Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2014.

Mäkiä, mäkiä

Kuulin vahvaa huhua. Tai eihän se mikään huhu ole, että rullaluistelun maratonin reitti olisi vaihtelevaa maastoa. Hmm.. Tämähän tarkoittaa, että  matkan varrelal on myös mäkiä. Niin ja jos on nousu on myös lasku.. Nyt kun ulkona on tiet märät ja luistelemaan ei pääse ja jalatkaan eivät ole kipeät eilisen juoksu yrityksen jäljiltä, täytynee tänään illan pimetessä ja töistä kotiin päästessä vetää treenivermeet niskaan ja käydä juoksemassa niitä mäkiä. Eihän se sama ole. Tekniikka on eri, mutta silti. Mäkeä kun ei voi täysillä vetää ylös, ei juosten eikä luistimilla. Eri asia onkin sitten se, että saanko itseni revittyä enää lenkille siinä vaiheessa kun kotiin pääsen töistä. Tavoite on kuitenkin asetettu. Eikö se ole pääasia?

Tänäänkin on vuorossa pitkähkö päivä töissä. Pitää sitten tasata taas jossain vaiheessa, kun näitä pitkiä kertyy enemmän vähemmän. Vaikka minulla ei ole työaikaa ollenkaan ja näin ollen ei ole viikko tuntimäärää, jota noudattaa, on mielestäni 8 tuntia aika kohtuul…

Ylös, ulos ja lenkille

Pitkän työpäivän jälkeen, kun ei luistelemaan päässyt, päätin näin iltasella käydä koiran kanssa hieman pidemmän lenkin. Kokeilin juosta. Koska kipua ei kantapäisssä tuntunut, päätin juosta hieman pidempään.

Edellisestä juoksusta onkin kulunut jo hieman pidempi aika. Jalkojen kivut, kun ovat rajoittaneet juoksemista. Ihana tunne, kun ei koske. Huomen aamulla voi olo olla hieman toinen. Ainut harmistus olikin se, että vaatetta oli ihan liikaa päällä juoksemista varten. Hieman olisi saanut olla kevyempi vaatetus.

Pääasia on minulle kuitenkin se, että näen miten koiruus nauttii vauhdista. Kyllä sen kanssa juostaan ja suhteellisen paljon. Pitkää matkaa en uskalla vielä juosta. Kokeillaan ensin pienillä matkoilla. Jalkojen kivut, kun on niitä mistä en yhtään tykkää. Rajoittaa elämistä ja olemista niin paljon.

Pieni juoksulenkki teki kyllä itsellekin hyvää. Ihan erilainen tunne on juostessa kuin mitä on luistimien kanssa viilettämisessä. Ja etenkin nyt kun tiet on märät ja vettä tulee sään…

VIelä reilu viikko..

Nyt on suojat, kypärä ja vaatteet. Niin ja tietysti juomapullot ihan vyöllä varustettuna. Hotellinkin sain tänään vihdoin ja viimein varattua, kun koiralle saattiin hoitaja järjestettyä jo viimeviikolla.

Huone vaurauksen teosta on aikaa noin tunti ja hyvä tajuta tässä vaiheessa, että mainitsin kyllä miksi olemme majoitusta vailla, mutta enpäs muistanut mainita, että milloin olemme majoitusta vailla. Hyvä minä.

Myyntipalveluhan oli tietenkin mennyt jo kiinni, kun tämän tajusin, joten eihän siinä muu auttanut kuin avata sähköposti ja näpyttää vietiä hotellille. Toivon vaan suunnattomasti, että hän, kenen kanssa asioion, toivotti vahingossa tervetulleeksi perjantaina, eikä suinkaan varannut meille huonetta tulevaksi viikonlopuksi.Mitäköhän tässä vajaan kahden viikon aikana vielä tulee vastaan? Toivottavasti ei sen kummempia.

Tämä maraton-reissuhan on meidän ensimmäinen yhteinen reissu aviopuolisoina. Niin ja meidän reissut kun on yleensä täynnä kommervenkkejä ja triplaantuneita matkustu…

Ajatuksia elämästä

Mitä enemmän ulkona sataa vettä, sitä helpommin sytytän kynttilät palamaan. Mukamas tuovat lämpöä. Ennen vanhaan saatoin avata kirjan ja käpertyä sohvan nurkkaan. Nykyisin kaivan esille virkkuukoukun ja lankakerän. Istun hiljaisuudessa ja työ eteneen tasaseen tahtiin. Vaihdan välillä lankaa ja afrikan kukkia syntyy toisensa jälkeen pinoon odottamaan. Kun tapasin jokin aikasitten kummini pitkästä, pitkästä aikaan, syttyi uusi palo virkkaamiseen ja helppouteen. Vierailulta oli kiva tulla kotiin uusien ideoiden kanssa.

Ompelukonekin odottaa vielä putsaushuoltoa ja lainakone seisoo pöydällä kuin huutaen ompelemaan. Kaavat ja mallit ovat vielä hukassa. Kaikkea kivaa olisi halu tehdä, mutta sitä aika siihen kaikkeen revitään? Kaivoin tänään esille viime talvena aloittamani virkkuutyön. Jos saisin sen nyt syksyllä valmiiksi ja ajankansa vielä eteenpäin. Toivon hartaasti, että se kenelle se sitten päätyykin osaisi arvostaa pitkään kestänyttä projektia ja pitäisi tuosta projektistani hyvän hu…

Uusi alku

Viime keväänä kun aloitin partion monen, monen vuoden jälkeen, ihastuin aivan kokonaan. Partio aukesi mulle ihan eritavalla. Kevään mittaan kuitenkin sattui ja tapahtui kaikenlaista ja lopputulos oli selvä. Minusta tulisi "loikkari". Eikä vain lippukunnan vaihdon osalta vaan myös piiri tasolla.

Olen uuden lippukunnan väkeä tavannut kerran. Huikea porukka. Ottivat avosylin vastaan tälläisen "loikkarin", olet mukana silloin kuin pystyt -asenteella. "Meille mahtuu kaikki mukaan" oli selkeä viesti. Tänään saan edustaa ensimmäistä kertaa uutta lippukuntaa. Teen sen mielelläni. Kerrankin olo oli sellainen, että tulin kuulluksi juuri sellaisena kuin olen. Ja minulle oli tilaa. Toivon suuresti, että avoin ilmapiiri ei tällä kertaa lopu tähän. Toivon, ettei uudessa lippukunnassa aloiteta heti muiden mustamaalaamista. Toivon löytäväni tästä lippukunnasta oman paikkaani, jossa toimia ja olla mukana.

Uudet tuulet. Ne tekee ihan hyvää. Joskus on hyvä lähteä ja etsiä…

Opiskeluaikojen muistoja

Mies tekee töitä, istun ja ihmettelen. Luen päivän lehdet, paketoin lahjat. Kuinkahan monta kertaa olen istunut tämän saman pöydän ääressä ja ihmetellyt ajan kulua ja maailman menoa.

Kello on niin paljon, ettei kotiin kannata mennä kiusaamaan koiraa ennen kuin pitäisi taas lähteä liikenteeseen. Muistelen siis menneitä tämän saman pöydän ääressä.

Kuinkahan monta kertaa olen tämän saman pöydän ääressä lukenut tenttiin tai kirjoittanut esseetä? En enää edes muista. Olen istunut tämän saman pöydän ääressä päätä pöytään hakaten niin englannin kuin ruotsinkin kirjojen kanssa. Nämä ihanat ihmiset ovat korjanneet kielioppivirheitä ja kertoneet miten sanat kirjoitetaan. He ovat yrittäneet saada minut ymmärtämään miten joku sana taipuu.

Tämän saman pöydän ääressä olen lukenut psykologiaa ja sosiaalipolitiikkaa unohtamatta kirkkohistoriaa. Täällä on naurettu vedet silmissä ja juoruttu. Suunniteltu tulevaisuutta ja juotu kahvia. Iloittu yhdessä pienistäkin asioista.

Tämän saman pöydän ääreen i…

Kuinka paljon rakastankaan..

Tänään oli töiden jälkeen hyvä heittää luistimet jalkaan ja lähteä treenilenkille. Aurinko paistoi eikä sateesta ollut tietoakaan. Päätin siis suunnata miehen työpaikalle, josta saisin kyydin kotiin päin.

Päätin mennä aavistuksen lyhempää reittiä. Aikaa matkaan käytettäväksi oli kuitenkin vain tunti. Sopivasti mäkiä ja tasaista maastoa niin ja luistelijoiden niin rakastamia katukiviä. Alle tunti, 15 kilometriä. Ei huono. Nesteytys toimi ja sykkeet oli kohdallaan. Hieman jopa jäi harmittamaan, että oli vain tunti aikaa käyttää matkaan, sillä jäi vielä päätepysäkillä tuntumaan, että kyllähän tästä potkisi vielä takaisin kotiin ja helposti.

Ilta onkin mennyt suojia etsiessä ja saunoessa. Kehon huolto ennen kaikkea. Niin ja palauttava lenkki tietysti koiran kanssa kuuluu asiaan. On mietitty hotelleja majoittautumiseen ja Tottakai koiralle piti hoitaja järjestää.

Iltalenkillä mies antoi neuvoja tulevaan koitokseen. Oma tahti, ei kaikkia tehoja kerralla irti. Lopussa voi sitten kiriä. Ni…

Kohti maratonia

Maratoniin olisi aikaa 15 päivää. Apua! Toivon siis suunnattomasti, että päivällä kun tulen töistä kotiin, ei tulisi vettä.

Joku joskus sanoi, että vesi vanhin voitehista. Mutta ei noiden luistimien kanssa. Vesi tukkii laakerit ja näin maratonin kynnyksellä ei olisi ihan älyttömästi hinkua niitä saada jumiin. Tai siis en ole vieläkään saanut aikaiseksi selvittää, että miten saan laakerit kuntoon märän kelin luistelun jälkeen. Noh joku myös sanoi, että jos laakerit kastuu niin sitten vaan reilusti vesisaaviin. Ei ne kuulemma enää pahemmaksi mene.

Kisaa varten olen siis tosiaan hommannut kypärän ja vaatteet. Niin ja uudet (tai no uudet ja uudet) luistimet. Enää puuttuu kaikki muut suojat paitsi rannesuojat. Niin ja majoitus Kuopiossa. Mutta en osaa senkään suhteen päättää, että yksi vai kaksi yötä. Niin tai jos lähtisi siitä, että kartottaisi missä on yli päätään vapaata.

Tänään siis luvassa varmaan ensimmäinen pitkän matkan lenkki pitkästä aikaa. Jos ehdin ajoissa töistä kotiin. Jos e…

Loman jälkeen...

Uusin silmin töihin. Nimen muutos tuo hieman lisä haastetta työarkeen. Uusi s.posti ja ja sitä rataa. Laitteet ei halua toimia yhteistyössä. Siivoan kaappeja, juttelen ihmisten kanssa. Katson ihmisvirtaa.

Rakastan työtäni. Rakastan sitä, että saan olla lasten kanssa ja touhuta. Saan leikkiä, askarrella ja pelata. Niin ja lukeakin saan työajalla. Enkä pelkästään satuja tai kertomuksia.

Saan olla töissä juuri sellainen kuin olen. Saan edustaa juuri sitä arvomaailmaa mitä edustan. Kukaan ei arvojani kyseenalaista. Saan toimia itsenäisesti ja suunnitella. Saan toteuttaa suunnitelmiani.

Olen halunnut tehdä tätä työtä niin pitkään. Joka päivä jaksan olla kiitollinen työstäni ja siitä, että minulla on ylipäätään työ. Niin ja vakituinen sellainen.

Tällä viikolla olen laittainut melkein 400 kirjettä kuoriin. Kuoret olen sulkenut ja osoitelaput liimannut kuoren päälle. Jokaista kirjeen saajaa olen ajatuksissani siunannut.Odotan tätä syksyä. Uusia tuttavuuksia ja syksyn tuomaa elämää, vipinää j…

Hyvästä päivästä huonoksi...

Yleensä ei hyvää päivää saa juuri millään pilalle. Oikeasti.

Mutta, mutta.. Toisten on vaikea ymmärtää, ettei mua oikeasti jaksa kiinnostaa, että kuka teki ja mitä. Töissä kuulen riittävästi muiden asioita ja jaksan olla niistä kiinnostunut. Vapaalla ollessani en. Ja vaikka kiinnostaisi ja joskus on kiva juoruilla niin tiedän tasan tarkkaan missä seurassa sen teen ja sitä rataa. Niin ja sitä paitsi omassa elämässä on ihan riittävästi elettävää. Oikeasti.

Turha tulla syyttelemään sellaisista asioista, joihin mulla ei ole oikeasti osaa eikä arpaa. Selvittäkää ensin ennen kuin tulette avautumaan.

Toisia tilanne ehkä huvittaa, mutta mua ei. Ja sitten joku vielä joskus ihmettelee miksi en pidä yhteyttä. En halua tietää  kyseisten ihmisten elämästä, koska kun joku muu ilmoittaa jotain niin syy on aina mun. Siis aina.

Että kiitos vaan..

Paluu arkeen

Nousen aamulla ylös. Mies nukkuu vielä. Keitän viimeiset kahvit ja jään odottamaan, että toinen heräisi. Voitaisiin yhdessä juoda kahvit, koska toista pannullista ei saa keitettyä. Vaihdetaan muutama sana ja lupaan yrittää tulla töistä kotiin niin, että ehdittäisiin nähdä.

Lähden töistä kiireellä. Tajuan, että en ehkä ehdi kotiin ennen kuin toinen lähtee töihin. Ajan vesisateessa ja kovassa tuulessa motaria. Pidän kahdella kädellä ratista kiinni, jottei tuuli ohjaisi autoa. Ajan parkkipaikan ohi kauppaan ja katson, että auto on vielä pihassa. Ostan kahvia ja kiirehdin kotiin.

Ulko-ovella on avaimet hukassa. Löydän ne ja avaan oven. Juoksen raput ylös ja avaan sisäoven. Miehen dödön tuoksu leijailee ilmassa. Hymyilen ja tervehdin.

Märät jalan jäljet suihkun ovella. Tyhjä koti. Myöhästyin muutaman minuutin. Arki. Tätähän se oli. Keitän kahvia siis vain itselleni ja odotan iltaa, että näen miehen uudestaan.

Sähköllä toimivat laitteet ja hieman muutakin..

Kuva
Voit aloittaa lukemalla erään tuttavani blogia, jossa hän kertoo perehtyvänsä uuden kotinsa kodinkoneisiin ja muihin laitteisiin. Noh kaikkihan ei ole mennyt ihan niin kuin strömsössä. Siis oikeasti. Minulla on kylläkin ollut ihan äärimmäisen nautinnollisia lukuhetkiä, kun olen saanut hekottaa ja virnuilla ja lisäksi nauraa vedet silmissä. Mahtavaa ja kiitos blogin pitäjälle, joka jaksaa meille kirjoittaa kaikesta tuosta ihmeellisestä kodinteknologiasta mitä heiltä löytyy. Innolla siis odottelen lisää. :)

Muistattekos tämän?


Olemme miehen kanssa sopineet, että minun ei tarvitse ymmärtää kodinkoneita ja muita laitteita tai osata olla niiden kanssa, niin kauan kuin ne toimivat sähköllä. Tulen niiden kanssa kyllä toimeen, mutta usein yritän lämmittää uunia valolla ja sitä rataa. Lisäksi tunnetusti minun pinnani on suhteellisen lyhyt ja napsahtaa helposti poikki, joten pienet, ikkunasta mahtuvat sähkölaitteet saattavat toisinaan joutua vaaraan, etenkin jos he ovat toimimisen kanssa eri m…

Hyvä kertomus + musiikki + elokuva = Loistava musikaali

Kuva
Mieheni kummastelee välillä mieltymystäni musikaaleihin. Yleensä hän ehdottelee, että miten olisi jos viettäisit vaikka päivällä aikaa niiden parissa, siis silloin kun hän on töissä. Ja kun kyselen, että eikö hän haluaisi nähdä niin vastaus on tuttu ja turvallinen: Olen nähnyt ne jo. Miksi katsoisin uudestaan?

Eilen vietinkin laatuaikaa television kanssa miehen ollessa töissä. Olo kun ei ollut kovin häppöinen ja treenille en viitsinyt sen vuoksi lähteä, valitsin kaksi mahtavaa musikaalia, jotka ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia. Mamma Mia ja Moulin Rouge. Tällä kertaa en kuitenkaan kerro molemmista vaan pelkästään niin paljon rakastamastani Moulin Rougesta, jonka voisin katsoa uudestaan ja uudestaan.

"Moulin Rouge! on vuonna 2001 valmistunut elokuvamusikaali, jonka on ohjannut Baz Luhrmann. Se kertoo nuoresta kirjailijasta, Christianista, joka rakastuu Moulin Rouge -kabareen näyttelijään ja kurtisaaniin, Satineen." (Wikipedia)



 Elokuvaan sain ensikosketuksen opiskellessani…

Kaikki inkkkarit kanootissa`?

Kuva
Kaverin kanssa tuli puhuttua pari vuotta sitten henkeviä. Hän kertoi ihan tosisaan, että hän olisi voinut töissään istua hiekkalaatikolla kaivamassa syvää kuoppaa ja jos joku olisi kysynyt jotain niin hän olisi vastannut ihan pokkana, että kaivaa työmotivaatiota. Lisäksi hänelle oltiin heinähoidossa ihan vakavasti sanottu, että heidän päiväkodissaan kummittelisi ja sen takia vanha johtava olisi ollut hieman sekaisin. Ei siihen oikein voinut muuta todeta kun, ettei nyt kaikki muumit ole laaksossa, koska mörkö vei ne. Jatkoin kuitenkin juttua vielä hieman eteenpäin, että onko se nyt niin kumma jos inkkarit vähän hiippailee pitkin päiväkodin tiloja, koska niiltä on kanootit kateissa.

Kyllä sitä on omassa työssäkin aika usein silmät selällään ja päätä saa pyöritellä ihan todenteolla. Toisinaan tekisi mieli repiä hiuksia päästä ja huutaa, ettei jotain asiaa voi hoitaa noin. Niin ja rehellisesti täytyy kyllä tunnustaa, ettei työpaikallanikaan kaikki ole niitä penaalin terävempiä k…

Neidistä rouvaksi

Häät on nyt takana. Onneksi. Jännitys poissa ja uuteen nimeen totuttelu vie varmasti oman aikansa.

Hääaamuna jännitys oli lähes käsin kosketeltavaa. Mies taisi loppupelissä jännittää paljon, paljon enemmän kuin mitä minä. Mitä lähemmäs vihkiaika lähestyi niin sitä enemmän myös omat kädet alkoivat hikoamaan.

Pappi puhui kauniisti, oli selkeästi meille tarkoitettu. Musiikit olivat uruilla soitettuna upeat ja ennen kaikkea juhla oli kaiken puolin juuri meidän näköinen ja kokoinen.

Morsian oli kuulemma kaunis ja sulhanen äärettömän komea. Niin ja ihanat vieraat saivat kirjoittaa sydänlapuille tärkeitä neuvoja juuri meille. Sujauttivat ne sitten taloon perustukseksi.

Rouva.. Niin.. En ole enää neiti. Kuulemma kun kaikki muu loppuu, jää jäljelle tahdon. Toivon, että ei lopu. Niin paljon rakastan tuota miestä.