Ripaus sotkua ja sekamelskaa sekä saavillinen tempperamenttia, sisukkuutta ja periksiantamattomuutta. Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Kirjoituksia arjen hulinoista ja touhuista ja lapsettomuudesta sekä rakkaudesta geokätköilyyn sekä käsitöihin.


Translate

torstai 26. helmikuuta 2015

Kuva-analyysi 2015 - Haastekuva

Etna käynnisti tammikuussa kuva-analyysi haasteen. Kaksi kuvaa on jo analysoitu, ja edellisen haastekierroksen aloitti Uraäidin ruuhkavuodet. Etnan blogista Kädestä Pitäen löytyykin selkeät ohjeet siihen mistä tässä kuva-analyysi haasteessa on kyse, joten tästä pääset sinne lukemaan ohjeet. Turhaan kirjoittelen ohjeita uudestaan kun hyvät ohjeet on jo kerran laadittu.

Uraäidin ruuhkavuodet arpoi minut tämän kierroksen aloittajaksi ja tässä sitten olisi uusi kuva analysoitavaksi. Tekstit julkaistaan  sunnuntaina 22.3. Tämän jälkeen arvon seuraavan seuraavan aloittajan. Onnea kirjoittamiseen!


Aikaisempia postauksia kuva-analyysistä ovat kirjoittaneet:

Etna:

Uraäidin ruuhkavuodet:

Merianne:

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Akela, Sampo, Luotsi, Seppo...

Ilmoittauduin tuossa vuoden alussa momu akela/sampo kursille. Tosin enpä voisi oikein mitään muuta vaihtoehtoa ajatellakaan töiden vuoksi. Kurssi koostuu neljästä tapaamisesta ja noh.. Pääsin eilen ja olin myöhässä ja pääsen viimeisellä kerralla. Niin ja yritän ehti ensi kerralla. On hieman sellainen sampokurssi -kirjekurssilla fiilis. Syksyllä olisi vielä tarkoitus ilmoittautua MoMu-PJ -kurssille, jos sellainen tulee.

Juoksin tai siis autolla kurvasin töistä suoraan kurssille. Tai oikeastaan eteneminen on tietyllä tapaa verrattavissa etanaan, sillä ruuhka. Tiedät varmaan tunteen, jos seisot kymmenisen minuuttia yksissä ja samoissa liikennevaloissa.. Sen jälkeen oli vielä parkkipaikan metsästys, jossa muuten Helsingin tapaan keski, ja juoksu jalkaa partioasemalle. Siellä törmäsin tuttuihin ja olin eksyksissä. En meinannut sitten millään löytää oikeaa huonetta. Tähän päteekin hyvin tämä kolmas kerta toden sanoo. Piti paikkansa nimitääin nytkin ja pääsin istumaan ja hetkeksi hengähtämään.

Eilisen illan sisällössä ei juurikaan ollut mitään uutta. Tosin olen seikkailijoita ohjannut nyt reilun vuoden ja vielä kaiken lisäksi kahta hyvin, hyvin erilaista ryhmää. Partio-ohjelmaa on siis tullut selattua läpi. Toki tämä selkeytti asioita ja tietysti oli kiva tavata muita aikuisia partiolaisia. Ilta oli kiva. Naurua, keskustelua ja mikä parasta sain kahvia ja sain juoda sen ilman, että kukaan oli nykimässä hihasta.

Kyllä sitä aina välillä on huuli ihan pyöreenä kun on paljon tuollaisia outoja termejä. Minullekin. Mutta en olekaan mikään pitkän linjan partiolainen, mutta silti tiedän, että akela vastaa sudenpennuista, sampo seikkailijoista ja luotsi toimii aikuisena tukena tarpojissa, samoajissa ja vaeltajissa. Seppo onkin sitten ihan oma juttunsa. Se on nimittäin  seurakunnan työntekijä, joka tekee partiotyötä, eli toimii yhdyshenkilönä lippukunnille. Olen itse sampo, luotsi ja seppo. Niin ja siinä samalla teen hieman piiritasolla sisujuttuja.

Partio on oikeasti hyvinkin moni puolinen juttu. Eikä ollenkaan vain lasten harrastus nin kuin saattaa helposti luulla sellainen, joka ei ole vielä partiolainen. Pestejä on monenlaisia ja niistä löytyy jokaiselle jotakin. Osa pesteistä toimii lippukunnissa, osa piirissä ja tietysti mukaan mahtuu Suomen Partiolaistenkin pestejä. Lippukunnan johtaja mulle naureskelikin, kun kerroin ottaneeni sisuryhmän pestin vastaan, että pian huomaan istuvani pestissä Suomen Partiolaisissa. Noh jos ei nyt vielä kuitenkaan.




tiistai 24. helmikuuta 2015

Lapseton on ahne ja itsekäs

Johan pomppas jokunen aika sitten iltasanomista otsikko silmille. Luin jutun läpi ja kiehuin kiukusta. Kuinka joku voi sanoa noin? Miten kukaan voi sanoa noin? Hämmennystä ja turhautumista.

Toiset haluavat olla lapsettomia vapaaehtoisesti ja sitten on meitä, jotka kovasti omaa haluaisimme, mutta ei vaan lykästä. Onko sekin oma valinta, että haluaisin lapsen ja en ehkä voi saada sitä? Helppohan Paavin on huudella. Hänhän on antanut naimattomuuslupauksen.
"Yhteiskunta ja sen ahne sukupolvi, joka ei halua ympäröidä itseään lapsilla."                                                                                                          Paavi Franciscus
Niin, mutta minähän olen ahne ja itsekäs, ja vain sen vuoksi, että olen lapseton. Paavin mukaan ihmiset haluavat vain nauttia lihans himoista ja matkustelusta ja upttavat niihin rahaa. Mutta jos pariskunta, joka lasta haluaa ja ei sitä saa, ovat ahneita ja itsekkäitä ja ilmeisesti myös sielullisesti täysin turmeltuneita, niin entäpä sitten nunnat ja munkit? Sehän on vielä pahempaa! Hehän ovat antaneet lupauksen siitä, etteivät seksiä harrasta. Niin. Naimattomuuslupaus. Eikö se vasta olekin itsekästä?
" Valinta, ettei saa lapsia, on itsekäs."                                                                                                                                                                                   Paavi Franciscus
Minäkö itsekäs? Olen isekäs ja ahne, vain sen vuoksi, ettei minulla ole lasta. Niinhän se menee. Lapsettomana minä en voi tietää mitään ja olen ilmeisesti tyhmäkin. Kiukuttaa ja harmittaa. Lapsettomuus ei ole kaikille oma valinta. Ei todellakaan. Mutta en mnä sen vuoksi koe olevani ahne tai itsekäs vaan ennemminkin katkera.

Olen katkera siitä, ettei minulla ole ehkä koskaan mahdollisuutta tulla äidiksi ja siitä, että toisille raskaaksi tuleminen on helppoa. On niitä ihmisiä, joita ei tarvitse kun katsoa silmiin ja hups ollaan raskaana. Niin ja sitten on meitä, jotka ei saa lasta millään.

Mutta, lapset ovatkin lahja. Ei niitä tehdä vaan niitä saadaan.



maanantai 23. helmikuuta 2015

Kuva-analyysi 2015 -

Alunperin Etna käynnisti kuva-analyysi haasteen. Ja minä kun en millään osaa muotoilla ohjeita teille niin hyvin kuin on Etna sen tehnyt, laitan teille linkin hänen ohjeisiinsa. Sieltä älöytyykin kaikki tarvittava mukaan lähtemiseen. Ohjeet löytyvät siis täältä.


Hei, 

Kaipaan lämmintä syliä, jossa saan levätä. 
Kaipaan lämpimiä ja ystävällisiä sanoja.
Kaipaan turvaa ja lohdutusta.

Yksin en vielä selviä, olen vielä pieni. 
NIin pieni, ettei minua oikeastaan edes ole.
Olen se ilma, jota hengitätte.
Olen se tuuli, joka liikuttaa lehtiä.
Olen se, mitä te ette voi vielä nähdä. 
Olen jotain, jota ei oikeastaan vielä edes ole. 

Minulla on hyvin pienet sormet.
Hyvin pienet silmät ja hyvin pieni suu. 
Ei niistä vielä tiedä kummalta ne on, vai onko kummaltakaan. 

Toivottavasti tulen ehjänä ja terveenä teille. 
Aina on myös mahdollisuus, etten pääsekään, vaan
joudun jäämään tänne enkelten hellään huomaan. 
Toivottavasti saan kulkea rauhassa, ilman kiirettä.

Malttakaa vielä. Saavun kyllä. 
Sitten kun on oikea aika. 

Tuike


sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kuulumisia ja töitä

Viikko alkaa taas olla ohi. Tähän viikkoon on mahtunut kaikenlaista. Töitä tosin lähinnä, sillä puolet viikosta meni lasten kanssa leirillä. Blogin äärelle en ole jaksanut istahtaa. Tosin en olisi kyllä oikein ehtinytkään.

Luin tänään Blogitaivaan kirjoituksen kohtaamisesta. Jäin miettimään sitä paljon. Mietin kohtasinko oikeasti nuo lapset leirin aikana vai suoritinko minä vain. Olinko oikeasti läsnä? Toivon, että olin. Toivon, etteivät omat kipuilut näkyneet lapsille.

Vaikka leirin jälkeen oli hyvin sosialisoitu olo ja en olisi yhtään jaksanut leikkiä sosiaalista, oli illalla pakko vielä tsempata. Eilinen menikin sitten tehokkaasti leirikoomasta. En todellakaan muista milloin olisin ollut noin poikki leirin jälkeen. Leiristä parasta oli ehdottomasti bussimatka kotiin päin. Niin ja kahvi.

Tässä vielä hieman kuvia viikon varrelta. 








perjantai 20. helmikuuta 2015

Kelpaan sellaisena kuin olen!

Tämä postaus on  tehty yhteistyössä Bloggaajien Blogiyhteistön eli BB-kamujen kanssa. Käy vilkaisemassa myös seuraavat kirjoitukset:

Meriannen


Paljon puhutaan ulkonäöstä ja ulkonäköön kohdistuvista paineista. Naamaan isketään kilokaupalla meikkiä ja hiukset pilataan jatkuvalla ja tiheään tahtiin toistuvalla värjäämisellä. En väitä, ettenkö itse käytäisi meikkejä tai värjäisi hiuksiani, mutta en tee sitä toistuvasti. Meikkejä käytön töissä esim. isoissa kouluyhteistyö -jutuissa tai silloin jos minun pitää puhua isolle kuulijajoukolle. Hiuksia värjään n. puolen vuoden välein ja silloinkin kestosävyllä, joka on hyvin lähellä omaa hiusten väriä. 

Ai miksi? Miksi en käytä meikkiä tai juurikaan värjää päätäni?
Paljon liikkuvana on helpompaa olla meikitön.
Oikeastaan ensimmäinen syy meikittömyyteen on liikkuminen. Liikun paljon ja monenlaisessa maastossa. Ja kun tulee kuumaa ja hiki virtaa, ei mikään ole är-syttävämpää kuin se tunne, että meikit leviää. Toinen syy on se, ettei iho pää-se hengittämään meikkikerroksen alta kunnolla. Olo on silloin jotenkin tunkkai-nen ja ahdistava. Niin ja kolmas syy on oikeastaan se, etten todellakaan jaksa aamulla herätä aikaisemmin, jotta ehtisin meikkaamaan ja laittamaan hiukset kunnolla ja nätisti. Katson enemmin jakson Bonesia aamukahvin kera, kuin vie-tän sitä aikaa kylppärissä peilin edessä. 

Toki meikittömyyteen liittyy muutakin. Olen sellainen kuin olen. En halua liikkuvana ja tunneherkkänä ihmisinä joutua kokoajan varomaan meikkiä. Puhun käsillä, nojaan käsiini ja silmätkin kutisevat suhteellisen paljon. Mitä siitä tulisi meikkien kanssa? Noh ei mitään. Ja mitä sitten tulee hiusten värjäämiseen.. Punainen piilopikmentti. Aah, miten ihana asia se onkaan. Voin siis käyttää vain tiettyjä värejä, muuten lopputulos saattaa olla jotain ihan muuta, kuten vaikka vihreään taittuva. (Näinkin on käynyt ja lopputulos on se, että suurin osa ruskeansävyistä on pois suljettu.) Ja omaa sävyä käyttämällä hiukseni ovat kuitenkin luonnolisen näköiset ja ne eivät ole ristiriidassa kokonaisuuteen. Ja toisaalta, hiukseni kasvavat sen verran nopeasti, että saisin toisenlaisella värillä olla värjäämässä päätä jatkuvasti. En kuitenkaan halua pilata pitkiä suhteellisen hyvä kuntoisia hiuksia värjäämällä niitä jatkuvasti. 
Avaintekijänä on mukavuudenhalu.
Nautin siitä, että saan olla luonnollinen. Se on osa minua. Minun tehtävni on töissä ollessani opettaa myös lapsille ja nuorille, että he kelpaavat sellaisina kuin ovat ja etteivät he tarvitse kiloa meikkiä tai hiusten ja ripsien pidennyksiä kelvatakseen. Yritän olla heille mallina. Aina siinä ei tietenkään onnistu, mutta lähtökohdat ovat hyvät. Ei ole kahta samanlaista ihmistä (paitsi, että nuoret heittävät tähän usein, että no onpas: identtiset kaksoset), jotka ajattelisivat ja tuntisisvat tismalleen samalla tavalla. 

Ennen kaikkea haluan olla luonnollinen. Tiedän kyllä, ettei vartaloni ole missään missin tai urheilijan mitoissa ja välillä se ahdistaa suunnattomasti. Vyötärölle kerääntyy ylimääräistä. Toisaalta samalla ajattelen, että se tekee minusta luonnollisen. Joku on joskus myös kysynyt, että omistanko silikoonit, niin en todellakaan. Kyllä ne on ihan luomut. Nekin. 

Avaintekijänä on mukavuudenhalu. Se on ainakin omalla kohdallani hyvin merkittävä asia. Saatan helposti pukea päälle kuorihousut töihin lähtiessä ja kiskoa päälle fleecen. Toki on töissä niitä tilaisuuksia, joihin pukeudun farkuista jakkupukuun, riippuen siitä kuinka edustavana pitää olla. Ja lämpimällä ilmalla ei ole mitään niin mukavaa kuin laittaa jalkaan puuvillahousut, jotka ovat hengittävät ja viileät. Muodin mukaanhan minä en kulje. En kisko päälleni mahdollisimman lyhyttä vaan ennen kaikkea mahdollisimman mukavaa. 
Tälläinen minä olen todellisuudessa
En minä ole täydellinen. Kyllä minä sen tiedän. Painoa voisi olla hieman vähemmän ja kroppa hieman kiinteämpi. Näen itsessäni paljon vikoja, jotka ärsyttävät ja usein mös ahdistavat. Niinä hetkinä yritän muistaa sen, että tälläinen olen ollut jo silloin kuin miehen kanssa tavattiin ensimmäisiä kertoja. Taisin istua kotisohvalla gollagehousuissa ja väljässä fleecetakissa, meikittä ja hiukset nopeasti kiinni sutaistuna. Olin juuri sellainen kuin olen. Minä tiedän, että kelpaan hänelle tälläisenä kuin olen ja hän rakastaa minua silti. Joten miksi en kelpaisi itsellenikin? 

Kelpaan juuri sellaisena kuin olen!

Täysin luomu Suomineito Suomirouva
 Samasta aiheesta voi käydä lukemassa lisää:

tiistai 17. helmikuuta 2015

Rakkausviikko - Koonti

Viime viikko vierähtikin rakkausviikon merkeissä. Pitkästä aikaa tuli oikeasti paneuduttua uutisiin ihan kunnolla ja taisihan tuo olla ensimmäisiä kertoja kun tuolla tavalla kirjoitan jonkun jutun pohjalta.

Viime viikko herätti paljon ajatuksia juurikin rakkauteen liittyen. Oli mukava palata muistoissa taaksepäin siihen hetkeen, kun viesti lähti väärään numeroon. Muistoja nousi paljon pintaan viikon aikana. Sellaisiakin asioita, joita en ollut muistanut ollenkaan.

Vaikka sitä tulikin kirjoitettua saman aihepiirin asioista koko viikon, tuntuu silti siltä kovinkaan paljon en samasta asiasta jauhanut vaan aina löytyi jokin uusi näkökulma.

Tässä vielä koontina kaikki rakkausviikon postaukset:


Ehkäpä tässä rohkaistun toteuttamaan muitakin teemaviikkoja täällä blogin puolella. Tästä rakkausviikko -kokeilusta kun jäi itsellekin hyvä mieli. Ehkä ensi vuonna rakkausviikon alla pureudun siihen ystävänpäivän kääntöpuoleen eli yksinäisyyteen.

Tälle keväälle otetaan muuten ideoita vastaan teemaviikkojen toteutuksen suhteen. Millaisista asioista haluaisit lukea?

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Maraton 2016?

Harmikseni bongasin vasta nyt, että Kuopiossa olisi Finland Ice Skate 2015 maraton ensi viikonloppuna. Tällä aikataululla kun ei ole mitään mahdollisuutta siihen osallistua. Noh siinäpä olisi ensi vuodelle tavoitetta.

Viime vuonna osallistuin tosiaan rullaluistelun puolikkaalle maratonille ja kisassa alitin oman pohja-aikani. Ensi vuodelle tavoitteet ovat korkeammalla. Puolikasta en edes harkitse vaan tavoiteeksi on asetettu 50 kilometriä. Jos se puolikas meni rullaluistimilla mäkisellä reitillä, ei pitäisi 50 kilometriä olla tasaisella mikään ongelma.

Tavoite on siis asetettu ja treeniohjelmaa mietitty. Niin ja FIM:n postituslistalle tietenkin liitytty. Aika näyttää, mutta into on kova. Toki tavoitetta voi aina laskea, jos alkaa hirvittämään. Pitää siis aloittaa luistimien läpi tsekkaus ja tarvittaessa hankkia uudet. Niin ja ensi vuotta varten pitää varmaan katsella hieman toisen tyylistä ulkoiluvarustusta talvelle.

Tästä se lähtee. Vuosi aikaa saada itsensä hyvään kuntoon. 

Rakkausviikko - Kestävän parisuhteen resepti


Kuvahaun tulos haulle me to youRakkausviikko alkaa olemaan takana ja mikäpä olisikaan parempi lopetus mahtavalle viikolle kuin kestävän parisuhteen resepti. Taustatyötä tehdessä löytyikin päivän postaukselle sopiva artikkeli 11.2.2015 Iltalehdestä. Parisuhteellen on tutkimusten mukaan löydetty kolme yhdistävää tekijää: suhteeseen sitoutuninen, oma tila ja hellyys. Saman tutkimuksen mukaan pelkkä rakkaus ei ole riittävä. Tosin olenkin tainnut jossain aikaisemmassa kirjoituksessani todeta, että rakkaushan on loppupelissä tahtotila. Kuitenkin kestävän parisuhteen reseptiin rakkauden lisäksi tarvittaan noita kolme ainesosaa. Tutkimuksenhan on siis julkaissut Body + Soul. 

Kestävän parisuhteen resepti

Reilusti rakkautta
Roppakaupalla suhteeseen sitoutumista
Luontevasti omaa tilaa
Aimo annos hellyyttä

Valmistus vaiheessa on hyvä ottaa huomioon aineksien sivuainekset ja sen mitä ne pitävät sisällä. Lisäksi on tärkeää tunnistaa niiden tarpeet itsessä sekä kumppanissa. Tässä vaiheessa on toki jo hyvä varoittaa, ettei kukaan onnistu leipomaan täydellistä parisuhteen kakkua yksinään, vaan kyseessä on aina tiimityöskentely, joka tuottaa varmasti parhaimman lopputuloksen. Tarkastellaanpas ensin yhdessä hieman ainesosia ennen kuin päästään sekoittamaan niitä suureen laakeaan astiaan. Muistathan sekoittaa ensin kuiva-aineet ja vasta sen jälkeen lisätä nesteet joukkkoon. 

Suhteeseen sitoutuminen

Suhteeseen sitoutuminen ei ole vain ja ainoastaan sitä, että nautitaan toisen seurasta tai vietetään aikaa yhdessä. Siihen sisältyy paljon muutakin. Ennen kaikkea kyse on siitä, että kumpikin tekee töitä yhteisen suhteen ja yhteisen hyvinvoinnin eteen. Se vaatii toisinaan uhrauksia ja toisinaan kompromissit riittävät. 

Omaa tilaa

Joku tarvitsee sitä enemmän ja joku toinen puolestaan vähemmän. Parisuhteessa on kuitenkin kyse yksilöistä, joilla on oma tahto. Pariskunta ei elä symbioosissa, vaikka he eläisivät yhdessä. Joskun on ihan tervettä viettää omaa aikaa ilman, että toinen on lähellä. Miten olisi oma harrastus? Se voisi olla mahdollisuus ajatella ja rentoutua. Omaan tilaan kuuluu myös luottamus ja kunnioittaminen. On hyvin vaikea ottaa omaa tilaa, jos toinen pelkää koko ajan sitä, että mitä tapahtuu kun hän ei ole paikalla. 

Hellyys

Pienet suukot, sylikkäin ja läheikkäin oleminen. Ehkä selän silitys. Niin ja aivan ehdottomasti halailu. Hellyys on sitä, että toiselle osoitetaan se kuinka tärkeä hän on. Hellyydessä kyse onkin hyvin pitkälle läsnäolosta, kuuntelemisesta ja sanattomasta viestinnästä. Ajattele jos kummapanisi ei koskaan koskisi sinuun tai jos hän ei katsoisi sinua silmiin ja hymyilisi. Mahtaisi tuntua epämukavalta. Hellyyteen kuuluu kaikki ne pienet sanat ja teot, jotka osoittavat sen, kuinka arvokas toinen on ja miten paljon toisesta välitetään. 

Rakkaus

Joku saattaisi sanoa, ettei sitä olekaan tai ettei sitä välttämättä tarvita kestävän parisuhteeseen. Niin, ei sitä välttämättä tarvita. Onhan se todistettu jo muualla maailmassa, jossa järjestetyt parisuhteet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Rakkaus tuo kuitenkin oman lisänsä parisuhteeseen. Se tekee parisuhteesta kestävän, sillä rakkaus on tahtotila. Toinen syy miksi se vahvistaa parisuhdetta on se, ettei ihminen joka aidosti rakastaa toista, halua loukata kumppaniaan. Niin ja ehkä rakkauden kohdalla kyse ei olekaan kestävästä parisuhteesta vaan onnellisesta parisuhteesta. 
Kuvahaun tulos haulle me to you
Valmistus

Näillä raaka-aineilla saadaan aikaiseksi onnellinen ja kestävä parisuhde, mutta vain silloin kun siinä on molemmat osapuolet leipomassa. Parisuhde ei koskaan ole symbioosi vaan siinä on kaksi ihmistä pelissä mukana yksilöinä Kuitenkin se toinen täytyy ottaa huomioon. Kestävä parisuhde voi hyvin ja siitä on pidetty huolta. Jokainen pariskunta tarvitsee oman ajan lisäksi myös sitä yhteistä aikaa kodin ulkopuolella. Ne on niitä hetkiä, jolloin yhdessä saadaan nauttia jostain erikoisemmasta tai vaikka ihan arkisemmastakin asiasta. 

Tärkeää on kuitenkin muistaa, että se mikä toimii jollain toisella pariskunnalla ei välttämättä toimi teillä. Kun pariskunnassa on kaksi yksilöä, on heidän välinen suhteensa aina ainutlaatuinen ja juuri heidän näköisensä. Kestävään ja onnelliseen parisuhteeseen on kenellä tahansa mahdollisuus. 

lauantai 14. helmikuuta 2015

Rakkausviikko - Parisuhdetta ja ystävyyttä ála Mikki ja Minni Hiiri



Minni ja Mikki ovat olleet pariskunta jo ties kuinka pitkään. Is nostikin heidän esille rakkausviikon kunniaksi. Toisaalta jos katsomme Minnin ja Mikin parisuhdetta tarkemmin, niin saamme huomata, että samat asiat pätevät myös ystävyyteen.

Ehkä yksi Minnin ja Mikin onnen salaisuus on se, että he ovat aikojen saatossa oppineet hyväksymään toisensa juuri sellaisina kuin ovat. He tietävät toistensa viat ja sen missä tilanteissa toinen saattaa helposti unohtaa ihan mitä vain. Niin ja ennen kaikkea se, ettei kumpikaan heistä aristele myöntää sitä, että olisi ollut väärässä. 

Mielestäni ehkä yksi tärkeimmistä ominaisuuksista niin parisuhteessa kuin ystävyydessäkin on se, että rehellisesti ja avoimesti voi myöhtää erehtyneensä. Omien virheiden myöntäminen ei koskaan saisi olla liian vaikeaa. Vain virheiden kautta voi oppia jotain uutta. Jos ei mitään muuta niin ainakin itsestään. Myös toisen hyväksyminen sellaisenaan on hyvinkin olennaista. Ei toista voi muuttaa olemaan sellainen kuin hän ei oikeasti ole, mutta itsessään voi aina tehdä pieniä muutoksia ja hyväksymisestä on hyvä aloittaa. 

Kuvahaun tulos haulle mickey and Minnie mouse kissMikin ja Minnin taipaleella ei kaikki ole aina mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Mikki innokkaana salapoliisina unohtaa töiden kutsuessa kaiken muun. Myös treffit Minnin kanssa. Kuinka paljon Minnillä onkaan ollut siinä kestettävää ja kerta toisensa jälkeen anteeksi annettavaa. Mikki on kuitenkin oppinut sen olennaisemman, nimittäin pyytämään anteeksi. 

Anteeksi on loppupelissä hyvinkin pieni sana, mutta aika usein huomaa, että sen sanominen on todella vaikeaa. Niin ja toisaalta jos aina ollaan vain pyytämässä anteeksi ja silti ei tapahdu mitään muutosta niin kyllähän sana kokee siinä tietynlaista inflaatiota. Helposti tulee mieleen, että toisen pyytäessä anteeksi, ei hän sitä oikeasti takoita, sillä sama meno jatkuu kuitenkin ja kaikki olisi kuin pois pyyhittyä yhden pienen sanan takia. 

Onhan se näin ystävyydessäkin. Ystävä, joka on aina myöhässä tai peruu viime tipassa ja pyytää anteeksi, ei loppupelissä ole kiinnostunut ystävänsä asioista. Se ei ole toisen arvostamista, jos aina saa odottaa tai miettiä loppuun asti, että tuleekohan hän tällä kertaa paikalle. Kaikkea ei anteeksi-sanalla kuitenkaan voi korjata. 

Minni on saanutkin monta kertaa huomata sen, että Mikki ei aina muista ilmestyä treffeille tai jotenkin ihmeen kaupalla Mikin vuoksi kauneushoito menee pieleen. Toisaalta myös Mikki on varmasti saanut pettyää siihen, että hänen antamalleen lahjalle onkin käynyt köpelösti. Kuitenkin heistä molemmat ovat huomanneet myös sen, ettei se tilanne aina vaihtamalla parane. Niin ja toisaalta saattaahan sitä kuka tahansa huuhtoa esimerkiksi lahjaksi saadun puhelimen vaikka vessanpöntöstä alas. Joten vahinkojahan sattuu kaikille. 
Kuvahaun tulos haulle mickey and Minnie mouse kiss

Minnin ja Mikin vinkit kestävään parisuhteeseen ja ystävyyteen siis vielä kootusti:

 - Hyväksy toinen juuri sellaisena kuin hän on.
 - Älä yritä muuttaa toista.
 - Pyydä ja anna anteeksi.
 - Aina ei tarvitse olla oikeassa.
 - Omat virheet voi aina myöntää.

Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Arjen Teologiaa - Jumalan silmissä kaunis


"Mitä ajattelit tänä aamuna katsoessasi peiliin? Tai mitä ajattelet yleensä kävellessäsi peilin ohi ja nähdessäsi siitä itsesi? Luulen, että suomalaisissa peileissä on jotakin vikaa. Ne tekevät kauniista ja normaalivartaloisista ihmisistä rumia."

En ole koskaan ajatellut itseäni kauniina. Olen aina nähnyt itsessäni jotain vikaa silloin kuin katson peiliin. En ole yhtä siro kuin sisareni. Massaa on enemmän. En ole myöskään silmälasien tulon jälkeen pitänyt kasvojani kauniina. Olen vain yksi rillipää muiden joukossa, jonka kasvoille lasit ei tunnu istuvat ollenkaan. Olen monta kertaa katsonut peiliin ja huomannut sen, kuinka sieltä katsoo takaisin ruma ja vastenmielinen ihminen. Kroppa tuntuu lihavalta ja olo on ihan kamala. Niin ja minä olen aikuinen. Ja silti edelleen voin sanoa kehon kuvani olevan vääristynyt. Ainakin jossain määrin.

Yritän katsoa peiliin armollisemmin. Keskittyen positiiviseen. Kauniit silmät ja hymy kuopat. Huomaan ne ensimmäisenä. Pitkät ja hyväkuntoiset hiukset. Niin, joo mutta eiväthän punapäät pääse taivaaseen. Niin sanotaan Raamatussakin. Koitan kuitenkin unohtaa sen. Yritän keskittyä muuhun. Kokonaisuuteen.

En ole liian laiha, enkä varsinaisesti lihavakaan. Miksi siis koen, että painoa olisi saatava pois? Enkö minä kelpaa tälläisenä kuin olen? Kysymykset poukkoilevat ihan mihin sattuu omassa mielessäni ja en saa katsettani irti peilikuvasta. Mikä minussa on vikana, kun en kelpaa itselleni? Istahdan alas. Olo on parempi kun ei katso peiliin. En näe itseäni ja voin hengähtää. 
"On olemassa vain yksi minä. Olen ainutlaatuinen ja erityinen. Olen Jumalan kuva. Hän on luonut minut ja rakastaa minua. Hän näkee minussa paljon hyvää. Hän haluaa auttaa minua kasvamaan entistä enemmän siksi, joka oikeasti olen. Ei minun tarvitse olla niin kuin joku muu, vaan saan olla juuri minä."

Nousen ylös ja ravistelen itseäni. Nostan katseeni peiliin ja pakotan itseni kohtaamaan totuuden silmästä silmään. Katson tarkkaan peilikuvaani. Jokin on muuttunut. Näen nuoren naisen, jolla on siniset, kauniit silmät, joissa pilkahtelee huumori. Näen kasvot, joita reunustaa hieman punertavat pitkät hiukset. Näen suun, joka hymyyn noustessaan paljastaa kauniit hymykuopat. Katson tarkemmin ja näen peilistä tasapainoisen nuoren naisen, joka ei ole liian lihava tai liian laiha. Näen naisen, joka uskaltaa laittaa päälleen kireähkön topin, vaikka vatsa hieman pömpöttäisikin. 

Näen siinä hetkessä itseni jonkun toisen silmillä. Niin, olen kaunis juuri sellaisena kuin olen ja kelpaan juuri sellaisena kuin olen. Ei tarvitse olla mitään muuta. Päässäni pyörivät tutut sanat: 
"Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä."
Niin, minut on luotu juuri tälläiseksi ja vain sillä on merkitys. Tärkeintä on kokonaisuus, ei yksityiskohodat. Ja armollisuus. Minä saan olla minä, eikä minun tarvitse oolla kukaan muun. Vain sillä on merkitystä. Tyyneys ja rauhallisuus valtaa mieleni. Olen sittenkin kaunis. Omalla tavallani. Ja ennen kaikkea olen Jumalan silmissä kaunis. Vain sillä on väliä. 

Rakkausviikko - Kirjeitä rakkaalle

Jokainen on varmaa elämänsä aikana jossain kohtaa kirjoittanut rakkauskirjeen. Minäkin olen. Tosin enpä muista, että olisin rakkauskirjeitä kirjoitellut ainakaan omalle miehelleni. Hänelle olen lähettänyt kortteja ja ennen häitä, oikeastaan polttarireissulta, tuli lähetettyä todellinen rakkauskirje tai no rakkauskortti tuolle miehelle.

Harva ehkä osaa millään tavalla mieltään minua romantikoksi, mutta kyllä minäkin sitä olen. Harvoin tulee kirjoiteltua rakkauskirjeitä, mutta enemmän osaan arvostaa niitä arjessa tapahtuvia hellyydenosoituksia. En minä kaipaa kauniita sanoja paperilla vaan sitä, että joku pitää kiinni.

Toki rakkauskirjeen saaminen varmaan ilahduttaisi mieltä, mutta en minä sitä tarvitse uskoakseni, kuinka paljon tuo mies minua rakastaa.

torstai 12. helmikuuta 2015

Rakkausviikko - Millainen on hyvä ystävä?

Tämän päivän artikkeli on viime vuoden rakkausviikolta. Is oli tehnyt listaa siitä millainen on hyvä ystävä. Ystävyydestä puhutaan hyvin paljon, etenkin näin ystävänpäivän alla. Mammalaiffii -blogin kirjoittaja kirjoittikin oikein loistavan kirjoituksen ystävyydestä eilen omaan blogiinsa ja se on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kannattaa siis käydä vilkaisemassa.

Itselläni on muutama oikein hyvä ystävä, joiden kanssa olen saanut kulkea monen vuoden ajan yhdessä. Itse arvostan ystävyydessä sitä, ettei toinen luo paineita sille, että pitäisi tavata tai soitella usein. Oma työkalenteri kun huutaa punaista, ei aina jaksa olla enää sosiaalinen työpäivän jälkeen. Siitä huolimatta ystäville löytyy aikaa: puheluiden ja tapaamisten merkeissä.

Millainen sitten on hyvä ystävä? Itse en varmaan useinkaan täytä hyvän ystävän kriteeriä juurikin tuon kalenterin ttäyttymisen vuoksi. Kuitenkin koen ystävänä olevani sellainen, jolla on aikaa pysähtyä kuuntelemaan ystäviäni ja ne minulle rakkaimmat ystävät sen kyllä tietävät. He tietävät, että voivat soittaa milloin tahansa, olipa sitten yö tai päivä. He myös tietävät, että tarpeen vaatiessa saavun paikalle niin nopeasti kuin suinkin pääsen.

Minulle nämä ystävät ovat äärimmäisen tärkeitä. Ehkä osoittain siksi, että yhdessä on koettu niin paljon, mutta ennen kaikkea sen vuoksi, että heidän kanssaan voin olla juuri se kuka olen ilman, että minun tarvitsee olla mitään muuta. Sosiaalialan työntekijänä tuo on vain helpottavaa.

Samaa toivon myös omille ystävilleni. Toivon, että he voisivat olla myös minun seurassani juuri sellaisia kuin ovat. Ilman mitään paineita. Ennen kaikkea ystävät ovat aarteita. Niitä aarteita, joista on hyvä pitää kiinni. Sellaisia minun ystäväni ovat minulle.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Rakkausviikko - "Mä voitan sen mennen tullen"

Bongasin tänään rakkausviikon teemaan liittyen Is:n sivuilta jutun siitä, miten oma kumppani on löytynyt. Olen hyvin vähän puhunut meidän kertomuksesta, mutta ehkä tällä kertaa sen voisi paljastaa. Vihkipapin tapaamisessakaan emme paljastaneet koko totuutta.

On vaikea ajatella, että onni saattaa lymytä ihan missä tahansa. Sellaisessakin paikassa, josta sitä ei voisi ikinä arvata. Moni on löytänyt elämän kumppaninsa netistä ja osa puolestaan yhteisen harrastuksen tai tuttujen kautta. Ja löytyyhän toki näitäkin pariskuntia, joiden yhteinen polku on alkanut rippikoulusta. Me emme mieheni kanssa lukeudu mihinkään näistä. Meidän yhteinen polku on alkanut nimittäin väärään numeroon päätyneestä tekstiviestistä.

Olin lähettämässä hyvälle ystävälleni viestiä, jossa kommentoin eräässä televisio-ohjelmassa esiintyneen miehen takamusta samalla viitaten exsääni. Ja ennen kuin ehdin tajuamaan ja lähettämään pahoittelut siitä, että viesti oli lähtenyt väärään numeroon, tuli vastausviestissä takaisin kommentti, että mulla on parempi ja voitan sen mennen tullen. Hämmentyneenä luin viestiä uudestaan ja uudestaan. Siitä se, juttu sitten lähti.

Kävimme pitkän keskustelun siitä, että Spiderman on huono, koska se tuppaa aina sitomaan ja Batman taas puolestaan on aivan liian muovinen. Taisi siinä tulla käytyä läpi lähes kaikki supersankarit ja kaikki päätyi tietenkin Sherkkiin. Mikäpä olikaan parempi tapa päättää tuo keskustelu kuin se, että kutsuin keskustelukumppanini meille katsomaan Sherkkiä, koska minulla oli siskoni kanssa Shrek -maratoni päällä pääsiäisen kunniaksi. Kirjoitin silloin tuon viestiketjun talteen. Onneksi niin tein, sillä siihen ketjuun sisältyy meidän yhteisen tarinan alku.

Tuon ensimmäisen viestin lähettämisestä on melkein 7 vuotta ja nämä vuodet ovat olleet ehdottomasti elämäni onnellisinta aikaa.Toki matkaan on mahtunut kaikenlaista eikä elämä ole ollut mitään ruusuilla tanssimista. Kuitenkin vihkipappimme toteamus häidemme jälkeen siitä, että meissä riittää potentiaalia, lämmittää mukavasti mieltä.
"Teidän elämän kirjoissanne tapahtui ratkaiseva käänne, kun Voikku lähetti tekstiviestin väärään numeroon. Ei sitä silloin osannut ajatella, miten merkittävä tuosta vahinkoviestistä voisi tulla. Pian huomasitte viihtyvänne yhdessä ja aloititte seurustelun. Emme siis voi puhua vahinkoviestistä. Emme voi puhua väärästä numerosta, johon viesti vahingossa Voikun puhelimesta päätyi. Sen sijaan saamme puhua johdatuksesta, asioiden ihmeellisestä järjestymistä ja siitä, miten elämä yllättää meidät monessa kohtaa." (M.T.)
Häissämme pappi onnistui hienosti mielestäni kääntämään vahinkoviestin johdatukseksi. Ehkä niin oli tosiaan tarkoitus. Ehkä kyseessä oli tosiaan johdatus yhteiselle taipaleelle tai ehkä kyseessä oli kohtalo. Oli miten oli, mutta tuo viesti on ehdottomasti muuttanut minun elämäni kokonaan. Sen myötä elämääni löytyi rakkaus.

Niin.. Toiset löytävät toisensa baarista tai netistä, mutta minä löysin oman rakkauteni väärästä numerosta. Ei ollenkaan huono tarina jälkipolville kerrottavaksi.

Miten sinä tapasit oman kumppanisi? 

tiistai 10. helmikuuta 2015

Rakkausviikko - Mitä rakkaus on?

Siitä lauletaan, siitä kirjoitetaan kirjoita ja tehdään elokuvia, mutta mitä se todellisuudessa on? IS kävi kysymässä erään päiväkodin lapsilta, että mitä on rakkaus ja ystävyys. Ja lapset tietenkin kertoivat sen. Kyllä heitä kuunnellessa hieman hymyilytti. Toisinaan lapsi näkee asiat paljon selkeämmin kuin aikuinen. 

Eilen huomasin, että rakkauteen ja ystävyyteen pätee hyvin piitkälle samat säännöt. Molemmissa on kyse välittämisestä ja tukemisesta. Siitä, että seistään rinnalla. Rakkautta on monenlaista. Ystäviä ja perhettä rakastaa ihan eri tavalla kuin mitä rakastaa omaa puolisoaan tai omia lapsiaan. 


"Rakkaus ei ole toinen toisensa tuijottamista silmiin,
vaan katsomista yhdessä eteenpäin samaan suuntaan."

aforisrmi

"Rakkaus on ennen kaikkea ihmisen lahja toiselle"
aforismi

Niin.. Nuo aforismit mielestäni kiteyttävät hyvin sen, mistä rakkaudessa on kyse, mutta rakkaus on myös paljon muutakin. Tässä teille minun pohdintojani  muutamia ajatuksia siitä mitä rakkaus on.

Rakkautta on...
.. kulkea käsi kädessä
.. etteivät sanat riitä
.. olla lähekkäin
.. lopullinen vastaus
.. antaa hänelle kukkia
.. lähettää romanttisia textareita toiselle
.. lämmin ajatus.

Rakkautta on...
.. nähdä hymysi varjo
.. kun kaksi sydäntä lyö samaan tahtiin
.. lämmin syli kylmällä ilmalla
.. hieroa hänen kipeää selkäänsä
.. lämmitellä yhdessä
.. tietää, että hän on sinun 

Rakkautta on...
.. laulu, joka muistuttaa hänestä
.. saada tukea silloin kun sitä tarvitsee
.. se kun tuntee itsensä taas lapseksi
.. se mikä nousee ongelmien yläpuolelle
.. kun hän on aina mielessä

Rakkautta on...
.. valmiiksi keitetty aamukahvi
.. hetki ilman kiireitä
.. hellä kosketus
.. kevyt suudelma
.. kaikkialla mihin katsot

Kun tuota listaa katsoo niin huomaan sen kuinka monipuolista rakkaus on. Se on kaikkea tuota ja paljon, paljon enemmän. Sille kaikelle mitä rakkaus on ei löydy edes sanoja. Ja toisaalta tarviiko kaikelle sanoja? Eihän kukaan tule kertomaan minulle sitä, kuinka paljon rakastan jotain ihmistä. Minä tiedän sen ihan itsekin. En tiedä miten, mutta kyllä sen tietää. Eli rakkaus on kuitenkin jotain sellaista mitä meistä kukaan ei voi tietää. 

Ja jottei unohdu niin... "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersu, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa... Niin pysyvät nämä kolme; usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus."

Tuossa on kaikki se mitä haluan ajatella, että rakkaus on. Toivon, että se kestää kaiken. Ja toivon, ettei se koskaan katoa, sillä ilman rakkautta en olisi mitään. 

Mitä rakkaus on sinun mielestäsi? Entä mitä se merkitsee sinulle?

maanantai 9. helmikuuta 2015

Ilahduta blogikaveria -haaste

"Kaappasin" haasteen kädestä pitäen -blogin Elinalta. Ehkä osoittain siksi, että toteutin vastaavan tempauksen viime vuonna facebookin puolella ja siitä jäi itselle älyttömän hyvä fiilis. Olin miettinyt jo aikaisemmin jotain vastaavaa tälle vuodelle, mutta en suoraan halunnut samanlaista toteuttaa, joten tämän haasteen kierto tuntuikin jotenkin omalta. :) Kiitokset siis Elinalle, siitä, että antoi kahdelle nopeimmalle mahdollisuuden tämän. :)

Jokainen tarvitsee joskus piristystä. Joten tässä siiss haasteen säännöt ja mukaan haastetut bloggaajat. 

Haasteen säännöt:
- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja 
haastat mukaan valitsemasi bloggaajat.
-Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen 
blogissaan, laita ilahdusasia vireille. 
-Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla 
esim. postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun 
tai jotain omatekemää. 
-Ilahduttaa voit myöss vaikkapa komnettien tai sähköpostin välityksellä. 

Ja minun pitäisi miettiä, että kenelle haasteen heitän tällä kertaa. Tiedän monia hyviä bloggaajia, jotka varmasti osaisivat arvostaa tälläistä, mutta omalla tavallani haluaisin muistaa nyt heitä, jotka eivät vielä ole haastetta saaneet, mutta ovat sen ehdottomasti ansainneet.


Nämä bloggaajat ovat ehdottomasti ansainneet tämän haasteen. Jokainen omien syidensä vuoksi. 

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Helmikuun hetkiä ja ystävän kuukausi, kooste 1

Kaksi kuva haastetta instagramin puolella. Periaatteena molemmissa, että kuva päivässä, mutta ihan en ole siihen pystynyt. Tämän kuun hetket kun on ollut noh,.. jotain ihan muuta kuin kovin kuvattavia otoksia. Ja toinen mikä hieman on rajoittanut on pitkät päivät töissä.

Mutta viikko siis takana ja jotain hetkiä sain talteen poimittua.
Ei uusia vaan vanhoja ystäviä, joita on joskus kiva muistella.
Ystävän lohdutus silloin kun sydän on murtunut. 
Ystävyydessä on taikaa. Sen tietää Pikkuponitkin. 
Koiraaystävän nauttiminen puistossa.
Hyvä ruoka, parempi mieli ja itse tehty on parasta.
Jokaisella on erilaisia lahjoja, joista jakamalla voi rikastuttaa muita.
Hymy tai siis sen yritys. Voin kertoa, että tällä viikolla on hymy ollut aika tiukassa.
Iltalenkki koiraystävän kanssa.
 Uutta viikkoa kohti. Ehkä löydän taas hymynkin jostain kaiken tapahtuneen jälkeen. Ehkä jaksan töissä yrittää olla niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Ehkä ja ehkä...






Rakkausviikko - Muista kertoa, että rakastat

Iltasanomien kolumnissa kehotettiin puhumaan rakkaudesta ääneen. Samaa isäni sanoi meille myös juhlapuheessaan hääpäivänämme. Haluaisin haastaa myös teidät lukijat ajattelemaan ja puhumaan rakkaudesta. Etenkin sille omalle kumppanille.

Kun mietin minua ja miestäni ja sitä kaikkea mut meidän välillä on, en tiedä mitä ääneen jakasin. Vaihdamme pusut töihin lähtiessämme aina mahdollisuuksien mukaan ja halaillaan kyllä ihan muuten vaan. Ja yleensä aina nukkumaan mennessä kerromme rakastavamme toisiamme. Joku voisi kokea tämän hieman siirappisena, mutta meillä se on ihan luontevaa.

Läheisyys on se, joka meillä lämmittää varmasti. Toisen kainaloon on mukava kömpiä katsottiin sitten televisiota ja oltiin menossa nukkumaan. Se, että toisen lähellä on mielestäni hyvä olla kertoo paljon. Ei se rakkaus ole pelkästään sanoja vaan se on myös niitä tekoja ja eikä sen teon tarvitse olla mikään iso. Ne pienetkin riittävät.

Meidän melkein seitsemään vuoteen tekoja mahtuu huomattavasti paljon enemmän kuin sanoja. Olen useana vuotena saanut syntymäpäivänäni upean herätyksen ja mahtavan aamupalan ja jos olen tullut samana päivänä leiriltä kotiin, on keittiönpöydällä odottanut maljakossa kukkia, termarissa kahvia ja yhtenä vuotena oli mustikkapiirakkakin. Ne pienet yllätykset jaksavat piristää. Mieheni on myös seissyt rinnallani silloin kun on ollut kaikkein vaikeinta. Hän on tukenut ja kuunnellut. Ollut läsnä ja tarjonnut olkapäätään silloin kun sitä olen eniten tarvinnut.

Niin sitähän se rakkaus on. Se on toisen rinnalla seisomista. Niin myötä- kuin vastamäessä. Niinhän me lupasimme alttarilla seisoessamme. Tahdon on tahtotila ja se jää jäljelle vaikka muu menisikin.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Rakkausviikko (7.-14.2.)


Iltasanomat lanseerasivat viime vuonna rakkausviikon. Nyt on siis toinen rakkausviikko ja tänä vuonna rapatessa roiskuu -blogi on omalla panoksellaan tässä mukana.

Rakkaus on jotain hyvin ihmeellistä. Se vie ajat alta ja saa hymyn korville. Muistan edelleen ensimmäisen keskustelun mieheni kanssa. Siitä keskustelusta tulee ihan pian seitsemän vuotta kuluneeksi. Muistan meidän alkuajoistamme paljonkin. Muistan, kuinka mieheni ajoi yhdeksi yöksi tapaamaan minua koululle, koska jouduin olemaan sen viikonlopun yhdessä tapahtumassa kiinni.

Meillä on ihan omat jutut ja yhteinen harrastus, joka liikuttaa meitä yhdessä ja erikseen. Me puhumme oikeastaan aivan kaikesta. Asioiden oikeilla nimillä. On siinä itselläkin hyvä olla kun toinen tuntee ja tietää. Mieheni tunnistaa minun sokereiden heittelytkin minua paremmin.


Sen minkä olen melkein seitsemässä vuodessa oppinut on se, että ihminen voi muuttua. Ja suurin muutos tapahtuu rakkauden kautta. Mitä enemmän rakastaa sitä enemmän arvostaa toista ja kunnioittaa juuri sitä millainen toinen on. Niin ja toisen arvostaminen ja kunnioittaminen on myös sitä, ettei toista halua satuttaa tai loukata.

"Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Niin pysyvät nämä kolme: Usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."

perjantai 6. helmikuuta 2015

Teoriaa Miehistä - Kauneus on katsojan silmissä

Sarjamme Teoriaa Miehistä jatkuu. Sarjan aikaisemmin julkaistut osat löytyvät koontina täältä.

Usein sanotaan, että kauneus on katsojan silmissä, mutta kuitenkin usein tuntuu, ettei mikään riitä. Etenkään nuorille kundeille tai vähän vanhemmille miehille. He odottavat, että nainen olisi täydellinen seksipakkaus, jota voi näytellä ja esitellä muille kuin jotain palkintoa. 

Naisella tulisi olla täydellinen kroppa, isot rinnat ja kauniit pyöreät pakarat, joita on hyvä puristella. Samaan aikaan pitäisi olla siroluinen ja vartalossa ei saisi olla senttiäkään ylimääräist. Niin ja naaman tulisi olla kuvan kaunis ja ehostettu blondeja hiuksia unohtamatta, Kaiken lisäksi naisen tulisi näyttää hyvältä ihan kaikissa vaatteissa tai oikeastaan mieluiten ilman niitä. 

Ongelmana tuppaa vain olemaan se, ettei kuukaan nainen saatika sitten nuori tyttö pysty täyttämäään tuollaisia vaatimuksia. Oikeasti, sillä jokainen tervejärkinen nainen haluaa, että häntä arvostetaan hänen itsensä vuoksi eikä kuppikoon tai pakaroiden pyöreyden saatika sitten niiden kiinteyden vuoksi. 

Kyllä sitä tulee usein ihmeteltyä miesten tapaa huomioida naisen luonnollinen kauneus: "Vau! Onpa isot hinkit! Onks noi silikonia?" Niin ja tämä kysymyshän esitetään rinnoille, ei naiselle itselleen. Tai vaihtoehtoisesti: "Vähäks sulla on hyvä perse!" Ja ne kourat ovat samantien liimaantuneet pakaroihin kiinni. Siinä vaiheessa kun nainen ärähtää miehelle tästä, katsovat äijät huuli pyöreinä naisen reaktiota, kun tämä ei nyt millään ymmärtänyt heidän kehujaan, 

Kaikesta päätellen miehet eivät vain ymmärrä luonnollisen kauneuden päälle. Heille kauneutta on ne ulkoiset ominaisuudet ja sisäisestä kauneudesta viis, Kukapa sisäisellä kauneudella mitään tekee, jos kaikki ulkoiset ominaisuudet ovat kunnossa. 

Ulkoa kaunis ja sisältä mätä. Silmistähän sen yleensä näkee, sillä silmät ovat sielun peili. Kauneutta on monenlaista. Sen kun miehetkin oppisivat joskus ymmärtämään.

Toki myös naisista löytyy samanlaisia ihmistyyppejä ja mainittakoon tämä ihan tasa-arvon nimissä.

torstai 5. helmikuuta 2015

Kirje, jota ei koskaan voi lähettää..

Hei Pieni, 

Sinua kaivataan. Et ole vielä täällä, vaan pilkkeenä silmäkulsmassa ja ajatuksena kaukaisena. Olisi jo kuva saada sinut luoksemme, syliimme. Tänne omaan kotiin. 

Sinua odotetaan hartaasti saapuvaksi. Haluaisin sinut jo niin nähdä, katsoa oikein tarkastai. Pieni nenä ja pieni suu. Kummaltakohan ne ovat? Kummaltakohan näytät enemmän?

Sinua rakastetetaan ko nyt, vaikka ei vielä ole täällä. Ajatuksissa lämpimissä sinusta pidämme huolta ja hellin sanoin sinusta puhumme. Olet pieni, olet ihme. Enkä malttaisi odottaa, että saan sinut luoksemme. 

Kaipaatkohan sinä jo meitä? Mitäköhän sinä mahdat ajatella? Olemme hyviä ihmisiä, antaisimme sinulle kaiken sen rakkauden, jota meillä on ja huolenpidon, jota tarvitset. 

Tulisitpa jo pian kotiin. Sydämeni pakahtuu tästä odotuksesta. Kaipaan sinua niin paljon. Ja rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta. Pieni ajatukseni, aarteista kalleinpani ja salaisin toiveeni.

Älä eksy matkalla kotiin. Tule rauhassa ja turvallisesti. Kyllä me sinua odotamme. 

Rakkaudella

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Avoliitosta avioliittoon àla Bones

Oletko koskaan katsonut Bonesia? Jos olet niin tiedät, kuinka hän ajattelee kaiken järjen ja tieteen kautta. Siis aivan kaiken. Joten hämmästyttääkö ollenkaan, jos kerron Bonesin tuumanneen, ettei avioliitto muuttanut hän ja Boothin tilannetta mitenkään?

Bones ei toki ole ainoa, joka ajattelee näin, sillä itsekin kuulun tähän joukkoon. Mieheni ja minä asuimme reilut viisi vuotta yhdessä ennen kuin pääsimme alttarille asti sanomaan tahdon. Meidän kohdallamme suurin muutos oli se, että minulla vaihtui sukunimi ja avoliittoon tuli yksi i-kirjain lisää. Muusta tuota ei juurikaan huomaa. Samalla tavalla sitä tulee oltua ja elettyä.

Bones sanoi ystävälleen, että Booth ajattelee kaiken olevan avioliiton myötä paljon ihanampaa. Ruoka maistui kuulemma paremmalta, seksin olevan kiihkeämpää ja aurinkokin paistoi paljon kuumemmin. Tosin auringon kuumuus oli Bonesin mielestä täysin selitettävissä ilmaston muutoksella. Ja missään muualla ei avioliitto kuulemma hänen mielestään tunnut paitsi vasemmassa kädessä, mutta sormukseenkin tottuu ajan myötä.

Niin.. Enhän minä todellakaan voi täysin allekirjoittaa Bonesin näkemystä, vaikka avioliitto ei meillä juuri muuta muutosta tuonutkaan kuin sen, että sukunimi muuttui ja yksi sormus tuli lisää vasemman käden nimettömään. Boothin tavoin olen saanut nimittäin huomata sen, että avioliiton myötä maailma on oikeasti ihanampi ja kaikkea sitä ihanuutta ei mitenkään voi selittää ilmaston muutoksella. Meillä avioliitto pohjautuu rakkauteen ja toisen kunnioittamiseen sekä arvostamiseen. Keskinäinen luottamuskin on oleellinen tekijä.

Bones yrittää ajatella kaiken järjellä ja tieteellä, mutta ei rakkautta voi sillä tavalla hahmottaa. Ei rakkauteen ole olemassa mitään tieteellistä kaavaa eikä se puhu järjen kieltäkään. Rakkaus on jotain sellaista, minkä voi kyllä aistia ja nähdä, mutta kyllä siinä on mielestäni tiede aika kaukana.

Rakkaus, se on syy avioliittoon. 

tiistai 3. helmikuuta 2015

Tällä viikolla

Paljastanpas teille hieman mitä kaikkea tälle viikolle on luvassa täällä blogin puolella. Huomenna on luvassa muutamalla sanalla avo- ja avioliitossa ja perjantaina seuraava osa Teoriaa Miehistä -sarjasta. Sunnuntaina on tietysti luvassa ensimmäinen kooste ystäväkuusta.

Ystäväkuuhun ehdit vielä mukaan. Ajatuksena on, että joka päivä otetaan yksi kuva, sen voi jakaa sitten facebookissa, instagrammissa tai vaikkapa suoraan blogin puolella. Olisi kiva, jos kuvat liittyisivät jotenkin ystävyyteen. Ystäväkuulla taginaa toimii #ystäväkuukausi, sillä pääsee katsomaan muiden kuvia samasta aiheesta.

Vieraskynäilin Mammalaiffii blogissa. Oli muuten ensimmäinen vieraskynä postaus minulta. Oli jännä huomata, että toisen blogiin oli niin helppo kirjoittaa, Haaveista totta -tekstini kertookin matkastani rullaluistelun puolimaratonille. Käy ihmeessä vilkaisema. :)

Niin ja hei, tuota Teoriaa Miehistä -sarjaa ei todellakaan kannata ottaa liian vakavasti. Sitä on kirjoittettu nauruhermot hytkyen ja pilke silmäkulmassa, humoristisella otteella ja sarkastisuutta apuna käyttäen. Vanhemmat osat kannattaa käydä lukemassa. Koosteessa viimeinen postauss on sarjan ensimmäinen.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Korvakontrolli

Taas on koiraneiti käytetty lääkärissä. Tälle päivälle oli varattu kontrolliaika korvatulehduksen vuoksi. Ja olipahan taas matka eläinlääkärin luokse sellainen, että oksat pois.

Ensin Sofi oli vahvasti sitä mieltä, että hän haluaa vain pyöriä lumessa ja ettei mihinkään ole kiire. Autoon päästyä alkoi varsinainen huutokonsertti, joka kestikin sitten melkein koko matkan. Vihdoin ja viimein kun pääsimme eläinlääkärin parkkiin, neiti päätti huutaa kuin sikaa olisi tapettu. Hävetti niin paljon kun ohikulkijat kääntyivät katsomaan pitkään ja pahasti. Reilu koira ja sitä rataa. Sisällä neiti olikin kuin kotonaan. Onneksi. Edellisellä kerralla Sofi yritti päästä sieltä pois. Toki nyt oli eläinlääkärillä uudet tilat, jotka olivatkin huomattavasti mukavammat, myös minun mielestäni.

Kontrolli meni hyvin ja korvat olivat puhtaat. Tai no puhtaat ja puhtaat, mutta bakteereja ei enää ollut ja hiivakin sallituissa rajoissa. Ei siis uutta antibiottikuuria. Hyvä niin. Korvan putsaamista siis jatketaan edelleen, jottei hiivan kanssa tilanne räjähtäisi käsiin uudelleen. Kyseli se hoitaja vielä, että onko muuta ja vastasin sille, että tassujaan tuo neiti kaluaa. Löytyihän siinä samalla kaluamiseen syykin. Oikeassa etutassussa lievä tulehdus, jonka saisi tassujen huolellisella kuivaamisella ja sinkkivoiteella kuriin. Mennään siis niillä eteenpäin.

Ja hyvin menneen reissun vuoksi vein neidin vielä koirapuistoon kuluttamaan ylimääräistä energiaa. Kyllä kaveri osasikin nauttia vapaana luoksemisesta lumipallojen perässä. Nyt tuo nukkuu tyytyväisenä sohvalla keräksi käpertyneenä.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Ainekirjoitus 2015 -haasteen ohjeet

Niin siis tosiaan osallistuin allekirjoitus haasteeseen, jonka Merianne oli bongannut aikaisemmin muistaakseni Leluteekki -blogista. Haasteesta on nyt kirjoitettu ensimmäinen osa otsikolla "jos olisin tienyt". Haasteeseen voi edelleen lähteä mukaan.

Käy vilkaisemassa ohjeet ja hyppää mukaan kirjoittamisen ihmeelliseen maailmaan ilman punakynän pelkoa. Haasteeseen ovat jo vastanneen minun lisäksi Sankari, Kaze, Mammalaiffii, Etna ja tietysti myös Merianne.

Niin ja tämäkin haaste on bloggaajien blogiyhteisön yhteistyökuviota. Samaiseen yhteistyöhön kuuluvat myös esim. vieraskynäkirjoitukset, joita tänne blogin puolelle on myös tulossa.

Ainekirjoitus 2015 - Jos olisin tiennyt...

 
Jos olisin silloin nuorempana tiennyt kuinka paljon partio voikaan antaa, olisin varmaan etsinyt toisen lippukunnan lopettamisen sijaan. Aloitin partion kolmannella luokalla ja olin vuoden yhden lukuvuoden toiminnassa mukana. Siihen aikaan oli partio-ohjelmassa vielä vertaisjohtajuus vahvasti mukana ja seuraavana syksynä eräästä luokkakaveristani olisi tullut vartiomme johtaja. Emme tulleet koulussa toimeen keskenämme, joten minun oli helppo tehdä päätös partion lopettamisesta.

Viime vuoden alussa liityin takaisin partioon työni houkuttelemana. Olin saanut rauhassa tutustua uudestaan työni puitteissa partioon, sen hyötyihin ja haittoihin. Tiesin sen, että monet lippukunnat kokivat vahvaa aikuispulaa toiminnan turvaamiseksi ja löysin itseni yhtenä sisu-vartion johtajana. Nautin suunnattomasti noiden lasten kanssa olemisesta ja partiotouhuamisesta. Pidin siitä, että partio-ohjelma oli monipuolinen ja mahdollisti harrastamisen ihan uudella tavalla. Lapsuudessani lippukuntani toiminta tuntui tapahtuvan vain ja ainoastaan kololla. Taisimme silloin koko kevään opetella pelkkiä solmuja. Nyt olo oli ihan toinen.

Tosin kaikki ei siltikään tuntunut menevän hyvin. Alkuhuuman jälkeen johtajiston välit alkoivat rakoilemaan. Joka paikassa olisi pitänyt pystyä olemaan mukana ja jokaiselle retkelle olisi pitänyt lähteä mukaan. Mutta en pystynyt oman työni vuoksi. Kuulin kuinka joustamaton olin. Kuulin myös sen, etten osannut olla niin syvästi kehitysvammaisten lasten kanssa. Se loukkasi ja tein päätöksen, etten halunnut jatkaa sellaisessa ympäristössä, jossa syyllistetään ja aliarvioidaan toisia niin voimakkaasti. En kuitenkaan halunnut enää lopettaa partiota. Se oli ehtinyt imaista minut mukaansa ihan kokonaan.

Kevään aikana teinkin kaikessa hiljaisuudessa taustaselvitystä oman kotikaupunkini lippukunnista. Tiesin, että siihen joukkoon kuuluu yksi nuori ja pieni lippukunta. Juttelin lippukunnan johtajien kanssa ja sulattelin kuulemaani. Lopulta päätös oli valmis.

Vaihdoin lippukuntaa. Ja jos olisin tiennyt jo aikaisemmin millainen tämä uusi lippukunta on, olisin alunperinkin liittynyt nykyiseen lippukuntaani, sillä partio kuuluu olla myös niille ryhmän johtajille harrastus siinä missä lapsille ja nuorillekin.