Ripaus sotkua ja sekamelskaa sekä saavillinen tempperamenttia, sisukkuutta ja periksiantamattomuutta. Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Kirjoituksia arjen hulinoista ja touhuista ja lapsettomuudesta sekä rakkaudesta geokätköilyyn sekä käsitöihin.


Translate

torstai 28. elokuuta 2014

Mäkiä, mäkiä

Kuulin vahvaa huhua. Tai eihän se mikään huhu ole, että rullaluistelun maratonin reitti olisi vaihtelevaa maastoa. Hmm.. Tämähän tarkoittaa, että  matkan varrelal on myös mäkiä. Niin ja jos on nousu on myös lasku.. Nyt kun ulkona on tiet märät ja luistelemaan ei pääse ja jalatkaan eivät ole kipeät eilisen juoksu yrityksen jäljiltä, täytynee tänään illan pimetessä ja töistä kotiin päästessä vetää treenivermeet niskaan ja käydä juoksemassa niitä mäkiä. Eihän se sama ole. Tekniikka on eri, mutta silti. Mäkeä kun ei voi täysillä vetää ylös, ei juosten eikä luistimilla. Eri asia onkin sitten se, että saanko itseni revittyä enää lenkille siinä vaiheessa kun kotiin pääsen töistä. Tavoite on kuitenkin asetettu. Eikö se ole pääasia?

Tänäänkin on vuorossa pitkähkö päivä töissä. Pitää sitten tasata taas jossain vaiheessa, kun näitä pitkiä kertyy enemmän vähemmän. Vaikka minulla ei ole työaikaa ollenkaan ja näin ollen ei ole viikko tuntimäärää, jota noudattaa, on mielestäni 8 tuntia aika kohtuullinen päivän pituus. Jos teen enemmän, tasaan jossain vaiheessa.

Toisaalta en valita ollenkaan, että päivästä tulee pitkä. Perustyöt lähtee nyt syksyn tullen pyörimään ja tänään olisi toimintailta. Toivon vain, että väkeä tulisi paikalle. Toiminnan esitteet, kun saan vasta maanantaina postiin. Noh, kyllähän noita siirtyneitä paperitöitä riittää, joten jos ei muuta  niin istutaan sitten koneen ääressä ja tehdään töitä. Mutta nyt täytyy lähteä sinne töihin.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ylös, ulos ja lenkille

Pitkän työpäivän jälkeen, kun ei luistelemaan päässyt, päätin näin iltasella käydä koiran kanssa hieman pidemmän lenkin. Kokeilin juosta. Koska kipua ei kantapäisssä tuntunut, päätin juosta hieman pidempään.

Edellisestä juoksusta onkin kulunut jo hieman pidempi aika. Jalkojen kivut, kun ovat rajoittaneet juoksemista. Ihana tunne, kun ei koske. Huomen aamulla voi olo olla hieman toinen. Ainut harmistus olikin se, että vaatetta oli ihan liikaa päällä juoksemista varten. Hieman olisi saanut olla kevyempi vaatetus.

Pääasia on minulle kuitenkin se, että näen miten koiruus nauttii vauhdista. Kyllä sen kanssa juostaan ja suhteellisen paljon. Pitkää matkaa en uskalla vielä juosta. Kokeillaan ensin pienillä matkoilla. Jalkojen kivut, kun on niitä mistä en yhtään tykkää. Rajoittaa elämistä ja olemista niin paljon.

Pieni juoksulenkki teki kyllä itsellekin hyvää. Ihan erilainen tunne on juostessa kuin mitä on luistimien kanssa viilettämisessä. Ja etenkin nyt kun tiet on märät ja vettä tulee säännöllisin ajoin, täytyy jollain keinoin saada kroppa pidettyä vauhdissa maratoniin asti.

10 vuorokautta. Jännitys nousee. Entä jos tuleekin vettä ihan urakalla? Menenkö sitten vanhoilla luistimilla, joiden pidon tiedän ja tunnen märällä tiellä vai heitänkö alle kuitenkin uudet luistimet, joiden pidosta en ole ollenkaan varma. Vaikea sanoa. Vai muuttaisinko lennosta suunnitelmaa ja otan selvää, että miten olisi juoksen puolimaratoni...

tiistai 26. elokuuta 2014

VIelä reilu viikko..

Nyt on suojat, kypärä ja vaatteet. Niin ja tietysti juomapullot ihan vyöllä varustettuna. Hotellinkin sain tänään vihdoin ja viimein varattua, kun koiralle saattiin hoitaja järjestettyä jo viimeviikolla.

Huone vaurauksen teosta on aikaa noin tunti ja hyvä tajuta tässä vaiheessa, että mainitsin kyllä miksi olemme majoitusta vailla, mutta enpäs muistanut mainita, että milloin olemme majoitusta vailla. Hyvä minä.

Myyntipalveluhan oli tietenkin mennyt jo kiinni, kun tämän tajusin, joten eihän siinä muu auttanut kuin avata sähköposti ja näpyttää vietiä hotellille. Toivon vaan suunnattomasti, että hän, kenen kanssa asioion, toivotti vahingossa tervetulleeksi perjantaina, eikä suinkaan varannut meille huonetta tulevaksi viikonlopuksi.Mitäköhän tässä vajaan kahden viikon aikana vielä tulee vastaan? Toivottavasti ei sen kummempia.

Tämä maraton-reissuhan on meidän ensimmäinen yhteinen reissu aviopuolisoina. Niin ja meidän reissut kun on yleensä täynnä kommervenkkejä ja triplaantuneita matkustusaikoja, joten näinköhän päästään majoittumaan tuolloin kun arvelin meidän ehkä mahdollisesti olevan hotellilla. Noh sen näkee sitten.

Vielä pitäisi reissua varten tehdä matkasuunnitelmat: mitä kautta ajamme, mitkä kätköt on pakko hakea ja tietysti mysteerien ratkominen. Yhdistetty kisa- ja kätköilymatka. Ei huono. Niin ja kylpyläänkin pääsee nauttimaan jos niin haluaa.

Odotan tuota reissua kyllä kuin kuuta nousevaa. En niinkään kätköjen tai maratonin takia, vaikka maraton on ollut haaveena jo ties kuinka pitkään, vaan sen vuoksi, että saan nauttia ihanan mieheni seurasta koko viikonlopun. Niin, että olkoon sitten tämä reissu vaikka meidän harjoitushäämatka 2.

maanantai 25. elokuuta 2014

Ajatuksia elämästä

Mitä enemmän ulkona sataa vettä, sitä helpommin sytytän kynttilät palamaan. Mukamas tuovat lämpöä. Ennen vanhaan saatoin avata kirjan ja käpertyä sohvan nurkkaan. Nykyisin kaivan esille virkkuukoukun ja lankakerän. Istun hiljaisuudessa ja työ eteneen tasaseen tahtiin. Vaihdan välillä lankaa ja afrikan kukkia syntyy toisensa jälkeen pinoon odottamaan. Kun tapasin jokin aikasitten kummini pitkästä, pitkästä aikaan, syttyi uusi palo virkkaamiseen ja helppouteen. Vierailulta oli kiva tulla kotiin uusien ideoiden kanssa.

Ompelukonekin odottaa vielä putsaushuoltoa ja lainakone seisoo pöydällä kuin huutaen ompelemaan. Kaavat ja mallit ovat vielä hukassa. Kaikkea kivaa olisi halu tehdä, mutta sitä aika siihen kaikkeen revitään? Kaivoin tänään esille viime talvena aloittamani virkkuutyön. Jos saisin sen nyt syksyllä valmiiksi ja ajankansa vielä eteenpäin. Toivon hartaasti, että se kenelle se sitten päätyykin osaisi arvostaa pitkään kestänyttä projektia ja pitäisi tuosta projektistani hyvän huolen. Vielä en tiedä kenelle se menee, mutta sekin selviää tämän kuun lopussa.

Katselen asuntoja. Haaveena olisi ihan oma koti. Koti, johon voisi joku kaunis päivä laittaa soman lastenhuoneen. Huoneen, jota saisin rauhassa miettiä ja sisustaa. Tehdä siitä toimivan. Oma koti, jossa ei tarvitsisi miettiä, että mihin kohtaan voi laittaa mitäkin, ettei vuokranantaja pahastu. Oma pihakin olisi kiva. Pieni terassi, johon saisi lyhtyjä roikkumaan ja vaikka pienen kasvimaan.

Tämän vuoden olen pyhittänyt haaveille ja unelmille. Niille, joille olen vuodesta toiseen antanut tilaa kasvaa ja elää. Yksi suurimmista on jo toteutunut ja toisenkin vuoro on vielä tämän syksyn aikana. Mutta entä ne kaksi muuta? Niiden aikakin on sitten jossain vaiheessa, ei välttämättä kylläkään vielä tämän vuoden puolella. Mutta toivottavasti niitä ei tarvitsisi vuosi tolkulla odottaa.

Joku saattaa pitää minua itsekkäänä. Haluan keskittyä omaan elämään, parisuhteeseen ja sen hyvinvointiin. Haluan elää onnellista ja hyvää elämää, ilman suuria häiriötekijöitä. Eräs tuttavani sanoikin, että aika ajoin ihmisen tulisi poistaa elämästään kaikki ne mätäpaiseet, jotka aiheuttavat huonoa oloa. Aika ajoin olen näin tehnytkin ja huomannut sen olevan varsin vapauttavaa. Minuun ei tarvitse enää olla sitä mitä en todellisuudessa ole.

Olen huomannut, kuinka vapauttavaa se on, kun saa olla juuri sellainen kun on. Ei esittämistä ja harvimmin enää perättömiä juoruja. Toki niitäkin tulee aika ajoin vastaan. Suurimmalle osalle nauran, toisille taas en. Olen huomannut, että on helpompaa olla harvemmin ihmisiin yhteydessä. Ne ihmiset, joiden haluan pysyvän elämässäni, pysyvät silti, vaikka en muistaisi, jaksaisi tai ehtisi pitää yhteyttä. Monen tälläisen todellisen ystävän kanssa juttu jatkuu siitä mihin se on edellisellä kerralla jäänyt. Hyvä niin. Välillä palauttelen henkiin niitä ihmissuhteita, joita olen pahasti laiminlyönyt ja joiden hoito on ollut täysin facebookin varassa. Siis luen kyllä päivitykset, mutta en koskaan saa oltua yhteydessä. Kaikkia en halua palauttaa, en koe siihen mitään tarvetta.

Käsityöt rentouttaa. Aika kuluu nopeasti ja huomaamattomasti, tunnista toiseen. Onneksi kohta alkaa taas loppusyksyn joulukalenteriprojekti. Saan rauhassa uppoutua käsitöiden ihmeelliseen maailmaan. Virkkuukoukun heiluessa ei huolet ja murheet paina. Olen vain minä ja keskeneräinen työ. Keskityn ja pylväs pylväältä ja silmukka silmukalta näen mitä valmistuu. Oman käden jälki.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Uusi alku

Viime keväänä kun aloitin partion monen, monen vuoden jälkeen, ihastuin aivan kokonaan. Partio aukesi mulle ihan eritavalla. Kevään mittaan kuitenkin sattui ja tapahtui kaikenlaista ja lopputulos oli selvä. Minusta tulisi "loikkari". Eikä vain lippukunnan vaihdon osalta vaan myös piiri tasolla.

Olen uuden lippukunnan väkeä tavannut kerran. Huikea porukka. Ottivat avosylin vastaan tälläisen "loikkarin", olet mukana silloin kuin pystyt -asenteella. "Meille mahtuu kaikki mukaan" oli selkeä viesti. Tänään saan edustaa ensimmäistä kertaa uutta lippukuntaa. Teen sen mielelläni. Kerrankin olo oli sellainen, että tulin kuulluksi juuri sellaisena kuin olen. Ja minulle oli tilaa. Toivon suuresti, että avoin ilmapiiri ei tällä kertaa lopu tähän. Toivon, ettei uudessa lippukunnassa aloiteta heti muiden mustamaalaamista. Toivon löytäväni tästä lippukunnasta oman paikkaani, jossa toimia ja olla mukana.

Uudet tuulet. Ne tekee ihan hyvää. Joskus on hyvä lähteä ja etsiä omaa paikkaa. Toisinaan polku saattaa johtaa takaisin. Mutta en usko, että tällä kertaa niin käy.

lauantai 23. elokuuta 2014

Opiskeluaikojen muistoja

Mies tekee töitä, istun ja ihmettelen. Luen päivän lehdet, paketoin lahjat. Kuinkahan monta kertaa olen istunut tämän saman pöydän ääressä ja ihmetellyt ajan kulua ja maailman menoa.

Kello on niin paljon, ettei kotiin kannata mennä kiusaamaan koiraa ennen kuin pitäisi taas lähteä liikenteeseen. Muistelen siis menneitä tämän saman pöydän ääressä.

Kuinkahan monta kertaa olen tämän saman pöydän ääressä lukenut tenttiin tai kirjoittanut esseetä? En enää edes muista. Olen istunut tämän saman pöydän ääressä päätä pöytään hakaten niin englannin kuin ruotsinkin kirjojen kanssa. Nämä ihanat ihmiset ovat korjanneet kielioppivirheitä ja kertoneet miten sanat kirjoitetaan. He ovat yrittäneet saada minut ymmärtämään miten joku sana taipuu.

Tämän saman pöydän ääressä olen lukenut psykologiaa ja sosiaalipolitiikkaa unohtamatta kirkkohistoriaa. Täällä on naurettu vedet silmissä ja juoruttu. Suunniteltu tulevaisuutta ja juotu kahvia. Iloittu yhdessä pienistäkin asioista.

Tämän saman pöydän ääreen istun edelleen silloin kun täällä käyn. Tuttua ja turvallista. Ääniä ympärillä, mutta kuitenkin saan istua rauhassa. 

Nyt katson maailman menoa tämän saman pöydän ääressä. Mies tekee töitä toisessa päässä taloa. Juon kahvini kaikessa rauhassa ja odotan, että kello olisi niin paljon, että voisin jatkaa matkaa eteenpäin.

perjantai 22. elokuuta 2014

Kuinka paljon rakastankaan..

Tänään oli töiden jälkeen hyvä heittää luistimet jalkaan ja lähteä treenilenkille. Aurinko paistoi eikä sateesta ollut tietoakaan. Päätin siis suunnata miehen työpaikalle, josta saisin kyydin kotiin päin.

Päätin mennä aavistuksen lyhempää reittiä. Aikaa matkaan käytettäväksi oli kuitenkin vain tunti. Sopivasti mäkiä ja tasaista maastoa niin ja luistelijoiden niin rakastamia katukiviä. Alle tunti, 15 kilometriä. Ei huono. Nesteytys toimi ja sykkeet oli kohdallaan. Hieman jopa jäi harmittamaan, että oli vain tunti aikaa käyttää matkaan, sillä jäi vielä päätepysäkillä tuntumaan, että kyllähän tästä potkisi vielä takaisin kotiin ja helposti.

Ilta onkin mennyt suojia etsiessä ja saunoessa. Kehon huolto ennen kaikkea. Niin ja palauttava lenkki tietysti koiran kanssa kuuluu asiaan. On mietitty hotelleja majoittautumiseen ja Tottakai koiralle piti hoitaja järjestää.

Iltalenkillä mies antoi neuvoja tulevaan koitokseen. Oma tahti, ei kaikkia tehoja kerralla irti. Lopussa voi sitten kiriä. Niin ja tietysti hän lähtee tueksi ja huoltojoukoksi. Onhan hän papin edessä sanonut tahdon.

Kuinka paljon rakastankaan tuota miestä.

Kohti maratonia

Maratoniin olisi aikaa 15 päivää. Apua! Toivon siis suunnattomasti, että päivällä kun tulen töistä kotiin, ei tulisi vettä.

Joku joskus sanoi, että vesi vanhin voitehista. Mutta ei noiden luistimien kanssa. Vesi tukkii laakerit ja näin maratonin kynnyksellä ei olisi ihan älyttömästi hinkua niitä saada jumiin. Tai siis en ole vieläkään saanut aikaiseksi selvittää, että miten saan laakerit kuntoon märän kelin luistelun jälkeen. Noh joku myös sanoi, että jos laakerit kastuu niin sitten vaan reilusti vesisaaviin. Ei ne kuulemma enää pahemmaksi mene.

Kisaa varten olen siis tosiaan hommannut kypärän ja vaatteet. Niin ja uudet (tai no uudet ja uudet) luistimet. Enää puuttuu kaikki muut suojat paitsi rannesuojat. Niin ja majoitus Kuopiossa. Mutta en osaa senkään suhteen päättää, että yksi vai kaksi yötä. Niin tai jos lähtisi siitä, että kartottaisi missä on yli päätään vapaata.

Tänään siis luvassa varmaan ensimmäinen pitkän matkan lenkki pitkästä aikaa. Jos ehdin ajoissa töistä kotiin. Jos en niin sitten tyydyn mäkitreeniin.

torstai 21. elokuuta 2014

Loman jälkeen...

Uusin silmin töihin. Nimen muutos tuo hieman lisä haastetta työarkeen. Uusi s.posti ja ja sitä rataa. Laitteet ei halua toimia yhteistyössä. Siivoan kaappeja, juttelen ihmisten kanssa. Katson ihmisvirtaa.

Rakastan työtäni. Rakastan sitä, että saan olla lasten kanssa ja touhuta. Saan leikkiä, askarrella ja pelata. Niin ja lukeakin saan työajalla. Enkä pelkästään satuja tai kertomuksia.

Saan olla töissä juuri sellainen kuin olen. Saan edustaa juuri sitä arvomaailmaa mitä edustan. Kukaan ei arvojani kyseenalaista. Saan toimia itsenäisesti ja suunnitella. Saan toteuttaa suunnitelmiani.

Olen halunnut tehdä tätä työtä niin pitkään. Joka päivä jaksan olla kiitollinen työstäni ja siitä, että minulla on ylipäätään työ. Niin ja vakituinen sellainen.

Tällä viikolla olen laittainut melkein 400 kirjettä kuoriin. Kuoret olen sulkenut ja osoitelaput liimannut kuoren päälle. Jokaista kirjeen saajaa olen ajatuksissani siunannut.Odotan tätä syksyä. Uusia tuttavuuksia ja syksyn tuomaa elämää, vipinää ja vilskettä.

Kuinka paljon parempi onkaan siunattuna tehdä matkaa, elämän mittaista matkaa.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Hyvästä päivästä huonoksi...

Yleensä ei hyvää päivää saa juuri millään pilalle. Oikeasti.

Mutta, mutta.. Toisten on vaikea ymmärtää, ettei mua oikeasti jaksa kiinnostaa, että kuka teki ja mitä. Töissä kuulen riittävästi muiden asioita ja jaksan olla niistä kiinnostunut. Vapaalla ollessani en. Ja vaikka kiinnostaisi ja joskus on kiva juoruilla niin tiedän tasan tarkkaan missä seurassa sen teen ja sitä rataa. Niin ja sitä paitsi omassa elämässä on ihan riittävästi elettävää. Oikeasti.

Turha tulla syyttelemään sellaisista asioista, joihin mulla ei ole oikeasti osaa eikä arpaa. Selvittäkää ensin ennen kuin tulette avautumaan.

Toisia tilanne ehkä huvittaa, mutta mua ei. Ja sitten joku vielä joskus ihmettelee miksi en pidä yhteyttä. En halua tietää  kyseisten ihmisten elämästä, koska kun joku muu ilmoittaa jotain niin syy on aina mun. Siis aina.

Että kiitos vaan..

Paluu arkeen

Nousen aamulla ylös. Mies nukkuu vielä. Keitän viimeiset kahvit ja jään odottamaan, että toinen heräisi. Voitaisiin yhdessä juoda kahvit, koska toista pannullista ei saa keitettyä. Vaihdetaan muutama sana ja lupaan yrittää tulla töistä kotiin niin, että ehdittäisiin nähdä.

Lähden töistä kiireellä. Tajuan, että en ehkä ehdi kotiin ennen kuin toinen lähtee töihin. Ajan vesisateessa ja kovassa tuulessa motaria. Pidän kahdella kädellä ratista kiinni, jottei tuuli ohjaisi autoa. Ajan parkkipaikan ohi kauppaan ja katson, että auto on vielä pihassa. Ostan kahvia ja kiirehdin kotiin.

Ulko-ovella on avaimet hukassa. Löydän ne ja avaan oven. Juoksen raput ylös ja avaan sisäoven. Miehen dödön tuoksu leijailee ilmassa. Hymyilen ja tervehdin.

Märät jalan jäljet suihkun ovella. Tyhjä koti. Myöhästyin muutaman minuutin. Arki. Tätähän se oli. Keitän kahvia siis vain itselleni ja odotan iltaa, että näen miehen uudestaan.

lauantai 16. elokuuta 2014

Sähköllä toimivat laitteet ja hieman muutakin..

Voit aloittaa lukemalla erään tuttavani blogia, jossa hän kertoo perehtyvänsä uuden kotinsa kodinkoneisiin ja muihin laitteisiin. Noh kaikkihan ei ole mennyt ihan niin kuin strömsössä. Siis oikeasti. Minulla on kylläkin ollut ihan äärimmäisen nautinnollisia lukuhetkiä, kun olen saanut hekottaa ja virnuilla ja lisäksi nauraa vedet silmissä. Mahtavaa ja kiitos blogin pitäjälle, joka jaksaa meille kirjoittaa kaikesta tuosta ihmeellisestä kodinteknologiasta mitä heiltä löytyy. Innolla siis odottelen lisää. :)

Muistattekos tämän?


Olemme miehen kanssa sopineet, että minun ei tarvitse ymmärtää kodinkoneita ja muita laitteita tai osata olla niiden kanssa, niin kauan kuin ne toimivat sähköllä. Tulen niiden kanssa kyllä toimeen, mutta usein yritän lämmittää uunia valolla ja sitä rataa. Lisäksi tunnetusti minun pinnani on suhteellisen lyhyt ja napsahtaa helposti poikki, joten pienet, ikkunasta mahtuvat sähkölaitteet saattavat toisinaan joutua vaaraan, etenkin jos he ovat toimimisen kanssa eri mieltä kuin minä. Niin ja pesukoneesta löytyy valo.

Meidän kodinkoneet ovat kuitenkin jossain määrin hengettömiä. Mitä nyt astianpesukone harrastaa musiikin soittamista ja ompelukone suoranaista vittuilua, etenkin silloin kun sitä oikeasti tarvitsisi. Mutta muuten ne tuntuvat toimivan juuri niin kuin niiden pitääkin. Meillä ei ole pikkulapsille pahaa tahtovia imureita tai uuneja, tosin ei meillä kyllä ole niitä lapsiakaan. Mutta onko koira rinnastettavissa lapseen?

Löytyy kyllä koira, mutta ei lapsia. Koira, jonka pitäisi olla peloton vahti. Ja paskat sanon minä. Kun paukkuu tai jyrisee, se kiipeää syliin turvaan tai piiloutuu pöydän alle tai vessan perimmäiseen nurkkaan. Niin ja häntä koipien välissä. Emme siis poistu ukkosella tai uutena vuotena mihinkään.

Niin ja löytyy auto, tai oikeastaan kaksi.Toisessa toimii lähes kaikki. Siis lähes. Löytyy automaatti-ilmastointi, joka on kytketty lämpömittariin. Näppärää eikös. Tai niin ainakin maalaisjärjellä ajattelisi. Kun on pakkasta niin ilmastointi lämmittää ja kun on helle, se viilentää. Kun se näin toimisikin. Mutta auto näyttää lähestulkoon aina pakkasta, on sitten talvi tai kesä. No toinen auto puolestaa rämisee ja kolisee, ei toimi takalasin pyyhin ja takakonttikin hieman äksyilee.


Mutta ei meidän elämä ole ollenkaan niin jännää kuin on tuon Linnunradan käsikirja kodintekniikkaan -blogin kirjoittajalla. Onneksi. Meillä ei ole lymyävää sähköä vaan tiedän saavani tarvitsemani sähkön oikeasti siitä pistorasiasta. Meidän valot ei myöskään leiki discoa. Olemme onnekkaita kyllä siinä suhteessa...



perjantai 15. elokuuta 2014

Hyvä kertomus + musiikki + elokuva = Loistava musikaali

Mieheni kummastelee välillä mieltymystäni musikaaleihin. Yleensä hän ehdottelee, että miten olisi jos viettäisit vaikka päivällä aikaa niiden parissa, siis silloin kun hän on töissä. Ja kun kyselen, että eikö hän haluaisi nähdä niin vastaus on tuttu ja turvallinen: Olen nähnyt ne jo. Miksi katsoisin uudestaan?

Eilen vietinkin laatuaikaa television kanssa miehen ollessa töissä. Olo kun ei ollut kovin häppöinen ja treenille en viitsinyt sen vuoksi lähteä, valitsin kaksi mahtavaa musikaalia, jotka ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia. Mamma Mia ja Moulin Rouge. Tällä kertaa en kuitenkaan kerro molemmista vaan pelkästään niin paljon rakastamastani Moulin Rougesta, jonka voisin katsoa uudestaan ja uudestaan.

"Moulin Rouge! on vuonna 2001 valmistunut elokuvamusikaali, jonka on ohjannut Baz Luhrmann. Se kertoo nuoresta kirjailijasta, Christianista, joka rakastuu Moulin Rouge -kabareen näyttelijään ja kurtisaaniin, Satineen." (Wikipedia)



 Elokuvaan sain ensikosketuksen opiskellessani ensimmäistä ammattitutkintoani. Silloin katsoimme tämän ihanuuden opiskelukavereideni kanssa koulun asuntolassa. Sen jälkeen tämä onkin ollut sillä listalla, että se on nähtävä joka kerta kun se televisioista näytetään. Minun onnekseni viimeksi kun huomasin, että tämä tulee taas, tallensin sen digiboksille, jotta voisin katsoa milloin vain tämän upean ja koskettavan
 rakkaustarinan uudestaan ja uudestaan.

 Niin Moulin Rouge on nimen omaan rakkaustarina, tarina nuoresta kirjailijasta ja kurtisaanista, jotka rakastuvat toisiinsa palavasti. Mutta samalla tämän voisi omalla tavallaan luokitella tämän päivän Romeoksi ja Juliaksi, sillä heillä ei ole lupaa rakkauteensa. Kurtisaani on luvattu itse herttualle ja pantiksi on laitettu itse Moulin Rouge.

Herttualle selviää kirjailijan ja kurtisaanin rakkaus ja hän uhkaa tappaa kirjailijan. Niin kuin Romeossa ja Juliassa, ei myöskään Moulin Rougessa suuri rakkaus voita. Mutta ei saanut herttuakaan rakastettuaan.


 

Musikaali on hyvin koskettava. Yksi ehdottomasti parhaita, joita olen koskaan nähnyt. Tarina ja musiikki tukevat loistavasti toisiaan ja ne tekevät tästä musikaalista täydellisen kokonaisuuden.

Suosittelen lämpimästi katsomaan tämän. Tosin nenäliinapaketti on aika hyvä valinta musikaalin kaveriksi.

tiistai 12. elokuuta 2014

Kaikki inkkkarit kanootissa`?


Kaverin kanssa tuli puhuttua pari vuotta sitten henkeviä. Hän kertoi ihan tosisaan, että hän olisi voinut töissään istua hiekkalaatikolla kaivamassa syvää kuoppaa ja jos joku olisi kysynyt jotain niin hän olisi vastannut ihan pokkana, että kaivaa työmotivaatiota. Lisäksi hänelle oltiin heinähoidossa ihan vakavasti sanottu, että heidän päiväkodissaan kummittelisi ja sen takia vanha johtava olisi ollut hieman sekaisin. Ei siihen oikein voinut muuta todeta kun, ettei nyt kaikki muumit ole laaksossa, koska mörkö vei ne. Jatkoin kuitenkin juttua vielä hieman eteenpäin, että onko se nyt niin kumma jos inkkarit vähän hiippailee pitkin päiväkodin tiloja, koska niiltä on kanootit kateissa.

Kyllä sitä on omassa työssäkin aika usein silmät selällään ja päätä saa pyöritellä ihan todenteolla. Toisinaan tekisi mieli repiä hiuksia päästä ja huutaa, ettei jotain asiaa voi hoitaa noin. Niin ja rehellisesti täytyy kyllä tunnustaa, ettei työpaikallanikaan kaikki ole niitä penaalin terävempiä kyniä. Oikeasti. Ja pakko kyllä myöntää, etten aina itsekään kuulu siihen terävimpään sarjaan.


Jos työpaikkani pihassa olisi hiekkalaatikko, istuisin minäkin varmasti useasti siellä kaivamassa suurta kuoppaa. Saattaisin ystäväni tavoin heittää kaivavani työmotivaatiota, mutta todennäköisempää olisi pakoreitin kaivaminen.

Nautin kylläkin suunnattomasti omasta työstäni ja oikeasti minulla on niitä mahtavia työkavereita, mutta ne hetket jolloin rautalankaa menisi metri tolkulla, jos sitä olisi käden ulottuvilla turhauttaa kaiken eniten. Ensi viikolla loppuu loma ja töihin saisi taas mennä. Mitäköhän sitä pakkaisi työkassiin mukaan? Lapion, metri tolkulla rautalankaa vai olisiko valurautapannu kuitenkin paras?

perjantai 8. elokuuta 2014

Neidistä rouvaksi

Häät on nyt takana. Onneksi. Jännitys poissa ja uuteen nimeen totuttelu vie varmasti oman aikansa.

Hääaamuna jännitys oli lähes käsin kosketeltavaa. Mies taisi loppupelissä jännittää paljon, paljon enemmän kuin mitä minä. Mitä lähemmäs vihkiaika lähestyi niin sitä enemmän myös omat kädet alkoivat hikoamaan.

Pappi puhui kauniisti, oli selkeästi meille tarkoitettu. Musiikit olivat uruilla soitettuna upeat ja ennen kaikkea juhla oli kaiken puolin juuri meidän näköinen ja kokoinen.

Morsian oli kuulemma kaunis ja sulhanen äärettömän komea. Niin ja ihanat vieraat saivat kirjoittaa sydänlapuille tärkeitä neuvoja juuri meille. Sujauttivat ne sitten taloon perustukseksi.

Rouva.. Niin.. En ole enää neiti. Kuulemma kun kaikki muu loppuu, jää jäljelle tahdon. Toivon, että ei lopu. Niin paljon rakastan tuota miestä.