Mainion Marraskuun 4. kooste

Mainion Marraskuun -haaste alkaa lähestyä loppuaan. Sitten ollaankin jo jouulukuussa ja päivät jouluaattoon vähenee.. Apua. Kaikki lahjat hankkimatta! Ja jälleen vannoin itselleni, että aloitan lahjojen hankimisen ajoissa. Ja taas.. tässä ollaan.. Noh lahja pohdintoihin palaan kuitenkin myöhemmin joulukalenterin merkeissä, joka on myös osa bloggaajien blogiyhteistyötä.

Mutta nyt asiaan ja viime viikon kuviin ja tunnelmiin.

Piristystä arkeen

Piristystä arkeen tuo kahvi ja Bones. Onnekseni huomaisin, että Bonesista oli tullut uusi kausi netfliksiin saataville. Mikäpä onkaan parempi tapa aloittaa päivä kuin kahvi ja jakso murhamysteereitä. Jos olisin hautausurakoitsija, tämä intohimo ymmärrettäisiin ehkä paremmin.

Koko päivästähän ei tule mitään, jos ei saa rauhassa aamulla herätä. Useammankin päivän voin kertoa, kuinka kaikki on menneet pieleen vain sen takia, että olen nukkunut pommiin ja hirveällä kiireellä joutunut lähtemään töihin. Mutta nyt aamuisin saan koomata kaikessa rauhassa Bonesin ja kahvin kanssa. Aah mitä luksusta! 

Valo

Kynttiläthän on niitä mitä voisin polttaa läpi koko vuoden. Kynttilän valo on jotenkinkin paljon pehmeäpi ja tunnelmallisempi kuin mitä on sähkövalo. Meillä on jokaisessa huoneessa kynttilöitä ja nyt kun iltaisin on pimeää, on ihana sammuttaa kaikki lamput ja sytyttää kynttilöitä loistamaan pimeään. Kynttilöistä huomaakin sen, että yksi kynttilä ei valaise samalla tavalla kuin mitä esimerkiksi kaksi tai siitä useampi kynttilä.

Niin ja sitä paitsi kynttilän valo on romanttista. Ja kyllä miehenikin sytyttää kynttilöitä palamaan. Ihan vain tunnelmaa luodakseen. Tai sitten sähköä säästääkseen. Noh, tuota en kyllä laita pahakseni.

Yllätys

 Tosin tätä yllätystä ei ole viime aikoina nautittu vaan kuva on jostain kumman syystä kaivettu esiin arkistojen kätköstä. Mutta siis meillä saatetaan toinen yllättää aamupalalla tai vaikka herkullisen ruuan valmistamisella niin, että ruoka on valmiina kun toinen tulee illalla töistä kotiin. Ja koska me emme juurikaan eineksiä syö, niin teemme ruuan aika pitkälle itse valmiiksi asti. Tosin toisinaan tulee hieman oikeaistua, mutta itse tehty on itse tehtyä ja silloin tietää varmasti mitä syö. Aina parempi vaihtoehto.

Olemme myös todenneet, että ruisburgereissa on huomattavasti parempi maku kuin mitä normisämpylällä tehtynä. Ja ranuthan ei tietenkään ole mitään perus tikkuranskalaisia vaan ristikkoa sen olla pitää. Ruoka on se missä meillä ei tingitä. Etenkään silloin kun on aikaa sitä kunnolla laittaa. Usein kyllä mennään sieltä mistä aita on matalin, koska muuten söisimme yöllä yhden jälkeen.

Lempipaikkani

 En ole ainoa kenen lempipaikka on juuri tuossa sohvan nurkassa. Usein miten koiran kanssa on periaate, että kumpi ehtii ensin, jos olemme kahdestaan kotona. Ja toisaalta kirjaa lukiessa, menenkin mielummin toiseenpäähän sohvaa, jossa on lukuvalo.

Mikä onkaan sen parempi tapa nauttia kirjasta etenkin näin syksyllä kun ottaa suklaataa esille ja glögiä mukiin ja istua alas lukemaan. Etenkin jos on hyvä kirja. Silloin kirjan saattaa lukaista kertaheitolla loppuun asti. Ja nämä lukuhetket ovat niitä nautinnollisimpia.

Lämpö

Nuotio on sellainen mitä meistä kumpikin kaipaa. Silloin kun pääsemme lähtemään mökille, emme edes harkitse tekevämme ruokaa hellalla vaan melkein kaikki ruoka tehdäänkin nuotiolla. Ai miksi? Noh siinä on vaan jotain. Ensinnäkin nuotion epätasainen lämpö antaa haastetta ruuanlaittoon ja siitä saa ruokaan sen aidon savun maun. Ja toiseksi ainakin on lämmin, koska nuotion äärellä tulee lämmin.

Ja kunnon nokipannukahvit. Hmm.. Herkullista. Ja kaveriksihan voi laittaa banaanisuklaata, jos iskee makean himo. Niin nuotiolla voi valmistaa monenlaista ruokaa. Toiset tekee hampurilaisia, mutta meillä kalaruuat on se must juttu silloin kun siihen vain on mahdollisuus. 

Ystävyys

Ystävyys, ystävät.. Niin ystävät on niitä ihmisiä, joitka kulkee rinnalla ja joille voi jakaa oikeastaan asian kuin asiankin.  Niin ja heidän käsiin uskaltaisi antaa oman henkensäkin. Olen siinä määrin onnekas, että minulla on useita tälläisiä ystäviä. Joku sanoi joskus, ettei ihmisellä voisi olla kuin vain yksi niin hyvä ystävä, että sen käsiin uskaltaisi jättää elämänsä. Minulla on niitä enemmän kuin viisi.Suurin osa heistä on kulkenut kanssani melkein puolet elämästäni elleivät jopa enemmänkin ja toiset taas ovat olleet vähän vähemmän aikaan. Mutta se onkin se ystävyydenside.

Ystävyys on jotain aivan käsittämätöntä. Se on sitä, että juttu jatkuu juuri siitä mihin se on silloin joskus jäänyt. Tai se on sitä, että keskellä yöllä voi puhelin soida, jos toinen tarvitsee apua tai lohtua. Se on myös toisen puolesta rukoilemista. Ennen kaikkea ystävyys on vastavuoroista. Molmmat antaa ja molemmat saa. Niin ja välillä ystävyys on vaan sitä, että tietää, että on olemassa joku, jolle voi soittaa ja saa antaa kaiken tulla. Toinen voi laittaa kaiuttimen päälle ja hiihdellä kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa hakemaan kupillisen kahvia. Niin ja ystävyys on läsnäoloa, naurua ja hervottomia juttuja. Siinä on kyse ymmärtämisestä ja toisinaan kyllä myöskin paistinpannusta.

Niin... Ystävät ovat niitä elämän arvokkaimpia jalokiviä. Niitä aarteita, joita ei voi millään rahalla korvata. Ja ystävyyteen kuuluukin luottamus ja kunnioitus. Ja tietysti sitä, että uskalletaan heittäytyä tuntemattomaan, kuten rakkaat, ihanat kaasoni tekivät silloin kun eivät vielä toisisaan tunteneet ja nyt ollaan samalla porukalla lähdössä viettämään Sielun Siskojen -iltaa Kaijan tahtiin. Niin ja joskus se ystävä voikin löytyä aivan nurkan takaa, täysin arvaamatta. ;)

Rauhoittava maisema

Olen rannikolla asunut pienempänä. Ja veden äärellä on rauhallista olla. Siinä on vaan jotain sellaista, joka pitää mielen tyynenä. Hassua. Ja sitten vielä meri. Se onkin asia aivan erikkeen. Siinä vasta onkin sitä jotain. Meren rannalla tuntuu, että levoton mieli rauhoittuu ja saa hetken hengähtää ja vain olla. Ehkä se on se meren tuoksu tai ne laineiden liplatukset tai jotain. Joskus voisin vain istua rantakallioilla ja katsella merta.