitenkin siteästi ja keskenän keskustellen suoriutua haastavasta tehtävästä.
Onneksi tällä kertaa ei matka ollut noin pitkä vaikka maastossa saatiinkin mennä.
Trangian käyttö oli osa kisaa. Kasaa, kokoa, sytytä ja saattajat saivatkin katsoa ettei kukaan polta hihojaan.
Ruuanlaittoa trangialla. Esimerkki annos ennen kuin lapset pääsivät tekemään omia annosiaan.
Saattajan eväät syömiset hieman toista luokka kuin lapsilla..
Kisassa ollut kova meno, kun on joltain jäänyt kengnpohjakin matkalle.
Tyttövartion kisa-asuna toimi pinkit tetsonit, lippukunnan logolla varustettuna.
Roihu 2016 -Finnjamboree.. Täältä tullaan hulluine suunnitelmineen! Tavoitteet korkealla.
Alku kankeudesta huolimata päivä oli ihan loistava. Paljon naurua ja ulkoilua. Meidän lippukunta pärjäsi ihan hyvin. Lapset viihtyi ja nautivat selvästi päivästä. Eikös se ole pääasia? Niin ja johtajaparini kanssa aloitimme Roihun suunnittelun. Meitä on ehkä lähdössä vähän, mutta sen voin vakuuttaa, että meillä on varmasti tunnelma katossa.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Voihan öljynvaihto..

 On onni omistaa auto, jota ei ole pakko viedä mihinkään liikkeeseen keväthuolto varten. Lauantaina ajattelimme hienosti ennen saunaan menoa vaihtaa autooni öljyt. Niin.. sen piti siis olla ihan nopea homma, mutta katin paskat.
Öljyt saatiin hienosti pois, mutta sehän ei olekaan öljyjen vaihdossa se ainut asia. Toinen asia olikin sitten se suodatin. Se löytyi paikasta, johon ei meinannut päästä käsiksi sitten millään. Siellä me oltiin auton alla vuorotellen sekä minä että mies. Ja yritettiin jos minkälaisella viritelmällä saada suodatinta auki, mutta turhaan. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin laitta vanhat öljyt takaisin autoon.
Lauantaina päivä oli tarkoitus viettää kokonaan vaeltamassa, mutta auto oli saatava kuntoon sitä ennen. Edellisen illan auton alle ryömimisen lopputuloksena painuimme kauppaa ensitöiksemme hakemaan yleismallisen avaimen suodattimeen. Jos sillä sitten irtoisi. Saipa siinä hetken tehdä töitä ja viritellä, että avain saatiin paikalleen. Taidettiin lopulta laittaa rautalanka lenkistä läpi, jotta saatiin ketju pujahtamaan omalle paikalleen.
Yritin sillä avaimella löysyttää suodatinta, mutten saanut sitä liikkumaan mihinkään suuntaan. Minkäs teet kun ei a) joko voimat riitä tai b) suodatin on silleen hankalassa paikassa, ettei saa vääntövoimaa. Tehtiin miehen kanssa sitten vaihto. Hän meni auton alle, ja minä katselin. Löystyihän se lopulta sen verran, että uskallettiin uudestaan valuttaa öljyt pois. Nyt loppuhommakin sujui huomattavasti ripeämmin. Mutta öljyssähän sitä oltiin kyllä molemmat. 
"Hei kulta, anna rakkautta multa, sanko maistaa sun piparia, piparia..."
Niin.. Nyt on sitten auto pesty ulkoa ja öljyt vaihdettu, mutta sisätilojen siivous pitäisi vielä tehdä. Löysinpä auton lattialta pelkääjänpenkin ja oven välistä kadonneen joulukorviksen..Noh, ehkä sen tässä ehtii.. Tosin jos koiraa vielä kuskaa autolla, on se auton sisätila heti saman näköinen. Kiitos karvalähtö.


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Haaste 2 - 11 asiaa ja kysymystä



Tämän haasteen sain Mammalaiffiin Millalta jo aikaa sitten, mutten ole ehtinyt tähän aikaisemmin vastata. Haasteen säännöt ovat hyvin yksin kertaiset ja selkeät. Haastettu kertoo 11 asiaa itsestään ja vastaa sen jälkeen haastajan 11 kysymykseen. Kun tämä kaikki on tehty haastettu esittää 11 kysymystä ja haastaa seuraavat 11 bloggaajaa.

11 Asiaa minusta:

1. Teoriaa Miehistä -sarja on blogiurani alkutaipaleelta. Tuohon sarjaan olen hukuttanut kaikki feministiset ajatukset. Sarjaa olen kirjoitellut suurella intohimolla ja nautinnolla.
2. Olen liikunnallinen ihminen, vaikkei sitä heti uskoisikaan.

© J.T, 2006
3. Olen osallistunut musikaaliin lukioikäisenä. En saanut pääroolia, koska musiikinopettaja halusi minut kuoroon vahvistukseksi. Hyvä niin.
4. Olen vasta aikuisiällä löytänyt oman paikkani.
5. Rakastan kirjoittamista ihan yli kaiken. Olen oikeastaan kirjoittanut siitä asti kun olen osannut kirjoittaa.
6. Olen äärimmäisen huono keksimään asioita itsestäni.
7. Yritän tuoni ohella tehdä kehitysvammaisten rippikouluun opettajan opasta sekä kirjoittaa omaa romaanin alkua eteenpäin. Voin kertoa, että hyvin huonolla menestyksellä.
8. Rakastan violettia ja turkoosia väriä ihan yli kaiken. Monet vaatteeni ovatkin näiden sävyjä.
9. Osaan tehdä kukka-asetelmia ja kivoja kimppuja. Ja kaikkein parasta on se, että olen ihan itse oppinut.
© J.L 2014, Hääkimppu
10. Tykkään laittaa tarjoiluja esille. Olen joskus haaveillut omasta yrityksestä, joka järjestäsi juhlia.
11. En yhtään tykkää näyttelemisestä tai ylipäätään mihinkään rooliin hyppimisestä.


Vastauksia Millan kysymyksiin:

1. Lempi vuodenaikasi (Yksi) ja Miksi?

Hmm.. Nyt olisi neljä hyvää vaihtoehtoa, koska kaikissa on omat hyvät puolensa. Varmaan alkusyksy, siis se ajan kohta kun koulut alkavat ja kesän hulinat on takana. Arki palautuu silloin uomiinsa ja kotona ehtii tehdä muutakin kuin käydä vaihtamassa leirikassin toiseen. Niin ja ruska. <3 Se on syksyssä kyllä niin parasta. :)

© J.T, 2006

2. Mikä sai sinut alaoittamaan blogin kirjoittamisen?

Jokunen aika sitten tuli neljä vuotta siitä kun aloitin bloggaamisen. Alun perin aloitin blogin sen takia, että saisin kirjoituksiani kerättyä yhteen paikaan, vähän niin kuin arkistoksi. Ihan ensimmäinen blogiteksti oli facebookin tiedostoista siirto. Tuo teksti oli Teoriaa miehistä - Mies vs. koira. Ja ennen bloggeriin tuloa kirjoittelin facebookin muistiinpanoihin blogimuotoisesti kuulumisia ja ajatuksia vanhoille opiskelukavereille. Siitä se taisi oikeastaan lähteä. Fb:n ensimmäinen muistiinpano on päivätty syyskuulle 2008 ja yllätys yllätys tuo teksti kertookin muuton aloittamisesta ja tuosta Teoriaa miehistä - Mies vs. koira. Jos facebookin muistiinpanot lasketaan bloggaajan uran aloittamiseksi, olen blogannut reilut 6 ja puoli vuotta.

3. Lempipostauksesi? Miksi?

Ehdottomasti yksi parhaista postauksistani on Arjen Teologiaa sarjasta Pääsiäisyön taivas. Se on hetkessä kirjoitettu, auton takapenkillä käsin paperille ja sitten siirretty koneelle. Myös ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvat Yhteiselämää ála Sherk ja Ikuinen onni ála Sherk. Onhan noita muitakin helmiä. Niitä olenkin koonnut tuonne sekalainen seurakunta -sivulle.

4. Jos saisit nyt valita yhden asian menneisyydestäsi, jonka tekisit toisin. Mikä se olisi ja miksi?

En varmaan lähtisi muuttamaan mitään. Ilman omaa taustaani ja historiaani minä en olisi minä. Se mitä olen aikaisemmin tehnyt tai jättänyt tekemättä, on vaikuttanut minuun ihmisenä niin paljon. Toki on monia asioita, joista en ole ylpeä, mutta eiköhän jokaisella ole omat luurangot kaapissa.

5. Jos saisit nyt valita yhden asian menneisyydestäsi, jonka saisit kokea uudelleen juuri niin kuin aiemminkin, mikä se olisi ja miksi?

Ehdottomasti viime elokuiset häät. Tai sitten tammikuun häämatka. Saanko valita kaksi kun en osaa valita vain yhtä? ;) Häät sen vuoksi, että se oli ainutlaatuinen päivä, jollaista ei varmaan toista tule ja häämatka puolestaan elämyksineen oli ihan huippu. Tosin matkalle pääsee lähtemään uudestaan, mutta naimisiin en ole ajatellut toista kertaa mennä.

© J.L 2014
6. Lempi juhlapyhäsi (ei välttämättä kirkollinen) ja miksi?

Minulla on kaksi tärkeää juhlapyhää: joulu ja pääsiäinen ja juurikin sen kristillisen sisällön vuoksi. Joulu on minulle samalla myös perhejuhla. Ennen kaikkea molempien aikana saan hiljentyä sen suuren sanoman äärelle.

7. Helpoimmin tavoiteltavissa oleva tämän hetkinen unelmasi?

Niin.. Viime vuonna toteutin unelmia ihan urakalla.. Niistä unelmista mitä tällä hetkellä on, niin tuntuu, että se oma asunto on varmaan kaikkein helpoin toteuttaa, mutta siihenkin menee aikaa ennen kuin sitä päästään ostamaan. Toinen suuri unelma mikä on, ei valitettavasti ole meistä kiinni.

8. Lempiaineesi peruskoulussa?

Lempiaineita oli oikeastaan kolme. Liikunta, musiikki ja käsityöt. Ja oikeastaan nuo kannattelivat kyllä vielä toisen asteen tutkinnonkin läpi, mutta silloin joukkoon taisi tulla mukaan vielä psykologia ja historia.

9. Ensimmäinen työsi? Tykkäsitkö? Tekisitkö uudelleen?

Niin.. Ihan ensimmäinen työ mistä sain palkkaa oli mainosten jako. Kuntohan oli tuohon aikaan kova, kun tuli juostua kerrostalojen portaita ylös alas painavien lehtikassien kanssa. Hätätilanteessa voisin tehdä, mutten muuten. Mutta ensimmäinen ihan virallinen, virallinen työ mikä minulla oli, oli kesätyö siivoojana varuskunnassa. Noh sitä kesää on vaikea unohtaa. Ja kyllä.. Voisin lähteä siivoojaksikin.

10. Arjen motivointikeinosi?

Riippuu ihan asiasta. Aika usein tuo mies toimii motivaattorina. Hyvin toimikin silloin kun maratonille harjoittelin. :) Kyllä siinä oli tsemppi päällä ja hyvä kannustus. Niin ja onnistumisen kokemukset ovat myös hyvä motivointikeino. Jos ei koskaan yritä, ei voi koskaan onnistua. ;)

© J.P, 2014
11. Luettele kolme hyvää ja kolme huonoa ominaisuuttasi/puoltasi (ei välttämättä työelämässä, vaan ihan yleisesti.)

Hyvät puolet minussa on varmasti hyvä kuuntelija, helposti innostuva ja kokeilun halu. Huonoja puolia on sitten puolestaan tupakointi, äkkipikaisuus ja malttamattomuus.


Ja vastoin haasteen sääntöjä, en tällä kertaa haasta ketään erikseen, vaan haastan juuri sinut, joka tätä luet.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

The Liebster Award -blogihaaste

Varsinainen haasteiden kuukausi. Tämä on toinen haaste, joka minulle on nyt annettu hyvinkin lyhyen ajan sisällä. Olen muutamassa blogissa tämän haasteen ehtinyt jo nähdäkin, mutta ajan puutteen ja sairastelujen vuoksi en ole jaksanut perehtyä oikeastaan mihinkään viime aikoina, joten anteeksi Milla, etten ole vielä ehtinyt haasteesesi reagoimaan. Ja nyt kun Clivianna antoi uuden haasteen, ajattelin ensin kaiken kiireen keskellä yhdisttää nämä, mutta sitten luin haasteet tarkemmin. Pahus! Eihän kysymyksessä olekaan sama haaste, joten tässä kuussa onkin haasteita luvassa sitten ihan urakalla.

Haasteen säännöt:
Tämän haasteen tavoitteena on tuoda lisää näkyvyyttä alle 1000 lukijan blogeille. Haastaja on antanut 11 kysymystä, joihin haastettu vastaa ja lisäksi keksii 11 uutta kysymystä 11 haastettavalle blogille. Minä sain haasteen Cliviannalta.

Sain seuraavanlaiset kysymykset Cliviannalta:

1. Olisitko valmis tekemään bloggaamisesta päivätyön itsellesi?
Bloggaaminen kokopäivätyönä ei houkuttele. Sanotaanhan sitä, ettei kukko käskien laula. Vähän sama juttu on minulla kirjoittamisen kanssa. Ja toisaalta tällä hetkellä pyöritän kahtakin blogia oman työni puitteissa ja voin sanoa, ettei se aina ole helppoa. Väkisin kirjoitetun jutun valitettavasti haistaa jo kauaksi.
Kätköillessä tulee vastaan hienoja paikkoja, joita ei unohda.
2. Jos harrastuksesi ei olisi bloggaaminen, mitä harrastaisit?
Varmaan kirjoittaisin tuota romaanin alkua enemmän, jos en bloggaisi. Niin ja toisaalta geokätköily vie tehokkaasti kyllä ajantajun mukanaan. Varmaan se ylimääräinen aika mikä vuorokaudessa jää menisi tehokkaasti jompaankumpaan.

3. Mieluisin paikkasi/paikka, jossa rauhoitut?
Metsä ja ranta. Niin ja rannalla en suinkaan tarkoita nyt mitään hiekkarantaa ja auringon ottoa vaan vaikkapa meren rannan kallioita. Mieluiten rauhoitun ja hiljennyn siellä, missä ei ole mitään suurta hälinää ympärillä. Silloin on kaikkein helpoin pysähtyä omien ajatusten äärelle ja hengähtää.

Rantakallioissa on vaan sitä jotain. Ehkö se on se kokonaisuus, äänet ja rosoisuus.
4. Jos voisit poistaa nykyisestä elämästäsi yhden epäkohdan, mikä se olisi?
Epäkohta... Niin, en koe, että elämässäni olisi epäkohtia. Ilman taustaani ja elettyä elämääni en olisi minä tai ainakaan tälläinen kuin olen. En taida yhtään antaa pois. Pettymykset ja nämä epäkohdat mielestäni kuuluvat elämään ja onneksi niistä voi aina oppia. Esimerkiksi, jos antaisin pois taustani koulukiusattuna, niin osaisinko tukkea kiusattua lasta ja ymmärtää häntä samalla tavalla kuin nyt?

5. Lapsuutesi paras muisto?
Hyvä kysymys. Muistan monenlaisia asioita, mutta mielellään en niitä muistele. Parhaita muistoja on kuitenkin perheen kanssa yhdessä vietetty aika. Ei meillä ollut mahdollisuutta tehdä mitään hienoja ulkomaan matkoja, mutta kesäisin reissasimme pitkin Suomea. Muistan eräänkin reissun, jonka aikana mukana ollut koiramme synnytti pentuja. Tai ne kesäiset reissut, jonka yhteydessä ollaan päästy kalastamaan ja heittelemään uistinta ja sen kuinka se uistin oli aina siellä pohjassa kiinni. Muistoja on monenlaisia, joten parasta niiden joukosta on vaikea valita.

6. Lapsuutesi suurin haave?
Olin yhdeksän vuotias lukiessani ensimmäistä kertaa sellaisen kirjan kuin "Dorrie, tyttö jota kukaan ei rakastanut" (Doris Van Stone ja Erwin W.Lutzer, 1980) ja siitä syntyi palo lähteä lähetystyöhön. Tuo haave kantoi monen monta vuotta ja antoi hyvin paljon voimaa myös vaikeina aikoina. Taisin olla noin 15 vanha kun minulle sitten kerrottiin, että lähetystyöntekijällä pitäisi olla ammatti. Sen jälkeen haavena olikin vain ja ainoastaan päästä kirkon nuorisotyöntekijäksi.

7. Jos eteen tulisi mahdollisuus, että voisit sormia napsauttamalla vaihtaa ammattia, vaihtaisitko?
En minä vaihtaisi mistään hinnasta. Eihän se vaihtamalla parane.. Ei kun siis.. Teen juuri sitä työtä mistä nautin ihan suunnattomasti. Tämän eteen olen tehnyt töitä vuosikausia ja kouluttautunut reilut kuusi vuotta.
Olen kyllä ollut asiakaspalvelussa, mutta uudestaan? 
8. Jos ajattelet elämää 10 vuotta eteenpäin, missä näet itsesi?
Toivottavasti olen edelleen kirkolla töissä. Toivon silloin olevani äiti kahdelle lapselle. Mutta aika sen näyttää. Voisin toki ajatella, että kymmen vuotta tuohon romaanin tekemiseenkin menee aikaa, joten eiköhän kirjan julkkareita varmaan vietetä viimeistään tuolloin, ellei sitten into kirjoittamiseen laannu jossain vaiheessa täysin.

9. Sinulle annetaan mahdollisuus antaa yhdelle henkilölle täydellinen hemmottelupäivä, kuka se olisi ja miksi?
Antaisin täyden hemmottelupäivän ehdottomasti rakkaalle miehelleni. Hän on sen ansainnut. Toinen kun tekee paljon töitä, unohtuu välillä se rentoutuminen ihan kokonaan. Toisaalta koen, että jokainen tarvitsee pienen annoksen hemmottelua joka päivä. Voihan se hemmottelu olla ihan sitä, että hieroo hartioita tai tekee ruuan valmiiksi.
Hemmottelua on monenlaista.
10. Miten hemmottelet itseäsi?
Hyvä ruoka, hyvä kirja ja ehdottomasti hyvä viini. Niistä on tehty hemmotteluhetki. Ja etenkin silloin kun ei ole kiire mihinkään ja voi vaan olla. Toisena hyvänä hemmotteluna kyllä toimii jalkakylpy. Mikäpä sen parempi tapa illalla istua alas tv:n ääreen. Jalat lämpöisessä vedessä ja sitä rataa. Arjen pienet hemmotteluhetket on ne parhaimmat.

11. Oletko unelmoija vai toimia?
Olen vähän sekä että. Saatan vuosia haaveilla ja unelmoida jostain ja sitten vaan päättää, että nyt on aika toteuttaa se. Näin kävi mm. rullaluistelun puolimaratonin kanssa. Ja siinäkin meinasi käydä kalpaten, sillä Kuopio Maratonin viime vuoden rullaluistelun matkaosuudet olivat viimeiset näillä näkymin. Unelmien ja haaveiden toteutumisen eteen pitää joskus tehdä töitä.

Ja seuraavat kysymykset heitänkin sitten eteenpäin:

1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
2. Miten päädyit blogisi nimeen?
3. Millaisia blogeja tykkäät seurata?
4. Mikä on elämässäsi kaikkein tärkeintä?
5. Mikä on/on ollut suurin unelmasi?
6. Mihin haluaisit matkustaa?
7. Mikä on parasta juuri sinussa?
8. Mitkä ovat pahimmat tapasi?
9. Mikä on ollut elämäsi suurin pettymys?
10. Millainen olisi sinun unelmatalosi?
11. Jos saisit valita kolme asiaa mukaan autiolle saarelle, niin mikä ne olisivat?

Ja haasteen heitän seuraaville bloggaajille ja toivon, ettei kukaan nyt saanut haastetta kahteen kertaan.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Missiainestako?

Taas on valittu uusi Miss Suomi. Äkkivilkaisulla ja formaattia sen suuremmin seuraamatta, musta tuntuu, että kyseessä on varsinaiset bimbokisat. Niin ja tarkoitus ei ole nyt ketään missään määrin halventaa, joten älähän kisko niitä herneitä nenään.

Missin tittelistä kisaa joukko ajokortti -iässä olevia teinejä. "Mä olisin hyvä, ku mä oon vähän vanhempi kui noi muut ni mutta on enemmän elämänkokemusta." Ehkä, ehkä ei. Ja parastahan tässä on se, että missiehdokkaiden ikähaitari oli 19-24 ja näitä 24-vuotiaitakin oli joukossa kolme. Onko se elämänkokemusta, että on ehtinyt kaksi vuotta enemmän laittamaan huulia törölle jotain selfietä varten tai että on sen muutaman vuoden ehtinyt keikistelemään vähissä vaatteista kameralle?

Minä en ymmärrä, että mitä kaunista on siitä, että painoindeksin alareunassa olevat tytöt hehkuttaa itseään vähissä vaatteissa. Tarvitseeko todella tälläisen viihdemaailman edustajan, siis ihan oikeasti?

Juuri näillä missikisoilla muokataan ihmisten ajatusta kauniista. Jos olet kaunis pärjäät aina -asennekasvatus on tuottanut tulosta. Suomessa on pilvin pimein erilaisia missejä: Suomi Neito, Miss Suomi, Fitness Missit, Miss Merikot.. Ei kun siis Miss Meripäivä ja Raumalla jopa pitsimissi. Niin ja sitten on nämä paikalliset kisat kuten Miss Helsinki. Onko kauneudesta tehty seksin ohella keino myydä? Seksihän myy, mutta se, että kauneus on se mitä ihannoidaan ja jumaloidaan.

Noh. Toki tämän vuoden missi on kaunis, mutta eipä sitä ole koskaan rumaa missiä valittukaan.


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Rätti, poikki ja puhki

Eilisillan ja tämän aamun olen vaan maannut sängyssä. Voimat ihan poissa. Olisi tänään ollut työpäivä ja partio illalla, mutta ei vaan kyennyt. Ei kumpaakaan.

On tämä kevät vaan jännää aikaa.. Heti kun vähän vähennät vaatetta niin saman tien on kaikki paikat jumissa ja tukossa. Pää on siis kirjaimellisesti täynnä räkää. Ja hesarin luokkakin on aika voimakas. Taitaa huomenna jäädä työkokous välistä. Tai katsotaan se kuumeen mukaan.

Noh mies on kohta kotona. Saan käpertyä sen kainaloon parantelemaan tätä tautivihulaista. Pakko kyllä myöntää, että onneksi kuulun niihin, jotka ei kovin usein sairasta
 

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Hyvin harvoin...



Hyvin harvoin olen yksin kotona yötä. Lähestulkoon aina se on niin päin, että minä olen se, joka on reissussa ja mies on kotona koiravahtina. Nyt kun toiselle tarjoutui mahdollisuus lähteä tien päälle, niin en todellakaan edes ajatellut sanovani poikkipuolista sanaa.

Sinne se siis suuntasi meren taakse kahden yön reissulleen kätköjen perässä. Viettäköön laatuaikaa geokollegan kanssa. Ei se ole minulta pois, vaikka jo nyt onkin ikävä. Toisaalta mikä ihana vapaus tehdä vaikka mitä. Yleensä kun minun kotoa poissaolot kuluu työtehtävien merkeissä.

Illalla kun sänkyyn pujahdin, kiskaisin miehen kaapista t-paidan. Se päällä on hyvä nukkua. Koiruuskin käpertyi tutulla tavalla polvitaipeisiin kiinni. Kai se odottaa, että mies tulisi kuitenkin yöllä kotiin.

Etäisyys antaa tietyllä tapaa puhtia parisuhteeseen. Mikään ei ole mukavampaa kuin se, että tietää toisen tulevan reissusta kotiin tyytyväisenä ja onnellisena. Ja sitä paitsi kotiin on aina kiva palata. Sen olen omien reissujeni aikana hyvin oppinut.

Ja tärkeintä erillään olossa on se, että muistaa kertoa toiselle sen, että rakastaa, on toinen sitten missä tahansa. Itse tuon teen joka ilta. Olemme sitten samassa sängyssä tai eri katon alla. Ja silloin kun mies on reissussa, muistan toivottaa turvallista ja siunattua matkaa, sillä koskaan ei voi saada siunausta liikaa.
Rakkaudella tehdyt leivät. 

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen kuvapostaus

Pääsiäinen on nnyt takana ja lomat lusittu. Kohta pitäisi harita jälleen liikkeelle lähtemistä ja töihin suuntaamista. Ihan kiva palata töihin, mutta olisin ehkä mieluummin palannut sinne.. Noh, vaikka huomenna.

Pääsiäiseen onkin mahtunut kaikenlaista. Tässä muutamia väläähdyksiä meidän pääsiäisestä.
Rakastan kukkia. Aika usein meidän keittiön pöytä vain muistuttaa enemmän vuorta kuin pöytää. Se kun sattuu olemaan ensimmäinen paikka koko asunnossa mihin pystyt tyhjentämään kädet kun tulet ulko-ovesta sisään. Pääsiäisen aikana sain kuitenkin siivottua. Sain siivottua joulun pois olohuoneesta ja keittiön ikkunasta. Sain pöydän raivattua, vaihdettua siihen liinat ja muuta. Niin ja tietysti laitettua kukkia maljakkoon. Ne kukkii edelleen. Ne on oikeastaan totaalijuoppoja. Kerrankin olen osanut leikata ne oikein.

Ennen lomalle järjestin lapsille töissä pääsiäismunan metsästystä. Se oli oikein hitti lapsille. Nauttivat ihan suunnattomasti ja ihan tärisivät omaa vuoroaan odottaessa. Olenkin jo useamman vuoden ajan ilahduttanut muita pääsiäismunilla ja tänä vuonna siitä saivat myös töissä lapset osansa. Kuitenkin Mignonmunan vieminen miehen työpaikalle pääsiäispäivänä, on yksi niistä perinteistä, joita en halua katkaista. En ole nyt ohan varma olenko silloin ensimmäisenä pääsiäisenä, kun aloimme pyöriimään yksissä, hälle munaa töihin vienyt, mutta kaikkina vuosina sen jälkeen. Niin.. Tämä vuosi taisi olla nyt kuudes. Munassa on ainesta siis moneksi, vaikka ihan perinteeksi asti.
Ja tietysti, mitäpä olisi loma ilman kätköilyä. Minun onneni oli se, että miehelle osui muutama vapaapäivänä minun lomalleni. Oli ihana päästä yhdessä liikkeelle. Kävimme tutustumassa Kartanoiden historiaan ja tietysti läheltä katsomasssa Lahden mäkihyppytorneja. Taitaa miehen puhelimessa olla jossain sellainen kuva jemmassain, jossa olen hyppäävinäni mäkihyppytornista alas. Niin ja pääsinpäs kiipeämäänkin, ainakin hiukan.

Historia on puolestaan aina ollut minulle lähes intohimo. Oli ihana tutustua palaan suomalaista arkkitehtuurihistoriaan, mutta kyllä eniten jurppi se, että kaikki paikat ssotketaan ja töhritään. Juu, talot ovat ehkä autioita, mutta onko silti pakko käydä merkkinsä jättämässä, että on paikalla ollut. Ja valokuvat eivät missään määrin anna oikeutta sille näylle, jonka minä näin.

Ja lisäksi olen tehtaillut koreja a samalla katsonut tohtori tuli kaupunkiin sarjaa.
Löysin huutonetistä puuttuvat osan kyseistä sarjaa ja tilasin sen saman tien. Niin ja tilasin uuden mekonkin. Siihen kun löytyy kaikki asusteet valmiisi kotoa. Nyt on ollut aikaa olla koiran kanssa. Puistossa ollaan käyty juoksemassa ja toista väsyttämässä samoin kuin rannalla. Uimaan tuo haluaisi ihan hulluna, mutta jos vielä hetken odottaisi. Niin ja vaaleja ollaan mietitty. On tehty vaalikoneita ja saatu eri näköisiä vastauksia. Pääasia on kuitenkin se, että löysin ehdokkaan, jolle annan mielelläni ääneni.

Niin ja mahtuihan tähän pääsiäiseen vielä suhteellisen paljon kirkossa istumista ja naureskelua suurelle Ipad -kohulle. Niin, kyllä se seurakuntakin osaa siirtyä nykyaikaan. Ei enää saarnoja lueta kivitauluista.











tiistai 7. huhtikuuta 2015

Blogimaailman ilmiöt

Ihan jo ensimmäiseksi ennen kuin kukaan ehtii älähtää sen enempää, on ihan pakko sanoa, että jokainen saa puolestani taplata tyylillään ihan vapaasti. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa samasta ilmiöstä kuin mistä on jo muutama muukin kirjoittanut nyt ihan lähiaikoina. Uraäidin ruuhkavuodet -blogissa oli äärimmäisen hyvä kannanotto blogimaailman kiiltokuvamaisuuteen ja JNN tuo esille myös saman ilmiön perheblogeissa. Clivianna kirjoitti omassa blogissaan hyvin siitä, että todella monet blogit muistuttavat toisiaan tänä päivänä. Elämäblogin kirjoittaja on miettinyt vastaavia asioita omassa blogissaan. Itsekin olen kapinoinut jo aikaisemmin samoista asioista etenkin noiden valokuvien osalta. Ja tiedän kyllä, että nostaessani asian tässä vaiheessa esille, ajattelee kuitenkin joku, että apina mikä apina, kun samasta aiheesta kirjoittaa, vaikka kuinka on sitä vastaan.

En kuitenkaan kirjoita nyt valokuvista tai postauksien sisällöistä vaan tuosta samasta missä kirjoitinkin jo aikaisemmin, nimittäin blogin ulkonäöllisistä seikoista. Kaiken pitää olla valkoista, pitää olla paljon kauniita kuvia ja mielellään mahdollisimman vähän tekstiä. Puhumattakaan sitten loistavista bannereista ja kaikesta muusta. Miksi kaikkien blogien pitäisi näyttää samalta? Tästä tulee mieleen lähinnä teinit (anteeksi nyt vain), joilla on valtava tarve näyttää ulkoisesti samalta kuin kaikki muutkin ja ne ketkä uskaltavat noudattaa omaa tyyliään uskollisesti, ovat sitten niitä jotka helposti suljetaan porukan ulkopuolelle. Sama ilmiö tuntuu olevan valloillaan nyt myös blogimaailmassa. Se on harmillista. Monet hyvät blogit ovat kadonneet tasapaksuiseen massaan ja niitä ei enää erota toisistaan. Olen aina arvostanut tekstin sisältöä enemmän kuin niitä kuvan kauniita kuvia. Miksi pitää pintaa kiillottaa vain sen tähden, että sopisi joukkoon? Onko siinä oikeasti mitään järkeä? Ja miksi kaiken tulisi oikeasti näyttää samalta? Onko oma persoonallisuus vaan niin hukassa.

Valkoisessa taustassa on toki omat hyvät puolensa. En sitä käy kiistämään ollenkaan. Lukeminen on helpompaa, ainakin toisille. Itse luki- ja kirjoitushäiriöisenä olen tosin huomannut, että värilliseltä pohjalta on huomattavasti helpompi lukea ja värillisestä pohjasta saankin ajoittain hyvin paljon palautetta. Tosin lähtökohtaisesti blogin kanssa pitäisi ennen kaikkea miellyttää omaa silmää. Jos ja kun pidän väreistä, haluan sen myös näkyvän. Niin ja toisaalta valkoinen tausta ilman mitään väriä saa kyllä minut kurtistamaan kulmiaan. Toki sekään ei ole este sille, ettenkö voisi jäädä blogia oikeasti seuraamaan, mutta silloin ei riitä ne kauniit kuvat vaan täytyy olla tekstiä, jossa on sisältöä.

Oma blogini on alusta asti ollut kirjoituspainotteinen ja olen siitä äärimmäisen ylpeä. Tämä on niin näköiseni kuin kokoisenikin. Kieltäydyn edelleenkin laittamasta sitä valokuvaa ei aiheesta kuin mistä kirjoitan. Miksi pilata hyvä teksti kuvalla, joka ei siihen sovi? Niin ja toisaalta minulla ei ole mitään tarvetta liikkua massan mukana. Kirjoitan omaksi ilokseni. Ja ajatuskin karkasi jonnekin huitsin kuuseen ja eikä tämä ole enää edes niin roiskuvaa kuin ajattelin sen olevan. Toisaalta hyvä niin. Eipä kenenkään tarvitse kiskoa niitä herneitä enempää sinne nokkaankaan.

Niin. Jokaisellahan on oikeus antaa palautetta, mutta sekin on hyvä muistaa, että millä tavalla palautetta muille antaa. Tarkoitukseni ei ollut kenenkään mieltä pahoittaa, mutta samoja asioita miettii moni muukin. Kysynkin siis, että haluatko sinä olla sitä tasapaksua massaa vai edustaa itseäsi omalla persoonallasi?



Haluaisitko sinä osallistua?

Vielä on muuten aikaa osallistua tuohon kuva-analyysihaasteeseen, jos innostaa. Seuraava kirjoittajaa ei ole vielä ehditty arpomaan pääsiäisen tuoman hulinan vuoksi. Kirjoitus aikaa on siis jatkettu toistamiseen. Lauantaina 11.4. loppuu kirjoitus aika sitten laitetaan arvonta päälle. Haastehan on Bloggaajien Blogiyhteisön Etnan kehittämä haaste ja kaikki tiedot löytyykin seuraavista linkeistä:
Bloggaajien Blogiyhteityön facebookryhmässä on toinenkin kirjoitushaaste, nimittäin ainekirjoitushaaste, joka on Meriannen ideoima. Ei punakynän pelkoa! Kaikkein parasta. Haaste onkin ollut ihan toimiva ja tällä kierroksella aiheena on ___tie julkaisupäivä on 20.4. Lisäinfoa tuosta löytyykin facebookista Bloggaajien blogiyhteistyö. Tuossa taas muutama linkki, josta löytyy hieman lisäinfoa asiasta:

Itse olen tykännyt hurjasti näistä kummastakin haasteesta. Tosin rakastan kirjoittamista muutenkin yli kaiken. Ja vaikka kummassaki haasteessa on suuntaviivat annettu (Lähinnä siis joko kuva tai otsikko) on muuten kirjoittajalla itsellään vapaat kädet tuotoksensa suhteen. Niin ja tosiaan, kummassakaan haasteessa ei ole pelkoa punakynästä vaan luovasta inspiraatiosta. Tervetuloa siis mukaan osallistumaan. 

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Arjen Teologiaa - Pyhän äärellä

Heittelen frisbeetä koiralle. Ajatukset on jossain aivan muualla. Pääsiäinen ja loma. Niin... Olen rauhassa saanut pysähtyä Pyhän äärelle, olemalla juuri sitä mitä todellisuudessa olen.

Kirkossakin on ollut minulle tilaa. Ei niin tavallisille kaduntallaajalle, vaan vapaita ja lomia viettävälle kirkon työntekijälle. Kiirastorstain iltana sain seurakuntalaisena hiljentyä kirkossa kuten kuka tahansa muukin ihminen. Sain hiljentyä omien ajatusten ääreen ja pysähtyä. Pitkänä perjantaina löysin itseni uudestaan istumasta kirkosta. Kuuntelin jousikvartettin soittoa ja kanttorin lukemia Raamatun kohtia. Eilen, kun en saanut itseäni sängystä ylös ajoissa, sain kotikirkon messun suoraan olohuoneeseen.

Katsoin tv:stä messua. Mieheni tuli tietokoneelle ja seurasi sivusilmällä lähetystä. Tuumaili vain, että näyttää kuin kirkossa paistaisi aurinko.

Sillä hetkellä muistin pitkänperjantain kirkkohetkeni. Kiinnitin silloin ensimmäistä kertaa huomioni saarnatuolin yläpuolella roikkuvaan sateenkaareen. Jumalan lupaus. Muistin sillä hetkellä myös toisen lupauksen: Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti.

Suuria lupauksia pienelle ihmiselle. Muistan sen tunteen, helpotuksen huokauksen. Minä en ole yksin. Samalla muistin kolmannen lupauksen. Silloin seisoin alttarilla mieheni rinnalla. Lupasimme rakastaa toisiamme niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Lupasimme tukea toista silloin kun toinen tarvitsee tukea.

Pyhän äärellä, kirkossa, muistui lupaukset mieleen. Niin.. Minä en ole koskaan yksin.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Arjen Teologiaa - Kohtaaminen ruokapöydässä

Kiirastorstai iltana löysin itseni jälleen istumasta kirkon penkistä. Useamman vuoden ajan olen jaksanut kiskoa itseni juuri kiirastorstain iltamessuun. Toki olen yleensä pyrkinyt istumaan mahdollisimman edessä, jopa silloin kuin miulla oli siskoni lapsi mukana. Tällä kertaa oli kuitenkin toisin, sillä löysin itseni istumasta aivan kirkon takaosasta. Istuin hyvän ystäväni kanssa takapenkissä valmiina juoksemaan pakoon. Nyt halusin ennen kaikkea olla näkymätön, ilman ylimääräisiä katseita. Enkä halunnut, että kukaan näkisi lävitseni.

Saarnan aikana havahduin. Ei syyllistämistä. Lempeät sanat siitä, että pöydän ääressä olisi tilaa jokaiselle ja että saisi tulla sellaisenaan eikä ketään käännytettäisi pois. Niin... Minäkin sain mennä omien kipujeni ja haavojeni kanssa, mutta en näkymättömänä niin kuin olin toivonut. Tiesinhän minä, että minut nähtäisiin tuon pöydän ääressä, mutta se, että joku näkisi kaikkein kipeimmän suoraa sydämestä, kosketti.

Pöydän isätänä oli itse Kristus, joka on kutsunut kaikki. Ei hän tuominnut minua vajaavuuteni tai kipujeni vuoksi. Sain tulla tuon saman pöydän ääreen tasavertaisena muiden kanssa ja sain tulla kohdatuksi juuri sellaisena kuin olin: rikkinäisenä.